Yhteinen työn kohde luo yhteisön

Kun vuorovesi laskee, näkee, kuka on ollut uimassa alasti.

Omahan Oraakkeli, suursijoittaja  Warren Buffet

Suotuisassa suhdanteessa on helppo toimia ja johtaa menestyksekkäästi kuten ennenkin, kriisi taas paljastaa karun totuuden. Useilla työpaikolla ihmetellään nyt koronakaaoksen jälkimainingeissa, mikä pitää yhteisön kasassa, kun sitä eivät tee enää seinät?

Työntekoa ei tulisi luokitella sen mukaan, tehdäänkö sitä etänä vai samassa tilassa

Pöhinä hybridityön ympärillä on jotenkin absurdia. Tehtiin töitä sitten laumasta erillään tai lähellä laumaa, on oleellista lauman jäsenen suhde yhteiseen työtoiminnan kohteeseen. Olen itse tehnyt lähes koko työurani töitä yksinyrittäjänä tai freelancerina, minkä vuoksi kaipaan työssäni eniten kuulumista työyhteisöön.

Kun kerron työyhteisöön kuulumisen kaipuustani, minulle ehdotetaan työtilan vuokraamista co-working-tilasta. Vaikka rakastan co-working-tiloja, ei vuokratila kuitenkaan ole sama asia kuin täysivaltainen jäsenyys työyhteisössä. Olemme samassa tilassa, mutta teemme kukin omaa juttuamme. Ei voida puhua yhteisöstä, jos yhteisöä pitävät kasassa vain yhteiset seinät. Puuttuu se yhteisen tekemisen meininki, meidän juttu, jonka eteen panostetaan koko tiimin vuoksi.

Tosin satunnaisesta hengailusta voi syntyä ”yhteisiä juttuja”, aivan kuten niitä syntyy myös pöhinästä sosiaalisen median alustoilla. Tämä on ollut itselleni suuri asia, enkä siksi väheksy hengailua, vaikkapa Mothers in Business -verkoston tilaisuuksissa. Päinvastoin, verkostoituminen ja potentiaalisesti kanssani ”yhteisen jutun” jakavien etsiminen on minulle työtä mitä suuremmissa määrin.

Työn tekemisen paikkaa oleellisempi asia on työn tekemisen kohde

Toiminnan kohteella tarkoitetaan työn todellista motiivia, joka antaa toiminnalle mielen ja merkityksen. Miksi olemme yrityksenä olemassa? Miten tämä motiivi ohjaa omia työtehtäviäni?

Kohteen käsitteessä on paljolti samaa kuin nyt niin trendikkäässää purpose-termissä tai kaikkien huulilla olevassa kysymyksessä why. Kun kohde on kirkas ja ainakin osittain yhteisesti jaettu, ei mikromanageerausta tarvita. Ongelmallista itseohjautuvuudessa on eräänlainen laissez faire -johtaminen. Työntekijät heitetään tekemään hommia ilman, että kukaan tietää miksi.

Tai sitten johtamisessa keskitytään näennäisiin suoritteisiin toiminnan todellisen kohteen sijaan. Tästä viimeksi mainitusta on loistava esimerkki YLE:n vuosi sitten julkaisema sarja Sisäilmaa, jossa TE-toimisto kamppailee mahdottomien tulostavoitteiden kanssa.

Miten kirkastaa yhteisen työn kohde?

Yhteisen työn kohteen kirkastaminen ei vaadi aina suurta projektia. Näin tapahtui esimerkiksi eräässä seurakunnassa, jossa yhdessä pappien kanssa istuttiin muutama aamupäivä pohtimassa, kuka on jumalanpalveluksen asiakas. Aluksi näkemyksiä oli yhtä monta kuin oli pappejakin, mutta vähitellen eri näkemyksistä alkoi muotoutua yhteinen visio jumalanpalveluselämän kehittämiseksi.

Kirjoittaja Kirsi Elina Kallio on kokenut muutoskonsultti, luennoitsija ja business coach.

Kasvun Katalyytti on Kirsin perustama yritys, joka auttaa niin yksilöitä kuin yhteisöjä kirkastamaan oman toimintansa kohteen.

(Kuva: Annika Kartano)


Mothers in Business on verkosto äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. MiBin tavoitteena on tasa-arvoinen ja perheystävällinen työelämä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen.

Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.