Mentoroinnista uusia näkökulmia työuralle?

Olin hiljattain konferenssissa, jossa keskusteltiin digitalisaatiosta ja sen vaikutuksesta työuriin. Yksi uudistumistarvetta kuvaava väittämä oli, että aiemmin 30-vuoden työuran tehneenä päädyit opettamaan muita, mutta 2020-luvulla vastaavassa tilanteessa joudutkin perustelemaan sitä, oletko enää pätevä samaan tehtävään. Tästä provokatiivisesta väitteestä voidaan olla montaa mieltä, mutta samaa mieltä olemme varmastikin siitä, että digitalisaatio, globalisaatio ja automaatio pakottavat meidät uudistumaan jatkuvasti. 

Meillä Tiedolla me puhumme oppimisesta elämäntapana, learning as a life style. Teknologian nopea kehittyminen on johtanut siihen, että oppimisen pitäisi olla osa jokaista arkipäivää. Uudistumistarve näkyy siinä, että moni meistä vaihtaa tehtäviä merkittävästi työuransa aikana. Kymmenen vuotta sitten moni ei olisi osannut sanoa mitä data scientist tai cloud architect tekee – ja nyt näistä osaajista kilpaillaan työmarkkinoilla. Tyttäreni kommentoi muutama päivä sitten, ettei hän tiedä mitä haluaisi isona tehdä. Vastasin siihen, että sitä on turha murehtia, sillä todennäköisesti hänen tulevaisuuden työtehtäviään ei ole vielä edes olemassa!  


Perhevapaa on luonteva ajankohta miettiä, mitä haluaisi isona tehdä. Tauko työrutiineista ja pieni etäisyys työpaikkaan antavat myös henkisesti tilaa miettiä omaa tulevaisuuttaan. Mielestäni MiBin mentorointiohjelma tarjoaa oivan mahdollisuuden verkostoitua erilaisten osaajien kanssa sekä tuo struktuuria oman kehittymisen pohdintaan. Mentorointi voi parhaimmillaan avata uusia näkökulmia omiin vahvuuksiin ja motivaattoreihin. Olen työurani aikana HR-ammattilaisena ollut useiden mentorointi- ja coaching-ohjelmien kanssa tekemisissä ja suurin arvo prosessissa on, että se avaa silmiä näkemään mahdollisuuksia tai polkuja siellä missä niitä ei ole ennen nähnyt. 

IMG_1011.JPG

Oman uran pohtiminen ääneen selkeyttää ajatuksia ja mentorilta voi saada hyviä vinkkejä, miten viedä tavoitteita käytäntöön. Mentori voi haastaa pois mukavuusalueelta tai auttaa kyseenalaistamaan oletuksia, joita meillä on oman osaamisen tai mahdollisuuksien suhteen. Mentorointiprosessista voit löytää rohkeutta hypätä täysin uudelle uralle ja ehkä uskaltautua kokeilemaan jotain, mistä olet pitkään salaa haaveillut.

Henkilökohtaisesti uskon vahvasti siihen, että työuran valinnassa kannattaa kuunnella itseään ja hakeutua työtehtäviin, joissa kokee työn imua. Työmenestystä tutkittaessa on todettu, että sisällöstä motivoituneet (intrinsic motivation) henkilöt menestyvät pitkällä aikavälillä paremmin kuin ulkoisista seikoista, kuten palkasta tai asemasta, motivoituneet (extrinsic motivation).

Sanna Lindner johtaa Tiedon henkilöstönkehitysyksikköä ja toimii kansainvälisen liiketoimintayksikön henkilöstöjohtajana.

Sanna Lindner johtaa Tiedon henkilöstönkehitysyksikköä ja toimii kansainvälisen liiketoimintayksikön henkilöstöjohtajana.

Mentorointi tarjoaa mahdollisuuden miettiä omia motivaatiotekijöitään, ja olenkin huomannut, ettemme aina ole täysin rehellisiä itsellemme siinä, mikä meitä oikeasti innostaa. Toinen mahdollinen pohdinnan aihe on se, missä voisi parhaiten kukoistaa. Millaisia luontaisia taipumuksia sinulla on ja mikä olisi paras versio itsestäsi? HR-tehtävissä olen törmännyt siihen, että moni meistä on ajautunut nykyisiin työtehtäviin ja uran murrosvaiheessa toteaa haluavansa tehdä jotain ihan muuta. Ei ole poikkeuksellista, että ei-toivottu organisaatiomuutos tai henkilöstövähennys voi kääntyä mahdollisuudeksi, josta henkilö ei olisi ikinä uskaltanut haaveilla. Muutosten pohjalta on perustettu monta menestyvää yritystä ja siirrytty oravanpyörästä palkitsevaan uraan jollekin ihan toiselle alalle. Mentorointi antaa, mutta se myös ottaa. Uskon, että mitä enemmän olet valmis antamaan prosessiin, sitä enemmän siitä itse myös saat. 


Mothers in Business MiB ry:n mentorointiohjelman tavoitteena on tukea töihin palaavia äitejä työllistymisessä tai äitejä uramuutoksessa, omien vahvuuksien tunnistamisessa ja ammatillisen identiteetin vahvistamisessa. MiB Helsingin mentorointiohjelman vuoden 2020 teemana on muutos. Oletko urallasi risteyskohdassa ja kaipaisit tukea oman urapolkusi kartoittamisessa? Suunnitteletko alan vaihtamista tai kenties yrittäjyyttä? Onko edessäsi mahdollisesti uusi tehtävä uusine haasteineen? Mentorointiohjelmasta saat rinnallesi kumppanin, jonka kanssa peilata urallasi kohtaamiasi muutoksen haasteita.


Lisätietoa mentorointiohjelmasta sivulla/osoitteessa www.mothersinbusiness.fi/mentorointi



Hae mukaan mentorointiohjelmaan - tehdään yhdessä vuodesta 2020 muutoksen vuosi!