Kuinka pitkään huonosti nukkuvan vauvan kanssa kannattaa odottaa? Voiko asialle tehdä jotain, jos omista yöunista tinkiminen alkaa riittää? Onneksi löytyy paljon keinoja, jolla äidin ja vauvan hyvät yöunet on mahdollista palauttaa!,
”Miksi vauva ei nuku?”
Siinä hakusanat, joilla huomasin googlettavani kikkakolmosia ja vertaistukea, kun perheemme nuorimmainen päätti puolivuotiaana lopettaa hyvin nukutut yöt. Siihen asti olimme nauttineet nukkumisesta perhepedissä, kainalossa tyytyväinen tissitakiainen, jolla yösyöttöjä oli pari, korkeintaan kolme. Käännekohdan jälkeen unet katkesivat tunnin, korkeintaan puolentoista tunnin jälkeen ja rintaa tuntui rohmuavan kiukkupistiäisen puraisema leijonanpentu.
Olen mukavuudenhaluinen äiti, joka tunnustaa, että koko perhe voi paremmin, kun minä nukun riittävästi. Riittävästi tarkoittaa omalla kohdallani vähintään neljän tunnin yhtenäisiä pätkiä, ja kokonaisunta vähintään seitsemän tuntia. Oman hyvinvoinnin takia tutustuin unikouluihin jo esikoisen kohdalla, joten muutaman levottoman yön jälkeen kaivoin kirjahyllystä isosiskojen vauva-aikoina hyödyntämäni opukset, jotka ovat kerta toisensa jälkeen tuoneet pelastaneet järkeni.
Hyväksi havaittu kirja-arsenaali vauvan nukkumisen tueksi. Tällä kertaa tarvittiin tosin hiukan muitakin keinoja.
Unikoulu joka lähtöön
Esikoiselleni kokeiltiin kahden uuden vanhemman ehtymättömin voimin pistäytymiset, tassu- ja tuoliunikoulut. Huudatus-unikouluakin testattiin. Parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui pistäytymisunikoulu, sillä sen avulla esikoinen huomasi lopulta, että nukahtaa voi ilman isän ja äidin paikallaoloakin. Määrätietoinen työskentely toi halutun tuloksen, ja esikoinen on edelleen perheemme paras nukkuja. Kunhan hänellä on yövalonsa ja unipupunsa, hän ei herää, vaikka naapurissa räjähtäisi pommi. Toiseksi vanhimman ehjiin öihin perhepedistä pinnasänkyyn siirtyessä varauduttiin samalla unikoulujen arsenaalilla mutta mitä ihmettä! Tämä vauva käänsikin omatoimisesti kylkeä ja alkoi nukkua. Noin vaan! Vielä kuusivuotiaanakin hän on hyvin suoraviivainen nukkumisensa suhteen. Kun häntä väsyttää, hän ilmoittaa haluavansa nukkumaan. Mielellään heti eikä hetken päästä. Yövaatteet päälle ja iltapala pöytään. Iltapesujen ja -satujen jälkeen hän kipuaa sänkyynsä ja unilaulun ja hipsuttelun päätteeksi vetää peiton päällensä. Seuraava näköhavainto hänestä on aamulla.
Kolmannen tytön kohdalla toivoin salaa samanlaista, itseohjautuvaa unikekoa. Hyvän tovin hänet olikin helppo tainnuttaa tissillä uneen. Samalla sain kaivatun rentoutumishetken isän laittaessa isosiskoja unille. Ikävä kyllä saimme muodostettua rinnalle nukuttamisesta uniassosiaation, jonka purkaminen vaati parin viikon unikoulun. Mikään unikoulun versio sellaisenaan ei tuntunut toimivan, kunnes maltoin rauhassa havainnoida ja kuunnella, mitä kyseinen lapsi nukahtamisen hetkellä tarvitsee. Hän kaipasi siskojaan enemmän vanhemman läsnäoloa, ja parhaaksi unilääkkeeksi osoittautui tuoliunikoulun versio, jossa pötköttelin pinnasängyn viereisellä sängyllä tovin ja lyhensin pötköttelyaikaa pikkuhiljaa. Nykyään hänkin nukkuu yöt läpeensä vaikka toisinaan hiipiikin tankkaamaan läheisyyttä äidin vierestä.
Uniohjaajan vinkit hyviin uniin
Mukavuudenhaluisuuden lisäksi olen ratkaisukeskeinen äiti, joka ei näe mitään järkeä yöunien uhraamisessa. Oma kokemukseni on, että viimeistään kolmikuukautisena voi aloittaa matkan kohti ehjiä yöunia. Tarvitaan vain päättäväisyyttä ja toistuvia iltarutiineita, eikös? Nuorimmaisen kohdalla jouduin kuitenkin toteamaan, että edeltävistä menestystarinoista huolimatta tarvitsin ulkopuolisen apua, mikäli aion säilyttää mielenterveyteni ja harmoniset yöt.
Sattuman kautta törmäsin somessa MLL:n ilmoitukseen, jossa uniohjaaja etsi harjoitteluperheitä täydennyskoulutustaan varten. Pian olinkin jo sopinut ensimmäisen tapaamisen meille kotiin ja saanut uniohjaajalta alkukartoitustehtävän. Tehtävänantoon kuului merkitä kolmelta päivältä imetyskerrat, ruokailuhetket, heräämiset ja nukkumiset. Päiväkirjan pitäminen tuntui aluksi työläältä mutta selkeytti tilannetta myös itselle. Havahduin siihen, että päivistämme puuttui selkeä ruokailurytmi. Myös imetyskertoja oli paljon useammin kuin luulin. Parhaimmillaan kaivoin rinnan esiin päivässä tusinan verran, ja vauva kävi rinnalla aina ennen nukkumaan menoa ja heti herättyään.
“Opin, että syksyn pimeyteen syntynyt vauva voi olla kesävauvaa herkempi valon määrän lisääntymiselle.”
Tavatessamme uniohjaaja kiinnitti huomiota myös vauvan ja minun temperamenttieroihin: vauva on nopea ja herkästi hermostuva, minä rauhallinen ja harkitseva. Olimme juuri aloittaneet kiinteiden ruokien maistelun ja ruokailutilanteessa minun ja vauvan eroavaisuudet konkretisoituvat siten, että minä syötin häntä liian hitaasti. Kyseinen vauva halusi heti ruokailun alussa paljon ruokaa, vauhdikkaasti. Heti mulle kaikki nyt! Kun lapoin ruokaa ahnaaseen kitaan heitettyäni romukoppaan varovaisesti tarjotut suupalat, sain tilalle kylläisen ja hyväntuulisen ahmatin. Myös tiheät ja levottomat imetyshetket harvenivat ja rauhoittuvat, kun ruokailutyyli ja -rytmi vaihtuivat. Lopetin kokonaan rinnan tarjoamisen juuri ennen nukkumaan menoa, mikä auttoi purkamaan vauvan oppiman tavan nukahtaa vain rintaa saatuaan. Uniohjaaja vinkkasi myös keittämään iltapuuroon mukaan kananmunaa tai muuta proteiinia, jotta iltapala olisi täyttävämpi ja vauvalla olisi mahdollisuus nukkua pidempään. Lisäksi opin, että syksyn pimeyteen syntynyt vauva voi olla kesävauvaa herkempi valon määrän lisääntymiselle. Hyvillä pimennysverhoilla pääseekin yllättävän pitkälle. Samoin sillä, että ihanan, maidonhajuisen äidin sijaan vauvan laittaa yöpuulle isä.
Oivallutuksia ja kestäviä ratkaisuja
Uniohjaajalla ei ollut valmiita vastauksia eikä taikasauvaa, jolla perheen kiukkupistiäinen saatiin nukkumaan. Taitavan coachaajan tavoin hän kuitenkin esitti kysymyksiä, jotka auttoivat väsynyttä vanhempaa havainnoimaan ja kyseenalaistamaan toimintaansa vauvan kanssa. Huomasin mm. hytkyttäväni vaunuja vauvan mennessä päiväunille, vaikka vauva oli rauhallinen eikä kaivannut lisäapua nukahtamiseen. Tärkein neuvo uniohjaalta oli kuitenkin se, että vauvojen uniongelmien kanssa ei kannata viivytellä liian pitkään vaan apua kannattaa rohkeasti hakea heti, kun omat voimavarat ovat vaarassa. Itsekin olen huomannut, ettei minusta tule yhtään parempi äiti omia yöunia uhraamalla.
Tällä hetkellä tarinan kiukkupistiäinen on jo puolitoistavuotias. Useimpinä öinä hän nukkuu rauhallisesti, minkä ansiosta selviydyn suurperheen ja uran tasapainottamisessa kohtalaisen hyvin. Kun yöunet muuttuvat katkonaisiksi, palaan uniohjaajalta saatuihin vinkkeihin. Ehjien yöunien ja harmonian palatessa huokaisen helpottuneena ja lähetän uniohjaajalle kasapäin kiitollisia ajatuksia.
Teksti: Henna Ylikangas
Kirjoittaja on MiB Pohjanmaan paikallisvastaava ja neljän tytön harmoniaa rakastava äiti, joka jaksaa olla monessa mukana, jos koko perhe nukkuu hyvin.
Mothers in Business on järjestö kaikille äideille, jotka nauttivat sekä työurallaan kehittymisestä että perhe-elämästä. Tarjoamme osaamista kehittäviä tapahtumia ja verkostoitumista ympäri Suomen!
