Kun uranainen pysähtyy, mutta ura ei

Kun kaikki ei mennytkään niin kuin piti

Kymmenen vuotta tiivistä työelämää ja edessä äitiys. Jo ennen perhevapaalle jääntiä ajatukset ovat jo äitiyslomassa ja töihin paluussa. Miten ihmeessä jaksan olla kotona niin pitkään? Mihin kaikki aikuiskontaktit katoaa, menevätkö päivät vaippoja vaihdellen ja pyykkiä pesten? En ainakaan mihinkään mammakerhoihin lähde keskustelemaan imetyksestä tai sormiruokailusta, haluan että elämässä on muutakin kuin vauva. Kenen kanssa keskustelen päivän polttavista uutisista tai kenen kanssa pohdin yhteiskunnan tilaa, kuuntelisiko vauva?

Ehkä käymme vauvan kanssa ravintoloissa syömässä, shoppailemme, tapaamme kavereita ja kerrankin on aikaa käydä sukulaisten luona kyläilemässä. Ehkäpä ajasta voikin nauttia ja ottaa se pienenä lomana ja henkäyksenä työelämän keskelle?

Vauva syntyy ja vanhempainvapaan loppu alkaa häämöttää. Istahdan ja mietin mennyttä 8 kuukautta. Asiat eivät tainneet mennäkään ihan niin kuin ajattelin. Meille syntyi normaalin ja hyvin menneen raskauden päätteeksi 1 pisteen vauva. Elämän alkutaipaleet vietettiin sen ajatuksen ympärillä, saadaanko me edes vauvaa koskaan kotiin asti, saatiin me, onneksi! Ensimmäinen puoli vuotta meni hahmottaessa omaa roolia äitinä. Piti oppia pysähtymään, elämään hetkessä. Vietettiin normaalia vauva-arkea ja nautittiin.

Kotiarki

Päivää ennen pojan täyttäessä kuusi kuukautta, pysähdyttiin. Pysähdyttiin sen asian äärelle, että meidän lapsella on synnynnäinen ja vaikea liikuntavamma, joka tulee vaikuttamaan koko perheen loppuelämään. Kaksi päivää tästä, pojallemme puhkesi erittäin harvinainen imeväisikäisten epilepsia (infantiilispasmi oireyhtymä).

Vanhempainvapaasta meni kaikkiaan kolme kuukautta sairaalajaksoilla tai kotona karanteenissa epilepsiaan liittyvien rankkojen hoitojen vuoksi. Päivät kuluivat milloin sairaanhoitajan, siivoojan, laborantin tai Kelan virkailijan roolissa. Työstä se kävi. Se oli niin rankkaa aikaa, muistikohan silloin edes, että on olemassa myös työkin, johon tulisi joskus palata.

Kun oma lapsi on synnynnäisesti sairas tai vammainen, tai jos lapsi myöhemmin vakavasti sairastuu tai vammautuu, on elämässä aina vain yksi tärkein ja se on se oma lapsi ja hänen terveys. Kaikki keskittyy siihen, ja uraputket, sosiaaliset verkostot ja omat harrastukset unohtuvat. Se on meihin ihmisiin sisäänrakennettu ominaisuus ja äitiyden perusta, suojella jälkeläisiä, aina, tapahtui mitä tahansa.

Kun hoidoille sitten saatiin vaste, päästiin ihmisten ilmoille ja käsiksi normaalimpaan vauva-arkeen muistui mieleen myös työ, johon olisi tarkoitus palata jollain aikataululla. Vaikka erityislapsiperheen arki on erilaista ja joskus hyvinkin rankkaa, ei se missään nimessä tarkoita sitä, että oma ura, työelämä ja arki unohdetaan. Arki erityisen lapsen kanssa on ihan samaa arkea kun kaikilla muillakin, joitain asioita vaan tehdään vähän eri tavalla. Heti kun oli mahdollista, aloitettiin muskari ja kerhot. Käytiin kaikkialla, eikä rajoitettu elämää, vaikka meillä vammainen lapsi olikin. Hetki nautittiin siitä normaalimmasta arjesta, kunnes oli vuorossa töihin paluu.

Paluu töihin on tabu

Erityislapsen äidin töihin paluu on tabu, siinä missä ennen äitiysloman virallista loppumista töihin palaaminen. Siitä puhutaan harvoin. Moni äiti ei uskalla palata työelämään ensimmäisten vuosien aikana tai koskaan. On liian suuri riski leimatuksi tai syrjityksi tulemiselle, ei haluta sitäkin taakkaa kannettavaksi, että ollaan sitten työelämässäkin jotenkin erilaisia, poikkeustapauksia ja muka liian vaikeita. Milloin pitäisi tehdä mitäkin erityisjärjestelyitä, osa-aikaista työpäivää tai -viikkoa, päästä kesken päivän lääkäriin tai pitää puhelin päällä koko ajan.

Mikä on ongelma? Suhtautuminen. Pelätään tuntematonta ja ei osata suhtautua asioihin realistisesti. Ihan normaaleja äitejä ja vanhempia me ollaan siinä missä ”tavis”-lastenkin vanhemmat. Yhtä lailla heillä on samat oikeudet erityisjärjestelyihin ja joka päivä on oltava päivystystilassa, kun lapsi kuitenkin on lähtökohtaisesti hoidossa muualla kun omalla huoltajalla.

Toinen iso töihin paluuseen vaikuttava asia on yhteiskunnan tukitoimet, jotka erityislapsiperheille on valitettavan huonolla tolalla, vaikka hyvinvointiyhteiskunnassa elämmekin. Tämä luo suurta eriarvoisuutta, siinä missä toisessa kunnassa asuva erityislapsen vanhempi voi huoletta käydä töissä, niin toisessa kunnassa asuva ei saa arkeen riittäviä tukitoimia työssäkäynnin mahdollistumiseksi. Näin se ei tietenkään saisi olla!

Haluan kannustaa jokaista erityislapsen äitiä taistelemaan oikeuksistaan ja samalla haluan motivoida ja kannustaa jatkamaan työelämää, luomaan uraa ja toteuttamaan haaveitaan. Teistä on siihen, olen siitä aivan varma!

Kirjoittaja on parhaillaan äitiyslomalla, 4 kuukautisen tytön kanssa kotona päiviään kuluttava kehitysinsinööri ja vuoden 2017 epilepsiateko-palkinnon voittanut, 2014 syntyneen erityislapsen äiti ja omaishoitaja Karita Miettinen.

Mibiläinen se on esimurkunkin äiti

Keväällä sain puhelun, jossa minulta tiedusteltiin kiinnostaisiko lähteä rakentamaan Lahden alueelle omaa MiB-paikallisjaostoa. Tietenkin kiinnosti. Meidän Päijät-Hämeen MiB on jo muutamassa kuukaudessa saanut hyvin homman rokkaamaan ja aktiiviporukka koostuu useammasta naisesta.

Minulla ei käynyt mielessäni, etteikö Mothers in Business olisi minulle juuri sopiva yhdistys, vaikkei korkeakoulututkintoa olekaan, vaikka olen kohta 40-vuotias ja vaikka nuorin lapsistani “on jo 7-vuotias”. Sittemmin olen törmännyt hämmästyttävän usein ajatukseen, että MiB on vain pienten lasten äitien juttu.

Minä ja trio pian vuosi sitten Kiinan työmatkalla. Kyllä kuudenpäivän Kiinan matka aina joulun aluksi on hyvä.

Itse olen saanut paljon voimaa ja vertaistukea, mentorointia toisilta äideiltä. Monet joilla on vanhempia lapsia kuin minulla (eivätkä nämä äidit ole iältään välttämättä minua vanhempia) ovat osanneet valaa uskoa itseeni, arkeen ja tulevaisuuteen. Siinä huomaa, että asioilla on tapana tapahtua, elämä kantaa, sellaista se lapsiperheen arki vain on ja että asiat ovat kuitenkin mahdollisia.

Meitä kokeneemmat äidit ovat meille mentoreina kullanarvoisia. On arvokasta saada mukaan myös niitä, joiden lapset ovat jo vanhempia.

Usvan takaa siintää uudet ajat

Odottaessani viimeisimmilläni esikoistamme tein serkkupojan kanssa Helsingin Euroviisuihin Eurovision Queen -mallistoa, olin mukana Osku Pajamäen vaalityöryhmässä ja taitoin Erkki Tuomiojan vaalimateriaaleja. Se oli päälleni tärkeää, vaikka pidin samalla raskausajan blogia ja päivitin supistuksia lopulta aika tiuhaan.

Kun lapset ovat pieniä, niin he ovat pieniä ja tarpeet heillä ja univaje äidillä usein suuria. Rappujen nousu neljänteen kerrokseen voi kestää taaperon kanssa tunnin – kokemusta on – ja kestäköön. Kunhan on vastapainoa ja vertaistukea.

Kuten muutamat vanhempien lasten äidit vakuuttivat silloin minulle ja kuten itse nyt vakuutan heille, joilla on pieniä lapsia: “Kato, ne kasvaa. Toi on vain vaihe, jota seuraa uusi”. Ja vaikka koulun myötä kurahousurumba on vähentynyt – on sen tilalle tullut vaikkapa harrastuksiin viemisiä. Aikani on edelleen kortilla.

Kun muutimme Lahteen oli tärkeää tehdä juttuja – joku kutsuisi niitä töiksi – että sain täytettyä jonkin tarpeen syvällä minussa. Pian löysin itseni paikoista, joissa taidoilleni ja osaamiselleni oli käyttöä. Steinerpäiväkoti ja myöhemmin -koulu ovat aina paikkoja, missä ihmiset kytkeytyvät toisiinsa, mutta me äidit aloimme tarkoituksella puhua ammatillisista asioista.

| “Mitä sä siis teet – noin perheen ulkopuolella?” 

Vastaukset eivät välttämättä liity yksin palkkatyöhön tai yrittämiseen, se liittyy muihinkin kiinnostuksen kohteisiin. Sieltä jostain niitä löytyy: rajapintoja.

Kun minulla on ollut ns. halju olo tai olen kokenut että olen aivan ruuhkavuosien yliajama ovat he olleet siinä: nuo ihanat vertaisryhmäläiseni, jotka ovat osanneet nauraa mustaa räkäistä vertaistukinaurua syyskuun tihkusateessa lähi-Salen parkkipaikalla tai valaa uskoa kykyihini – usein samassa hetkessä. Ja kun minulla on ollut virtaa jaettavaksi olen sitä jakanut. Meistä on jokaisesta jokaiseen rooliin.

Joskus kuva kertoo itsellekin enemmän kuin tuhat sanaa. Tämä Prisma-sovelluksella kikkailtu kuva herätti myötätuntoa, jopa itsessäni.

Ideologisesti aktiiveja

Huomasimme, että ympärilläni on kiinnostavia ja osaavia tyyppejä! Verkostoiduimme niin sanotusti ja päätimme verkostoitua lisää. Aloimme jakaa tietämystämme, osaamistamme, omia verkostojamme. Toteuttamaan asioita kuten HeiLahti-kaupunkidesignkartta tai Päijät-Hämeen oma MiB, monien mm. ei-ammatillisten projektien lisäksi.

Itse olen istunut erään rautaisen myyntitykin vieressä kuuntelemassa, kun hän soittaa asiakkaita läpi, minä olen auttanut graafisissa jutuissa, kolmas valokuvaukseen liittyvissä asioissa, neljäs paasaa kuinka hoitotestamentit pitäisi meidän hoitaa tahoillamme kuntoon, viidennen kanssa on puhuttu sukupolven vaihdoksista, kaikkien kanssa perheen ja työn yhdistämisestä, kuskattu toistemme lapsia sinne ja tänne, että opiskelu/kokous/ylityö olisi mahdollista ja vähemmän – jokaista äitiä huonoäiti-fiiliksellä kuormittavaa.

Oma äitienpiirini kostuu kaiken ikäisistä äideistä, joilla on kaiken ikäisiä lapsia. Osa on saanut ensimmäisen verrattaen nuorena, osa viimeinen ihanana yllätyksenä kun ei enää osannut edes lasta odottaa. Osalla on yksi, monella monta, joillain ns. ihan älyttömän monta. Osa on kotona, osa yrittäjiä, osa yrittäjiä kotona, osa reissaa paljon, osa opiskelee työn ohessa… Joukko on ihanan kirjava ja siinä sen voima onkin.

Tulla tuetuksi ja olla tueksi

Tärkeää on tukea äidiksi haaveilevia ja äideiksi pian tulevia. On äitejä, joiden perheessä on lapsi, jonka äiti nainen ei välttämättä biologisesti tai virallisestikaan edes ole, mutta jonka arkeen lapsi vaikuttaa – aivan kuten kuuluukin vaikuttaa.

Perhe ei saa olla uhka, vaan mahdollisuus. Tulevaisuudessa työssäkäyvien äitien ja isien pitää osin myös kantaa vastuuta omista vanhemmistaan. Soitella heidänkin perään, että onko muistettu ottaa avaimet mukaan, että “kuule kyllä sulla pitäisi olla kunnon kengät jalassa” ja ties mitä kaikkea. Ja osalla se meistä on jo osa arkea.

Naistenketju ennen minua

Itse mietin usein edesmennyttä mummoani sekä isotätejäni. Kaisa-mummollani oli 28-vuotiaana viisi lasta, kaksi työtä, ei ajokorttia, ei niin osallistuva -aviomies, villasukat ja poppanat kudottuina sekä aina hyvää kotiruokaa. Maire-isotätini oli pitkään Elanon pääluottamusmies ja majoitti Lappeenrannasta sodan jälkeen Helsinkiin muuttaneet sukulaiset viikoista vuosiksi. Kuinka he 1920–30-luvuilla syntyneinä ovat osa vahvaa naistenketjua, joka on raivannut meille tämän maailman. Miten suuressa kiitollisuudenvelassa minä olen heille. Koska ilman sitä vahvaa rintamaa eivät naiset olisi voineet käydä samallalailla töissä, hankkia omaa omaisuutta, tai saada jalansijaa työelämässä.

MiB on minulle myös yksi kanava kunnioittaa mummoani ja isotätejäni sekä kaikkia niitä, jotka ovat edistäneet äitien ja samalla myös lasten asemaa yhteiskunnassamme. Toki se on myös isien etu, sitä olisi hölmöä kieltää tai leikkiä etteikö se sitä olisi.

Minä kannan mukanani sukuni naisten perintöä ja toivon, että sillä rakennetaan enemmän siltoja myös minun tyttärilleni ja pojalleni ja heidän tulevaisuudelleen. Kunhan tyttäreni ovat aikuisia toivon, että heillä on sama tarve jatkaa naistenketjua.

Toivon myös, että vanhempana olen yhä osa MiBiä, mutta vain toisenlaisessa roolissa kuin tänään. Silloin minulla on erilaiset resurssit ja erilainen kokemuspohja, mistä ammentaa yhteisen hyvän eteen.

Kirjoittaja: Hanna K. H. Kopra

Hanna (K. H. Kopra) on 39-vuotias kolmen alakouluikäisen lapsen äiti ja yrittäjän puoliso Lahdesta. Hanna työskentelee maahantuontia harjoittavassa perheyrityksessä myynnin, markkinoinnin ja joskus myös logistiikan parissa. Lisäksi Hanna on mukana mm. HeiLahti-designkaupunkikartassa, Lahden Steinerkoulun viestinnässä, markkinoinnissa ja johtokunnassa sekä Jalkarannan Martoissa. Hanna aloitti tänä syksynä myös Taidon ja harjoitteleekin nyt mm. takaperinkuperkeikkaa.

Haastattelussa uraäiti: Tanja Piha

”Rakastan viedä suomalaisia konsepteja maailmalle ja houkutella ihmiset myymään niitä. Kasvu syntyy näistä elementeistä.”

Nimi: Tanja Piha, 41
Koulutus: KTM, MBA, tradenomi (ruotsiksi)
Työpaikka: Growth Booster, Fondia Oyj ja Boardprofessionalsin hallituksen jäsen
Perhe: poika 11 v.
Harrastukset: juoksu, surffaus ja hyväntekeminen Run for Good -yhteisön kautta

Kirjavinkki: Daniel Pink To sell is human inspiroi ”kaikki myy”-ajatukselle. Kaikkien uraäitien pitäisi lukea Sheryl Sandbergin kirja Lean In, olethan lukenut sen jo? Tanja lukee muutenkin paljon, viimeisimmäksi Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan, ihana! Tanja oli muutama vuosi sitten Akateemisen
kirjakaupan esilukijana ja vinkkasi heidän asiakkailleen kiinnostavista kirjoista, tämän tavan hän haluaisi elvyttää!

Lomavinkki: Tanja on hurahtanut surffaamiseen. Viimeiset kaksi kesää hän vietti surffaten Biarritzissä. Tanja haaveilee myös talven surffimatkasta!

Tanja on huomannut, että liian moni viihtyy liiaksi perinteisissä tukifunktioissa ja kaihtaa esimerkiksi myynti- tai liiketoimintavastuullisia tehtäviä.

Terveiset uraäideille: Hakeudu tukifunktioiden sijaan bisnesvastuullisiin rooleihin. Ainut tie siihen, että saamme tasaveroisesti naisia johto- ja hallitustehtäviin on se, että nuoresta pitäen hakeutuu positioihin, joissa menestystä mitataan sillä, miten yrityksen avainluvut kehittyvät. Tanja on huomannut, että liian moni viihtyy liiaksi perinteisissä tukifunktioissa ja kaihtaa esimerkiksi myynti- tai liiketoimintavastuullisia tehtäviä. Äitiyslomalla
kannattaa opiskella! Tanja on itse ihastunut edX:n kurssitarjontaan ja näin digitalisaation aikana on poiminut Columbia Universityn Artificial Intelligence -kurssin sekä muita aiheeseen sopivia huippuyliopiston kursseja.

Tanja kuitenkin muistuttaa, että vauva-aika on ihanaa ja siitä nauttii eniten silloin, kun myös äiti saa levätä: ”Salli itsellesi päiväunet silloin, kun vauva nukkuu, äläkä stressaa kaikista villakoirista ja likaisista hiuksista. Jos yöunet ovat katkonaisia, niin heittäydy sohvalle Netflixin kera ja anna unen tulla vauvan kanssa! Itse katsoin, tosin silloin kymmenen vuotta sitten dvd:ltä, kaikki Greyn anatomiat ja Prison Breakit ja muistelen noita aikoja lämmöllä.”

Haastattelua varten tapasin Tanjan Fondialla. Hän esitteli ylpeästi yrityksen ja sen värikkäät tilat. Tanjasta huokui myyntihenkisyys heti kättelyssä. Hänellä on monipuolinen työkokemus, ja hän on tehnyt töitä jo lapsesta saakka. Tanjalla on kolme eri koulutusta ja lista avoimessa yliopistossa suoritettuja kursseja. Nykypäivänä hän kouluttautuu huippuyliopistojen professoreiden avustuksella Internetissä mm. edX-platformin kursseja hyödyntäen.

Itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen on Tanjalle tärkeää. Tanja aloitti uransa 90-luvun lopussa Finnairilla asiakaspalvelussa. Niihin aikoihin Finnair koki ensimmäisen brändiuudistuksen, ja Tanja pääsi eturiviin Finnairin markkinointiosastolle seuraamaan muutosta. Seuraavaksi hän siirtyi IT-alalle ja pääsi vetämään kansainvälistä tiimiä Nokian IT-hankkeissa. Tämä kokemus vastasi korkeakoulun tasoista opetusta: kasvatti luottamusta ihmisiin ja opetti liiketoiminnasta. Koodareiden kanssa toimiminen opetti johtamisesta paljon.

”YRITYSTEN TÄYTYY LUODA KULTTUURI, JOSSA HYVÄKSYTÄÄN VIRHEIDEN MAHDOLLISUUS.”

Muutaman vuoden kuluttua Tanja siirtyi Soneralle B2B-markkinointiviestintään. Tanja turhautui pelkästään markkinointiviestintään, sillä liian usein se tarkoitti pelkkien markkinoinnillisten mittareiden seuraamista liian etäältä oikeasta liiketoiminnasta. Hän mietti, mikä olisi moderni tapa vetää markkinointia ja myyntiä. Tanja myös pureutui siihen, kuinka sitouttaa ihmiset omaan työhön, ja samalla hän loi asiakkaille uutta tarjoamaa, jonka avulla tehtiin hienoja tuloksia. Tanjan vetämän liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 12 kvartaalia putkeen. Asioita tehtiin kimpassa – tiimi oli kuin pieni yritys ison yrityksen sisällä. Kasvun kannalta avainasemassa oli se, että ei tarvinnut koko ajan kysellä ja varmistella asioita johdolta. Tanja muistuttaakin, että yritysten täytyy luoda kulttuuri, jossa hyväksytään virheiden mahdollisuus.

”SUOMALAISTEN TÄYTYY OPETELLA PUKEMAAN ERINOMAISTA TYÖTÄÄN SANOIKSI.”

Seuraavaksi Tanja halusi saada kansainvälistä kokemusta ja nähdä, miten työtä tehdään muualla kuin Suomessa. Hän pääsi Norjan Telialle kaupalliseksi johtajaksi. Tässä oli kova paikka päättää, miten perhe ja ura yhdistetään ja muuttaako koko perhe Norjaan. Vaakakupissa painoi Tanjan pojan ystävät ja suhde isovanhempiin – Tanja lähti Norjaan yksin. Hän sinnitteli edestakaista matkustamista vuoden, jonka jälkeen irtisanoutui tyhjän päälle. Kokemus opetti Tanjalle siitä, miten ammattimaisesti asioita hoidetaan Suomessa ja kuinka paljon paremmin norjalaiset osaavat hehkuttaa tekemisiään. Suomalaisten täytyy opetella pukemaan erinomaista työtään sanoiksi.

”LAKIMIEHISSÄ ON POTENTIAALIA VAIKUTTAA ASIAKKAISIIN ÄLYKKÄÄLLÄ KESKUSTELULLA TUPUTTAMATTA PALVELUITA.”

Suomessa Tanja pääsi keskustelemaan Fondian kanssa siitä, voisiko hän auttaa Fondiaa kasvamaan. Tehtävä oli haastava, sillä lakialan yritykset eivät perinteisesti ole myyntiorganisaatioita. Fondian halu muuttua oli kuitenkin vahva ja niinpä lakimiehet houkuteltiin myyntihommiin. Vaikka lakimiehet eivät tavallisesti ole myyntihenkisiä, on heissä paljon potentiaalia vaikuttaa asiakkaisiin älykkäällä keskustelulla tuputtamatta palveluita.
Tanja on ylpeä siitä, miten hienosti viime keväänä listautunut Fondia on kasvanut ja toimitusjohtaja kiitteli ensimmäisessä puolivuotiskatsauksessaan, että kasvu on tehty hankkimalla uusia asiakkaita ja myymällä lisää vanhoille. Juristien oma tausta vaikuttaa siihen, miten asiakkaita etsitään: osalle on luontevaa lähestyä kiinnostavia asiakkaita kylmäsoitoilla ja osa lähestyy mieluummin omaa verkostoaan. Kaiken kaikkiaan työ juristien kanssa on
opettanut Tanjalle sen, että ei ole yhtä ainoata tietä Roomaan – ihmisten arvostelukykyyn täytyy luottaa.

”KANNUSTAN NAISIA OTTAMAAN TULOSVASTUUTA JA TESTAAMAAN RIITTÄVÄTKÖ RAHKEET LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN.”

Mitä tulee nais- ja miesmyyjiin, Tanja ei koe, että myyjiin suhtaudutaan eri tavalla sukupuolen perusteella. Ongelma on ennemminkin siinä, että yhä liian harva nainen hakeutuu vastuullisiin positioihin ja myyntitehtäviin. Suomessa on myös vähän hyviä roolimalleja ja Tanja toivookin, että esimerkkejä nostettaisiin enemmän esille. Hän kannustaa naisia ottamaan tulosvastuuta ja testaamaan riittävätkö rahkeet liiketoiminnan kasvattamiseen.

”ÄITIYSVAPAA ON OIVA PAIKKA OPINTOJEN SUORITTAMISEEN JA AMMATILLISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN.”

Siirtyminen myyntiin ei ole aina itsestäänselvyys tilanteessa, kun kokemusta ei vielä ole. Tanja opastaakin naisia harkitsemaan myyntityön aloittamisen vapaaehtoistyön kautta, sillä työ kuin työ opettaa. Ura on aloitettava jostakin, eikä se onnistu heti huipulta. Ei pidä myöskään miettiä liikaa pystyykö myyntiin, vaan rohkeasti edetä kohti tavoitetta. Täytyy kääriä hihat ja ryhtyä uteliaasti toimeen. Naisilla äitiysvapaa voi myös olla oiva paikka opintojen suorittamiseen ja ammatillisen osaamisen kehittämiseen – sillä ehdolla, että vauva ja tilanne sallii.

Mitä tulee uran ja perheen yhdistämiseen on Tanjalla hyvä tukiverkosto ja fantastinen poika. Poika lähtee hänen mukaansa lenkille, jolloin saadaan yhteistä aikaa liikunnallisin keinoin. Liikunnan ohella hyvä yöuni on reunaehto sille, että Tanja pysyy energisenä. Aina elämän palapelin rakentaminen ei ole helppoa ja silloin täytyy miettiä mistä arjessa voi karsia. On osattava johtaa itseään ja huolehdittava hyvinvoinnistaan. Onneksi Suomessa on hyvä päivähoito ja upeita työpaikkoja.

Teksti: Olessia Manner, MiB-aktiivi sekä Fennovoima Oy:n lakimies
Kuva: Tanja Piha

Lupaava ura nousuun perhevapaan jälkeen

Töihinpaluu mietityttää, ja syystä: tiimissäsi on ehkä tapahtunut kaikenlaista, tai kenties jopa koko työyhteisösi on käynyt läpi ison muutoksen. Kun jäit perhevapaalle, urasi oli hyvässä vauhdissa. Paluu kiinnostaa, mutta toivoisit uudenlaisia – jopa haastavampia tehtäviä kuin ennen perhevapaata. Kuulostaako tutulta? 

Mietit samoja ajatuksia kuin monet muutkin: miten löydän jälleen vanhan tutun työminäni ja kehitän uraani, kun pelkästään ulkoiluhousujen vaihtaminen palaverijakkuun tuntuu suurelta muutokselta? Miten käy toiveilleni haastavista tehtävistä työn ja perheen kanssa tasapainoillessa, jos jo kotona ollessa päivät tuntuvat täysiltä? Huh! Saisiko tähän jostakin sparrausta?

Nämä ovat juuri niitä kysymyksiä, joita pääset pohtimaan sekä työnantajasi edustajan että samassa tilanteessa olevien palaajien kanssa Fambitionin FAM Back -töihinpaluuohjelmassa.

Hyvin johdettu töihinpaluu on kaikkien etu

Kunnon perehdytys on aina tarpeen, mutta me uskomme, että hyvin johdettu töihinpaluu on sekä sinun että työnantajasi etu. Työnantajasi saa paluuohjelman myötä motivoituneen palaajan lisäksi työkaluja perhevapaalta palaamisen johtamiseen.

Seuraava FAM Back alkaa Helsingissä 28.11. Mikäli olet palaamassa töihin vuoden vaihteen aikoihin, nyt on oikea aika ilmoittautua. Tiedämme, että kotona ollessa on vaikea löytää aikaa muotoilla ajatuksiaan selkeästi edes siivousfirmalle, saati sitten esimiehelle. Koska haluamme auttaa sinua, rakas mibiläinen, omistajamme, niin täältä pääset helposti lähettämään viestin esimiehellesi.

Me uskomme ohjelmaamme ja olemme nähneet sen positiiviset vaikutukset sekä palaajiin että heidän työnantajiinsa. Siksi juuri nyt on hyvä aika pyytää esimieheltä tämä panostus sinun urakehitykseesi ja teidän yhteiseen tulevaisuuteenne. Työnantajasikin arvostaa, kun osoitat olevasi oma-aloitteinen ja motivoitunut palaamaan töihin sekä johdat omaa uraasi.

Fambition Consulting Oy on Mothers in Business MiB ry:n ensimmäinen spin-off ja MiB on yrityksen suurin omistaja. Fambition auttaa ratkaisukeskeisillä palveluillaan edelläkävijätyönantajia tekemään perheystävällisyydestä kilpailuedun.

Työn ja vauvavuoden yhdistäminen

Olen viettänyt viime kuukaudet melkoisen vaihderikasta arkea. Olen nimittäin sekä äitiyslomalla vauvaa hoitaen että töissä kymmenen – viisitoista tuntia viikossa. Nyt kun takana on useampi kuukausi, on aika jakaa ajatuksia siitä, miksi tähän päädyttiin ja ennen kaikkea – miten meni.

Vauva on maailman ihanin identiteettivaras

Monen ensimmäinen mielleyhtymä vauvavuodesta on mieletön väsymys ja työmäärä. Joissain tilanteissa juuri näin onkin, mutta sen lisäksi on paljon vauvoja, jotka nukkuvat yönsä suhteellisen hyvin ja tarvitsevat päivällä pitkät päiväunet.

Äitiyslomassa ei mielestäni rankinta ole vauvan hoito, vaan oman vapauden ja itsemääräämisoikeuden osittainen menetys. Normaalisti aktiivinen viikkorytmi kutistuu kotiympyröihin ja aikuisten kanssa käydyt keskustelut vaihtuvat vauvalle jutteluun.

Kun oma päivittäinen kommunikaatio alkaa valua alla olevan kuvan tasolla, on mielestäni ihan tervettä alkaa kaivata haastavampaa juttuseuraa.

Kävimme vauvauinnissa, äiti-lapsi crossfitissä ja vauvasirkuksessa. Joimme muiden äitiyslomalaisten kanssa kahvia ja lauloimme ruppana reppana ruskea kana vauvojen taidetuokiossa. Opettelimme kääntymään, tarttumaan, käyttämään vauvan nenäimuria ja sanomaan HYY. Silti päiviin jäi monta tyhjää tuntia.

Miten kaikki sitten sujui käytännössä?

Oma tekeminen oli helppo ajoittaa päiväunien kohdalle, mutta sisäisiä Skype-palavereita pidin myös vauvan ollessa valveilla. Vauva jokelteli, ähisi, röyhtäili ja paukkui palaverin taustalla, mistä koitui jonkin verran häiriötä kokouksiin. Tärkeintä oli itse pysyä rauhallisena palaverin asiaan keskittyen, eikä nolostua vauvan ääntelystä.

Asiakaspalaverien aikana joku perheenjäsen hoiti lasta. Mielestäni tämä oli loistojärjestely siksikin, että näin molemmat vanhemmat osallistuivat tasavertaisemmin vauvan hoitoon.

Välillä vauva viihtyi yksin, jolloin saatoin näpyttää konetta toisen tunkiessa limaista nyrkkiään suuhunsa sellaisella intensiteetillä, että saatoin vain kadehtia vastasyntyneen kykyä omistautua omalle intohimolleen. Välillä luin vauvalle ääneen Microsoftin tuotejulkistuksia, asiakkailta tulleita sähköposteja ja Long Playn artikkeleita. Kriittisempää kuulijaa saa hakea.

Menikö kaikki sitten kuten Strömsössä? Tietenkään ei mennyt. Lähdin töihin komea pulautuskaari selässäni, josta kehtasi mainita vasta noin kahdeskymmenes päivän aikana tapaamani ihminen. Tuli tuplabuukkauksia, hammaskipuisia öitä ja naapurin sirkkelitalkoot samaan aikaan, kun minun oli tarkoitus esitellä mobiilikäyttäjän käyttäjähallintakonseptia vauvan nukkuessa ulkona.

Vaikeiden tilanteiden pelko on kuitenkin huono syy jättää haluamiaan asioita tekemättä.

Miten muut suhtautuivat?

Käytännön järjestelyjen lisäksi kiinnostava kysymys on tietenkin muiden suhtautuminen vauvavuoden ja töiden yhdistämiseen. Ehdottomasti positiivisin suhtautuminen oli niillä äideillä ja isillä, jotka olivat itsekin hoitaneet lasta kotona vauvavuonna. Moni kertoi itsekin käyttäneensä aikaa esimerkiksi opiskeluun tai blogin kirjoittamiseen.

Ajatustyö ennen kirjoitustyötä

Uskallan sanoa jo nyt, että vuosi on antanut monta tärkeää opetusta.

Kaiken edellytyksenä toimivat tietenkin molempien vanhempien joustavat työajat, etätyö ja sitä tukevat viestintätyökalut sekä läheisten turvaverkko ja vauvan pitkät päiväunet.

Työjärjestelyistä on pakko mainita erikseen palaverit, joilla olisi helposti voinut täyttää koko pienen viikkotyöaikani. Tämä ei tietenkään tullut kysymykseen. Siksi olikin mietittävä aina erityisen tarkkaan, onko osallistumisestani oikeasti jotain lisäarvoa vai notkunko mukana vain tavan vuoksi. Tällainen mietintähän ei välttämättä ole huono ajatus noin muutenkaan.

Vakavin opetus minulle oli kuitenkin oman tuottavuuden selkeä nousu. Kun aivoni eivät ole jatkuvasti ylikierroksilla, oli helppo tehdä laadukasta työtä muutama tunti päivässä. Nyt kiinnostaa tietenkin eniten, miten edes osan tästä vireystilasta saisi pidettyä sitten, kun palaan taas töihin.

Lopuksi

Moni äiti kokee yksinäisyyden tunnetta vauvavuoden aikana. Siksi on tärkeää voida yhdistää monenlaista tekemistä omaan arkeen.

On kuitenkin olemassa erilaisia äitejä, vauvoja ja äitiyslomia. Siksi äitien tulisi voida tehdä töitä tai voida olla tekemättä töitä omasta tilanteestaan, toiveistaan ja vauvastaan riippuen.

Jos et jaksanut lukea tekstiä kokonaan, on kaikki oleellinen tiivistetty Anna Perhon twiittiin.

Kirjoittaja: Riikka Gassen