Ihmisten ymmärtäminen on menestyksen edellytys – MENTORITARINOITA-blogisarja

Millaista hyötyä mentorikokemuksesta on uralle? Tässä Mentorointitarinoita-blogisarjassa kokeneet MiBin mentorit paljastavat parhaat oivalluksensa mentoritaipaleeltaan. Kolmeosaisen blogisarjan viimeisenä vaan ei vähäisimpänä esittelemme Hannele Keski-Mäenpään, joka on tehnyt pitkän HR-uran teknologiayhtiö ABB:llä niin kotimaassa kuin globaalistikin. Hannele on ollut strategisena Business HR -kumppanina useammalle eri liiketoiminnalle ja johtanut uransa aikana monta muutosta. Hän on vastikään palannut kotiin Laihialle useiden Zürichissä vietettyjen vuosien jälkeen. Olemme todella ylpeitä ja iloisia saadessamme hänet mukaan mentoriksi ohjelmaamme!

mentoritarinoita_hannele.jpg

Mikä sai sinut ryhtymään mentoriksi?

Olen saanut itse aivan ratkaisevaa tukea ja kannustusta sekä epävirallisilta että virallisilta mentoreilta työurani aikana. Haluan nyt puolestani tukea ja kannustaa muita. Mentorointi konseptina on erinomainen kehittymisen ja kehittämisen työväline.

Mieleenpainuvin hetki mentoritaipaleeltasi?

Sen sisäistäminen, ettei kaikkea tarvitse osata itse. Lisäksi kannattaa lähes aina noudattaa 80/20-sääntöä eli Pareton periaatetta. Sen mukaan missä tahansa ilmiössä 80 prosenttia seurauksista johtuu 20 prosentista syistä.

Hyvän tiimin kokoaminen ja ihmisiin panostaminen ovat itselleni olleet työuran aikana tärkeitä asioita. Niiden kautta myös liiketoiminnalle syntyy tulosta.

Listaa kolme oivallusta tai oppia, jotka olet saanut mentorina?

1. Kuuntele, kuuntele ja kuuntele. Se on kaiken perusta.

2. Esitä pikemminkin kysymyksiä sen sijaan, että yrität antaa neuvoja tai vastauksia.

3. Pidä aina mielessä, että asioilla on monta puolta.

Mitä oppeja olet voinut hyödyntää omalla urallasi?

Olen voinut hyödyntää todella paljon kokemustani sekä mentorina että mentoroitavana HR-johdon työssäni esimerkiksi erilaisten uraohjausmallien suunnittelussa. Globaalin yrityksen HR-johdossa erilaisten ja eri taustoista tulevien ihmisten yhä parempi ymmärtäminen on ehdoton valtti ja oikeastaan menestyksen edellytys.

Millaisia terveisiä lähetät niille, jotka pohtivat MiBin mentoriksi lähtemistä?

Kannattaa ehdottomasti tulla mukaan! Olen varma, että mentorointiohjelma antaa enemmän kuin ottaa. Mentoriksi voi ryhtyä, vaikka ei olisikaan MiBin jäsen.

Mothers in Business käynnistää kesäkuussa 2021 ensimmäistä kertaa kansainvälisen, koko Suomen kattavan ja täysin virtuaalisesti toteutettavan mentorointiohjelman. MENTOROINTITARINOITA-blogisarjan ensimmäisessä osassa ääneen pääsi Mira Linnamaa, joka johtaa matkustajaliikenteen viestintätiimiä VR:llä. Toisessa osassa mentoripolustaan ja sen merkityksellisyydestä kertoi Annica Moore, MiBin toiminnanjohtaja.

Inspiroiduitko? Lue tältä sivulta lisää mentorointiohjelmasta ja ilmoittaudu 30.4. mennessä mukaan aktoriksi tai mentoriksi!

Teksti: Outi Aarnilaakso
Kuva: Hannele Keski-Mäenpää


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. MiBin tavoitteena on tasa-arvoinen ja perheystävällinen työelämä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.