haastattelu

Töissäkävijä: Ninna Suominen, Viking Line

Ninna-1-600x600.jpg

Töissäkävijä-palstalla MiBin kumppaneiden työntekijät kertovat, kuinka he sovittavat yhteen perheen ja työelämän, ja antavat vinkkejä töihin palaaville ja paluuta suunnitteleville. Palstan avaa Viking Line Suomen Head of Marketing Ninna Suominen. Ninnan perheeseen kuuluvat aviomies Teemu ja tyttäret Sonia 8 v. ja Sienna6 v.

Koetko äitiyden muuttaneen sinua työntekijänä? Jos kyllä, miten?

Kyllä. Jos vertaan itseäni äitiyttä edeltävään aikaan, olen nyt joustavampi sekä itselleni että muille, mutta toisaalta äitiys on tuonut myös tietynlaista jämäkkyyttä. Osaan määritellä paremmin omat rajani. Tietyssä määrin annan itselleni enemmän anteeksi, mitä en olisi aiemmin kuvitellut tekeväni.

Miten jaatte vastuuta arjesta puolisosi kanssa? 

Meillä on molemmilla vastuullinen työ. Minulle on tärkeää, että jaamme puolisoni kanssa vastuun perheestä tasapuolisesti. Arjessa minä hoidan tietyt asiat, kuten tyttöjen harrastukset, kun taas mieheni vastaa perheen ruokahuollosta. Joka torstai siivoamme yhdessä, jotta voimme rauhoittaa viikonlopun yhdessäololle. Arki on melkoista palapeliä, mutta tässäkin asiassa hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Kuinka työpaikallasi huomioidaan elämäntilanteesi? Millaisia joustoja työpaikallasi on työn ja perheen yhdistämiseksi?

Olen nykyisessä tehtävässäni melko uusi, ja mahdollisuus työn ja perheen yhteensovittamiseen oli yksi suurimmista kriteereistä työnantajaa valitessa. Asiasta käytiin avointa keskustelua jo rekrytointivaiheessa, ja onneksi esimieheni ymmärtää ja antaa mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti ymmärtäen samalla perheen ja lasten tärkeyden. Koen itse esimiesroolissa, että perhe ei saa olla uralla etenemisen este, vaan erilaisiin elämäntilanteisiin löytyy kyllä halutessa molempia osapuolia miellyttävät ratkaisut.

Mikä seikka työelämässä helpottaisi perheiden arkea yleisellä tasolla?

Esimerkiksi työnantajan tarjoamat lastenhoitopalvelut, erilaiset työaika- ja etätyömahdollisuudet, niin sanotut isovanhempainvapaat, joustavat lomakäytännöt, vapaus rytmittää omaa työtä.

Mitä haluat sanoa töihin paluuta pohtivalle?

Kuten jo edellä mainitsin, kaiken A ja O on suunnittelu: valmiiksi mietityt ruokailut ja kalenteriin merkityt menot helpottavat kiireessä kummasti. Tehokkuus siellä missä olet: töissä keskitytään työasioihin ja kotona läsnäoloon perheen kanssa. Töihin palaavan kannattaa hyödyntää mahdollisuuksia esimerkiksi lyhennettyyn työpäivään; heti ei kannata hypätä täysillä kotimoodista työmoodiin. Töihin palaaminen on muutos koko perheelle, ja arjen käytäntöjen ja rytmin löytäminen voi viedä aikaa. Ja se mikä toimii yhdessä perheessä, ei välttämättä toimi toisessa. Sama pätee myös vanhempainvapaan pituuteen: toisille on tärkeää saada palata töihin nopeastikin, toisille pidempi kotona oleminen on oikea ratkaisu. Yleispätevää sääntöä ei ole: kuuntele itseäsi. Itse koen, että olen parempi äiti, kun saan toteuttaa itseäni myös työelämässä.

Töissäkävijä-palstalla MiBin kumppaneiden työntekijät kertovat, kuinka he sovittavat yhteen perheen ja työelämän.

Haastattelussa uraäiti: Taina Roth

 

”Taina uskoo 80/20 managementiin: jo tekemällä 20 % voi saada aikaiseksi 80 % tuloksista. Työssään Taina kirjoittaa kvartaalin kolme isointa tavoitetta, kuukauden kolme tavoitetta, viikon kolme tavoitetta ja kolme tavoitetta jokaiselle päivälle. Tavoitteet eivät saa olla liian isoja. Kun asetettu aikaväli on ohi, Taina käy läpi onko päässyt tavoitteisiinsa. Priorisoinnin myötä aikaa jää miettimiselle ja ihmisten tapaamiselle. Joka viikko hän haluaisi tavata sellaisen henkilön, ketä ei muuten arjessa tapaisi, sellaiset tapaamiset ovat hänen mielestään valtavan inspiroivia.”

Nimi: Taina Roth, 40
Koulutus: OTM
Työpaikka: Yrittäjä. Tarjoaa lakiasioiden ja edunvalvonnan sekä luovan työn johdon konsultointia.
Perhe: 2 lasta
Harrastukset: musiikki, ruoka- ja musiikkiaiheinen-blogi, vapaauinti, lasten kanssa touhuaminen, itsensä kehittämisprojektit (esim. opettelee uimaan tai soittamaan uutta instrumenttia tai ammatillisen osaamisen lisääminen)
Kirjavinkki: Richard Koch The 80/20 manager, Daniel Pink Drive
Lomavinkki: Slovenia, Montenegro
Tärkeimmät arvot: Luovuuden vaaliminen, vapaus sekä kunnioitus muita ja  omaa itseään kohtaan.

 

TainaRoth-768x1024.jpg



Terveiset uraäideille: Jätä aikaa elämiseen ja luovuudelle. Älä sorru ruuhkavuosissa tallustamiseen. Verkostot ja vastuunjakaminen verkoston sisällä ovat tärkeitä lapsiperhearjessa. On oltava aina joku, jolle voi soittaa ja pyytää apua.

 

"Maailmaa parantamaan oikikseen."

Nuorena naisena Taina halusi pelastaa maailman, ja niinpä hän haki opiskelemaan oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Hänelle työn merkityksellisyys on ollut olennaista kaikessa mitä hän tekee. Tainalla musiikki on ollut läsnä elämässä lapsuudesta saakka. Kiinnostus tekijänoikeuksiin ja musiikkiin johdatti Tainan valmistumisen jälkeen Gramex-nimisen yhdistyksen lakimieheksi. Hän edusti levy-yhtiöiden ja muusikoiden oikeuksia ja työskenteli tekijänoikeuksien ja digitaalisten sisältöjen lisensoinnin parissa. Tainan pöydällä oli jo silloin juridisten toimeksiantojen lisäksi operatiivisia tehtäviä. Hän kävi myös luennoimassa tekijänoikeuksista asiakkailla ja oppilaitoksissa.

 

"Johdon on annettava työntekijöille suunta ja vastuualue, mutta vastuualueen rajoissa ihmisillä on oltava vapaus toimia."

Viiden työskentelyvuoden jälkeen Taina siirtyi Sulakkeen lakiasioihin. Firman sisällä tapahtui muutoksia ja Taina sai lisää vastuuta mm. general counselina ja HR:stä. Taina pohti tiimin kysymyksiä, sillä häntä kiinnostivat luovuus ja mikä ruokkii luovuutta. Ihmisillä tulisi mahdollisuuksien mukaan olla autonomia päättää itse työtavoista, -paikasta ja -ajasta. Johdon on annettava työntekijöille suunta ja vastuualue, mutta vastuualueen rajoissa ihmisillä on oltava vapaus toimia. Tällöin ihmiset voivat toteuttaa itseään ja päästä parhaisiin tuloksiin myös yrityksen kannalta. Tästä alkoi operatiivisiin tehtäviin siirtyminen.

Tainan seuraava projekti oli Habbo Hotellin kansainvälisen Espanjan tiimin vetäminen. Tehtävässä hän pääsi asiakkaiden sitouttamisen, moderoinnin, turvallisuuden ja viihtyvyyden sekä muutosjohtamisen pariin. Häntä on aina kiinnostanut operatiivinen puoli, sillä hän on halunnut mahdollistaa voitokkaan liiketoiminnan. Sulakkeella ollessaan Taina sai kaksi lasta, joiden kummankin kanssa vietti vuoden kotona.

Oltuaan Sulakkeella yhdeksän vuotta ja yksityiselämässä tapahtuneiden myllerrysten keskellä, Taina päätti irtisanoutua töistä tyhjän päälle ja ottaa puolen vuoden sapattivapaata. Hän halusi miettiä, mikä on oikea suunta elämälleen. Irtisanoutuminen vaatii toki rohkeutta ja taloudelliset realiteetitkin voivat olla esteenä. Taina kuitenkin suosittelee taukoa, jotta voi miettiä, mitä uutta elämäänsä voisi saada.

 

"Työllä on oltava merkitys, vaikkakaan kaikista ei voi tulla täysipäiväisiä maailman parantajia."

Haastattelun aikaan Taina oli töissä HEI Schoolsissa, jossa hän pääsi tekemään merkittävää työtä viemällä suomalaista varhaiskasvatusta maailmalle franchising-mallilla. Tainan sitoutuminen työhön on silmiinpistävää, sillä hän herkistyi puhuessaan eräästä päiväkotivierailustaan australialaisen asiakkaan kanssa. Opettaja kysyi lapsilta pitääkö tehdä käsikirjoitus näytelmään, johon lapset vastasivat etteivät osaa kirjoittaa. Opettaja rohkaisi lapsia kysymällä, miten muuten he voisivat dokumentoida näytelmän. Lapset piirsivät näytelmän. Tällainen vuorovaikutus kannustaa lapsia itsenäiseen ajatteluun ja samalla kehittää hyvän itsetunnon, kun ongelmat ratkaistaan itse. Taina painottaa, että jokaisen työllä on merkitys, vaikkakaan kaikista ei tule täysipäiväisiä maailman parantajia. Jokaisen pitää pystyä panostamaan yhteiseen hyvään omalla tavallaan.

Taina huomasi, että Helsingissä on paljon yrityksiä, joilla on tarvetta henkilölle, joka ymmärtää kansainvälistä liiketoimintaa ja jolla on lakitaustaa ja päätti perustaa yrityksen, jonka kautta tarjoaa edunvalvonta-, laki- ja johdonkonsultointipalveluita. ”Aloitan toiminnan nyt tammikuussa 2018. Digitaaliset sisällöt, kansainvälinen online-liiketoiminta, lisensointi ja luovan työn johtaminen ovat erityisalaani ja yritykseni keskittyykin tarjoamaan johdon konsultointia ja lakiasioiden palveluita näillä alueilla”, Taina kertoo.

”HEI Schools säilyy asiakkaanani, kun nyt jatkan yrittäjänä. Tulevaisuudessa työelämä on menossa enemmän siihen suuntaan, että ihmiset tekevät freelancereina töitä useammille eri yrityksille samaan aikaan”, Taina kertoo.

 

"Myös yrittäjällä ja johtajalla on oltava aikaa."

Taina uskoo 80/20 managementiin: jo tekemällä 20% voi saada aikaiseksi 80% tuloksista. Työssään Taina kirjoittaa kvartaalin kolme isointa tavoitetta, kuukauden kolme tavoitetta, viikon kolme tavoitetta ja kolme tavoitetta jokaiselle päivälle. Tavoitteet eivät saa olla liian isoja. Kun asetettu aikaväli on ohi, Taina käy läpi onko päässyt tavoitteisiinsa. Priorisoinnin myötä aikaa jää miettimiselle ja ihmisten tapaamiselle. Joka viikko hän haluaisi tavata sellaisen henkilön, ketä ei muuten arjessa tapaisi, sellaiset tapaamiset ovat hänen mielestään valtavan inspiroivia.

Lapsiperheeseen 80/20-ideologia heijastuu siten, että lasten ei tarvitse harrastaa joka ilta. Kaikki turha on karsittava pois ja arki rauhoitettava. Tainan mielestä ihmisillä olisi oltava aikaa esimerkiksi ikkunasta ulos tuijottamiseen ja haaveiluun. ”Luovuus on tärkeää ja se vaatii rauhallisen mielen”, Taina sanoo.

 

Teksti: Olessia Manner, MiB-aktiivi sekä Fennovoima Oy:n lakimies

Kuva: Taina Roth