Kohdataan jämäkästi sydämen tasolla – parhaat palat syysseminaarista

Sanna Salovuori juonsi MiB:n syysseminaarin

Sanna Salovuori juonsi MiB:n syysseminaarin

Olin huippuiloinen saadessani kutsun juontamaan Mothers in Business -syysseminaaria! Puhujien otsikot ja aiheet kuulostivat jo etukäteen äärimmäisen innostavilta ja sivusivat omaa elämääni ja kiinnostukseni kohteita. Iminkin itseeni inspiraatiota jokaisesta puheenvuorosta ja kirjoitin kynä sauhuten muistiinpanoja. Tässä yhteenveto minuun eniten kolahtaneista asioista.  

MiB ry:n hallituksen puheenjohtaja Annica Moore avasi seminaarin herttaisella ja vakuuttavalla otteella. Vahvuusajattelun vankkumattomana fanina minua ihastutti Annican puheenvuorossa lause Äitiys on vahvuus. Sitä se todellakin on! Seuraavaksi huomasin nyökytteleväni sydän hymyillen Annican huomiolle, että äitiys ei ole tänä päivänä yhteen muottiin ahdettua. On erilaisia tapoja olla äiti. Annica muistutti lopuksi yhteisestä missiostamme tehdä yhteiskunnalle selväksi, että äitiys on työelämän voimavara.

Ole läsnä, tiedä mitä osaat, ole mieltä

Asennemuija Jenni Janakka toi lavalle hersyvää huumoria ja eläväistä energiaa. Jennin esikoiskirja Röyhkeyskoulu on työn alla ja pian hän lähtee samalla teemalla kiertueelle ympäri Suomen. Jennin röyhkeysteesit meille kaikille olivat:

  1. Tiedä mistä pidät ja mistä et pidä.

  2. Tiedä missä olet hyvä ja missä olet TODELLA hyvä (vinkki: Mieti minkä tekemisestä todella nautit).

  3. Opettele sanomaan kohdat 1. ja 2. ääneen.

  4. Kerro mielipiteesi!

  5. Mikäli tarvitset hetken aikaa miettimiseen, ilmaise tarpeesi.

Jenni haastoi meitä kaikkia tarkkailemaan stereotypioita ja ennakkoluuloja, joita mielemme tuottaa. Röyhkeys kiteytettynä by Jenni Janakka: Tiedä, että osaat. Nauti siitä. Anna muidenkin nauttia!

Itsetunto vai metunto?

Vaipanvaihtotauon jälkeen vauhtiin päästettiin sosiaalipsykologi ja erikoistutkija Olli Kiviruusu, joka on myös väitellyt itsetunnosta. Mielenkiintoisten tutkimustulosten avulla Olli esitteli naisten ja miesten itsetunnon kehitystä nuoruudesta aikuisuuteen. Erityistä ihmetystä herätti ensimmäisen lapsen syntymän aiheuttama itsetunnon pudotus, jota esiintyi sekä naisilla että miehillä, mutta ensin mainituilla enemmän. Helpotukseksi kuulimme, että itsetunto palautuu kyllä normaaliuomiinsa jollain (?) aikavälillä. 

Hyvä itsetunto parantaa koettua elämänlaatua ja on Ollin mukaan tavoiteltavaa, muttei aina vain yksilön itsensä varassa. Me ihmiset muodostamme sosiaalisen kudoksen, jossa ihminen kehittyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Siksi sanan itsetunto lisäksi pitäisi ottaa käyttöön uusi sana metunto. Olli Kiviruusu peräänkuulutti tasa-arvon, toisten huomioimisen ja mukaan ottamisen kulttuuria ja siirtymistä egokeskeisestä ajattelusta ekokeskeisyyteen. 

Omat haavat – yllätyksistä ymmärrykseen

Iltapäivässä kuultiin itsetuntemusohjaaja ja kouluttaja Eevi Minkkistä otsikolla Äiti, ole itsellesi armollinen. Opimme, että meille jokaiselle on elämän varrella, usein lapsuudessa, jäänyt haavoja, jotka uinuvat kaikessa rauhassa aina siihen asti, kunnes saamme omia lapsia. Meidät on rakennettu niin, että vanhemmuuden myötä omat haavat aktivoituvat. Vauva- ja pikkulapsivaiheessa olemme usein väsyneitä, jolloin defenssimekanismit ovat alhaalla ja lapsen aiheuttamat tunnereaktiot osuvat entistä herkemmin uinuviin haavoihin ja saavat aikaan odottamattomia räjähdyksiä. 

Vanhemman olisi tärkeä tällaisella hetkellä keskittyä siihen, kuinka hän rauhoittaa itsensä ja vasta sitten lapsensa. Tärkeää on havaita ja kuulla tarve oman ärtymyksen takana. Eevin mukaan elämä ja tunteet saavat tuntua ja niitä kannattaa tutkia myönteisellä uteliaisuudella. Tärkeää on tiedostaa omat odotukset ja arvot sekä olla itsellensä armollinen. Mikä on pienin mahdollinen askel kohti arvojesi mukaista elämää? 

Määrätietoisuus ja myötätunto tukevat toisiaan

Päivän viimeinen puhuja Päivi Kauhanen kertoi oman tarinansa kroonisen kivun, lapsettomuuden ja lopulta perhe-elämän ja suuren pörssiyhtiön markkinointi- ja viestintäjohtajuuden yhdistämisestä ja työstä luopumisesta pakon edessä. Elämänmakuinen tarina ja sen myötä koetut oivallukset toivat kyyneleet silmiini. Miesvaltaiseen yhtiöön ja johtoryhmään on Päivin mukaan mahdollista mahduttaa myötätuntoa. Johtajakin saa olla heikko! Meissä jokaisessa on sisäänrakennettuna empatiakykyä. Kysymys kuuluu, kenellä on riittävästi rohkeutta ottaa se käyttöön?

Päivin neuvot kiteytettynä:

  1. Unohda kiire

  2. On OK vain olla

  3. Koti <3

  4. Opettele sanat APUA ja EI

  5. #ElämäOn

Rohkeutta peliin! Äitiys työelämän voimavarana -seminaarin teemasanat olivat vahvuus, röyhkeys, itsetunto, armollisuus ja myötätunto. Päivän lopuksi näistä syntyi mielessäni kiteytys: Kohdataan jämäkästi sydämen tasolla.

Kiitos ihanat MiBittäret, että sain olla mukana!

Kirjoitaja: Sanna Salovuori, valmentaja, muusikko, juontaja www.laulain.fi