Yksinäisyys äitiyslomalla voi yllättää

Kellon viisarit liikkuvat hitaasti. Valo on jo kiertänyt olohuoneen ikkunalta seuraavaan, ja lapsi nukutettu kahdesti päiväunille. Some on selattu, Whatsapp on hiljaa. Eikö vieläkään ole kello puoli viisi, eikö vieläkään kuulu puolison askelia ulko-ovelta?

Yksinäisyys perhevapaiden aikana voi yllättää. Yksinäisyys on tyypillistä erityisesti työssäkäyvillä äideillä, kun työelämän sosiaaliset suhteet katkeavat perhevapaille jäätäessä. Äkkiä sitä onkin vain yksin kotona lapsen kanssa. Erityisesti korona-aikana ainoat perheen ulkopuoliset kontaktit ovat saattaneet olla kaupan kassoja, neuvolahenkilökuntaa tai profiilikuvia kännykän ruudulla. Jos mahdollinen puoliso käy töissä, päivät lapsen kanssa saattavat tuntua hyvinkin pitkiltä. Ja vaikka lapsia olisi kotona useampi, voi paradoksaalisesti tuntua yksinäiseltä, vaikka onkin fyysisesti muiden keskellä.

Äitiys on myös valtava muutos yksilön identiteetille. Moni äiti pohtii perhevapaille jäädessään, että tässäkö tämä nyt on. Olenko nyt olemassa vain lapsen tarpeita varten, kylvettämässä, pyyhkimässä, ruokkimassa ja loruttelemassa? Mitä tapahtui sille tyypille, joka loi projektisuunnitelmia, veti kokouksia ja kirjoitti taitavia raportteja?

On myös edelleen jonkin verran tabu sanoa, että pelkkä kotonaolo ei itselle riitä. Perhevapaiden ja lapsen ensimmäisten elinkuukausienhan pitäisi olla elämän parasta aikaa, mistä monet hyväntahtoisesti muistuttelevat. Moni kokeekin turhaa syyllisyyttä siitä, että kaipaa elämäänsä muutakin sisältöä kuin lapsesta ja kodista huolehtimista: aikuista seuraa, itsensä kehittämistä tai vaikka mahdollisuutta jutustella välillä työelämään liittyvistä asioista.

Äidin yksinäisyys näkyy tutkimuksissa

Perhevapaiden aikainen yksinäisyys on todellinen ilmiö. Tutkija Niina Junttilan mukaan 5–8 % tuoreista äideistä kokee yllättävää yksinäisyyttä. Työssäkäyvillä äideillä ei yleensä raskausaikana ilmene yksinäisyyttä, mutta perhevapaille jäätäessä äitien yksinäisyys lähtee “hurjaan nousuun” ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana aina 1,5 vuoteen asti. Tämä johtuu siitä, että monet tärkeät sosiaaliset suhteet ja kontaktit jäävät työpaikalle.

Koronaepidemia on ennestään lisännyt perhevapaalla olevien äitien yksinäisyyttä. THL:n Finlapset-tutkimuksen mukaan yksinäisyyden tunne on lisääntynyt 48 prosentilla synnyttäneistä vanhemmista. Lisäksi yhteydenpito isovanhempiin on vähentynyt 45 prosentilla ja yhteydenpito ystäviin 62 prosentilla synnyttäneistä vanhemmista.

Myös MiB ry:n vuoden 2021 jäsenkyselyssä äitien yksinäisyys näkyy. Kyselyn (n=475) vastaajista 63 % on korona-aikana tuntenut olonsa aiempaa yksinäisemmäksi, ja 56 % kertoo tukiverkostojensa heikentyneen. Erityisesti perhevapaita korona-aikana viettäneet ovat kokeneet olonsa todella yksinäiseksi, kun kotoa ei ole juuri päässyt liikkumaan.

“Koronapandemia on vaikuttanut minuun yksinäisyytenä. Kaikki suunnitelmat verkostoitua samassa tilanteessa olevien äitien kanssa oli haudattava. Lähipiirikään ei ole pystynyt olemaan elämässä mukana niin paljon kuin olisin toivonut.

Onneksi sentään puoliso on ollut koko ajan etätöissä, joten arjen pyörittäminen on ollut helpompaa, ja mies ja lapsi ovat saaneet rakennettua vahvan suhteen. Mutta vaihtaisin silti ne pois, jos olisi saanut käydä vauvajumpissa, saada sosiaalisia kontakteja, saada hoitoapua ja järjestää ristiäiset ajallaan.”
— Lainaus MiBin jäsenkyselystä


Miten taklata vauva-arki ja yksinäisyys?

Perhevapaalla olevien äitien yksinäisyys on totta, mutta sen ei tarvitse kohtalo. Vertaistuki on valtava voimavara perhevapaiden aikana, ja sitä kannattaa hyödyntää. Ihmisten kontaktoiminen ja tutustuminen ei välttämättä tule aina luonnostaan, mutta voi olla helpottavaa tietää, ettei ole yksin yksinäisyyden tunteiden kanssa. Kohtalontovereita on usein lähellä, joten seuran huhuilu kannattaa!

Ystäviä voi perhevapailla löytää perinteisesti hiekkalaatikon reunalta tai äiti-lapsi-kerhoista, mutta kaikille tällainen tutustuminen ei tunnu luontevalta. Usein voi myös olla, että pelkästään samanikäinen lapsi ei ole riittävä yhdistävä tekijä, vaan tarvitaan muitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita varsinkin, jos tekee mieli puhua välillä jostain muustakin kuin lapsiperhearjesta.

Jos perinteiset perhekerhot eivät tunnu omalta jutulta, seuraa ja mielekästä tekemistä voi äitiyslomalla löytää myös muualta. Moneen paikkaan voi rohkeasti mennä mukaan vauva kainalossa. Esimerkiksi Mothers in Businessin tilaisuuksiin ja matalan kynnyksen tapaamisiin voi aina tulla mukaan vauvan kanssa. MiBin paikkakuntakohtaiset Facebook-ryhmät mahdollistavat myös vaunulenkki- tai (etä)kahvitteluseuran huhuilemisen matalalla kynnyksellä. MiBin jäsenistä 53 % kertookin tutustuneensa muihin samassa elämäntilanteessa oleviin ja 67 % saaneensa vertaistukea.

Myös työelämässä voi halutessaan pysytellä mukana perhevapaiden aikana. Monella työpaikalla ei vain uskalleta ehdottaa, että perhevapaalla oleva voisi tulla käymään tai pysytellä kärryillä työpaikan kuulumisista, koska tuoretta vanhempaa ei haluta häiritä. Jos kokee, että olisi mielekästä pitää yhteyttä työpaikalle perhevapaiden aikana, kannattaakin rohkeasti ottaa asia puheeksi ja liittyä mukaan vaikkapa viikoittaisille etäkahveille, joita on etätyöaikana järjestetty paljon.

Muista siis, että vaikka olet yksin, et ole yksin! Yksinäisyys on varsin yleinen ongelma perhevapailla. Rohkaise siis mielesi, puhu seuran tarpeesta ääneen tai kirjoita aiheesta sopivaan Facebook-ryhmään. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi MiBin ryhmissä on yleensä helppo tutustua muihin ihmisiin, ja kahvittelukutsuihin vastataan mielellään. Yleensähän me ihmiset koemme merkitykselliseksi sen, että voimme olla avuksi toisille. Vertaistuessa on voimaa!

Kirjoittaja: Susanna Bergendahl

Kirjoittaja työskentelee ohjelmavastaavana Mothers in Business ry:ssä


Mothers in Business on verkosto äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. MiBin tavoitteena on tasa-arvoinen ja perheystävällinen työelämä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen.

Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.