”Olisipa itsellä aina mentori” - yhteisiä hetkiä urapohdinnan äärellä

Taas on tammikuu, ja moni meistä pohtii suunnitelmia ja haaveita uudelle vuodelle. LinkedIn täyttyy työpaikkaa vaihtaneiden onnitteluista ja kehityskeskusteluihin valmistaudutaan kirjaamalla tavoitteita ylös. Myös työelämä on korona-aikana osin muuttunut, ja uran ja perheen yhdistämisen haasteet kenties uudenlaisia. Missä olen itse nyt oman urani kanssa ja miten kehittäisin sitä ja osaamistani eteenpäin? Miten palaan työelämään vanhempainvapaan jälkeen? Miten onnistun työpaikan löytämisessä tai uuden roolin omaksumisessa? Korvaamaton tuki pohdintoihin löytyy mentorista.

Mothers in Business on jo muutaman vuoden järjestänyt suuren suosion saaneita mentorointiohjelmia sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Kaksi viime vuoden Helsingin mentorointiohjelman osallistujaa, aktorina ollut Jenna Hietikko sekä mentorina toiminut Anne Hämäläinen, jakavat alla innostavat kokemuksensa ja kannustavat urasuuntautuneita äitejä hakemaan ohjelmiin mukaan. 

Itseluottamusta, kannustusta ja näkökulmia 

Jenna Hietikko

Jenna Hietikko haki MiBin mentorointiohjelmaan kuullakseen jonkun kokeneemman työurasta, oivalluksista sekä perheen ja työn yhteensovittamisesta. Ohjelmaan hakiessaan hän etsi töitä, mutta jo ohjelman alkaessa hän oli löytänyt uuden työn. Mentorointiohjelman aikana prioriteetit saattavat näin vaihtua, ja suunnitelmiin on hyvä jättää joustavuutta. Muutokset saattavat jopa yllättää positiivisesti. 

”Uuden työn aloittaminen olikin erityisen hyvä ajoitus osallistua mentorointiin, koska uudessa työyhteisössä ja roolissa on varmasti aina aluksi haparointia. Mentoriltani sain korvaamatonta tukea, kannustusta ja näkökulmia”, Jenna kertoo. 

Molempien sitoutuminen, aktorin aktiivisuus ja mentorin aito kiinnostus aktorin tilannetta kohtaan ovat tärkeitä prosessin onnistumiselle. 

”Mentorini on todella älykäs, rohkea, hyvä kuuntelemaan ja kannustamaan, työurallaan menestynyt, hyväsydäminen ja upea äiti. Lisäksi ihailen hänen haluaan ja panostaan laittaa hyvä kiertämään”, Jenna kuvailee mentoriaan. ”Ohjelman aikana yllätyin, kuinka nopeasti koin luottamusta ihailemani ja kunnioittamani uraäidin kanssa, kuinka paljon sain häneltä kannustusta ja tukea. Kuinka hurja voima mentoroinnissa voikaan olla!”

Sekä aktorin että mentorin on hyvä lähteä yhteiseen prosessiin avoimena ja rohkeana heittäytymään mukaan. Jenna keskusteli ohjelman aikana mentorinsa kanssa laajasti eri teemoista, ja tarttui rohkeasti myös hänelle haastaviin asioihin, kuten itseensä luottamiseen ja oman paikan löytämiseen uudessa tehtävässä ja työyhteisössä. 

”Sain valtavasti itseluottamusta ja uskoa omaan osaamiseen ja ammattitaitoon. Onnistun nyt puhumaan kokemuksestani ja osaamisestani ammattimaisemmin.” 

Lisäksi Jennan mentori jakoi hänelle ohjelman aikana ajankohtaisia ja mielenkiintoisia materiaaleja, ja kannusti ja ohjasi näin Jennaa pitämään osaamisensa ajan tasalla. 

”Ohjelman myötä koen, että olen onnistunut löytämään omasta työhistoriasta uusia arvokkaita oppeja ja näkemään kaiken kertyneen kokemuksen uudella tavalla,” Jenna vetää yhteen mentorinsa avulla saamiaan oivalluksia.

Mentorointi on aina yhteinen matka

Anne Hämäläinen

Anne Hämäläinen, viime vuoden ohjelman mentori, on konkari sekä mentorina että MiBin toiminnassa. Hän aloitti MiBin aktiivina pari vuotta sitten juuri Helsingin mentorointiohjelman järjestäjänä ja on nykyisin MiBin hallituksessa sekä kansainvälisen MiB Internationalin toiminnassa mukana.

”Koen, että mentorointi ylipäätänsä on itselle tosi mielekästä. Aina toivoo, että olisipa itselläkin mentori,” Anne toteaa. 

Halu auttaa toista äitiä urapähkäilyissä ja urapolkujen etsiskelyssä on ollut Annelle tärkeä syy mentoriksi lähtemiselle. ”Mentorointi on aina yhteinen matka, ja kun uraan liittyvistä asioista keskustelee, pääsee itsekin reflektoimaan omaa uraansa.”

Anne Hämäläisellä oli viime vuoden ohjelmassa kaksi aktoria: toinen kansainvälinen, perhevapaalta työelämään palaava äiti ja toinen vastavalmistunut, mutta paljon työkokemusta jo omaava äiti, joka halusi viedä uraansa uuteen suuntaan. Anne koki molemmat prosessit onnistuneiksi ja kertoo tärkeäksi syyksi tähän molempien aktorien tavoitteellisuuden ja aktiivisuuden prosessin eteenpäin viemisessä.

”Mentorointiohjelmat ovat pitkiä ja tilanteet muuttuvat, mutta päätavoite omalla uralla oli kummallakin selkeä, ja he olivat tehneet työtä tapaamisten välillä”, Anne korostaa.  

MiB tarjoaa ohjelman aikana yhteisiä tapaamisia sekä materiaalia ja työkaluja mentoroinnin tueksi. ”Materiaalista oli hyötyä liikkeelle lähtemisessä, ja näin turvallinen keskustelusuhde syntyi”, Anne toteaa. 

Viime vuoden ohjelma järjestettiin virtuaalisesti, ja virtuaalisten tapaamisten lisäksi Anne oli aktoreihinsa yhteydessä toisinaan sähköpostitse ja WhatsAppin välityksellä.

”Mentorille tärkeää on kuuntelun ja läsnäolon taito, ja turvallisen ilmapiirin luominen”, Anne kuvailee. ”Jokaisella on omat aikataulunsa, mutta täytyy osata pysähtyä mentorointihetkeen, kun keskustellaan toiselle tosi tärkeistä asioista. Mentori tarjoaa hetken, jossa voi pysähtyä oman urapohdinnan äärelle.”

Kenelle suosittelisit mentorointia?

Jenna:  ”Suosittelen mentorointia kaikille, mutta erityisesti sen jälkeen kun on palannut tai palaamassa vanhempainvapaalla takaisin työelämään. Kokemukseni mukaan omat ajatukset käyvät hurjia myllerryksiä lasten kanssa vietetyn ajan aikana ja oma ura ja ammattitaito jalostuu. Tuki ja kannustus toiselta työelämässä olevalta on tässä tilanteessa korvaamatonta.”

Anne: ”Ihan kaikille! Olisi ihanaa, jos meille jokaiselle olisi oma mentorinsa. On tosi tärkeää, että on henkilöitä, joiden kanssa keskustella uraan liittyvistä asioista. Kaikki pystyvät myös mentorin rooliin, jos haluavat. Jos tuntuu, että mentoroitava on ihan eri alalta, voi myös miettiä oman verkostonsa jäseniä tueksi substanssiosaamisen kannalta. Olen itse tehnyt myös näin. Rohkeasti ja avoimesti mukaan!”

Miksi lähteä mukaan juuri MiBin mentorointiohjelmaan?

Jenna: ”Kokemukseni mukaan mukana on huikeita osaajia, kokemus voi olla mullistava ja ohjelman anti kantaa pitkälle!”

Anne: ”MiBin teemat, kuten perheen ja työelämän yhdistäminen sekä äitien ja naisten verkostoitumisen ja työelämän tukeminen, ovat tärkeitä. MiBin mentorointiohjelman kautta voi olla siihen myös vaikuttamassa.” 


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Meidän tavoitteenamme on perheystävällisempi ja tasa-arvoisempi työelämä sekä naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.