Sijoita tulevaisuuteesi – Kasvata taloudellisesti taitavia lapsia

Rahapuhe on monissa perheissä tabu, mutta sen avaaminen voi olla yksi arvokkaimmista lahjoista, joita voimme antaa lapsillemme. Taloudellinen kasvatus on paljon enemmän kuin pelkkää säästämistä; se on perusta tulevaisuuden hyvinvoinnille, valintojen ymmärtämiselle ja unelmien tavoittelulle. Tässä kirjoituksessa sukellamme siihen, miten voimme opettaa lapsillemme rahataitoja, jotka kestävät läpi elämän – ja miksi tämä opetus on yhtä tärkeää meille vanhemmille itselleen.

Avointa keskustelua taloudesta

Keskustelu rahasta voi ja pitäisi alkaa jo varhain. Taaperoikäisellekin voidaan opettaa rahan arvoa, mutta tärkeintä on tehdä se ikätasolle sopivalla tavalla. Samalla tavalla, kuten opetamme lapsille käsihygieniaa tai pukeutumista, voimme opettaa heille myös rahataitoja. Esimerkiksi kaupassa käynti ei aina tarkoita uuden lelun saamista; se on tilaisuus opettaa lapselle valintojen tekemistä ja palkkion viivästymisen hyötyjä. Tämä on erityisen tärkeää nyky-yhteiskunnassa, jossa olemme tottuneet saamaan kaiken heti yhdellä napinpainalluksella. Yksi tärkeimmistä taidoista, jonka voimme opettaa lapsille – ja jota myös aikuisen on tärkeä hallita – on palkkion viivästyminen (eng. delayed gratification).

Kasvatus alkaa kotona

Esimerkiksi, voimme asettaa järjestelmän, jossa lapsi säästää viikkorahansa tietyn lelun tai pelin ostamiseen. Tämä ei ainoastaan opeta lapselle säästämisen tärkeyttä, vaan myös osoittaa, että odottamalla ja työskentelemällä tavoitteen eteen voi saavuttaa jotain arvokkaampaa pitkällä aikavälillä. Tällainen lähestymistapa auttaa lapsia ymmärtämään, ettei kaikkea voi saada välittömästi, ja opettaa heille kärsivällisyyttä ja tavoitteellisuutta. Näiden opetusten avulla asetamme lapsille vankan perustan tulevaisuuden taloudelliselle ymmärrykselle, mikä auttaa heitä tekemään harkittuja päätöksiä ja hallitsemaan raha-asioitaan viisaasti aikuisiällä.

Valmennus perheen kesken

Työskennellessäni perheiden kanssa olen nähnyt, kuinka talousvalmennus voi yhdistää vanhemmat ja lapset. Aluksi teini suhtautui epäröiden osallistua vanhempien kanssa keskusteluihin, mutta vanhempien rohkea päätös jakaa omia taloushaasteitaan, kuten luottokorttikierteen purkaminen, avasi uuden yhteisen ymmärryksen ja lähensi perhettä.

Vaikeiden aiheiden käsittely muuttui yhteiseksi suunnitteluksi ja johti lopulta sijoittamisen aloittamiseen. Tämä prosessi ei vain parantanut perheen taloudellista tilannetta, vaan myös vahvisti keskinäisiä suhteita, luoden yhteisiä tavoitteita. Tämä kokemus korostaa, kuinka avoimuus raha-asioissa voi kasvattaa vastuuntuntoa, taloudellista älykkyyttä ja syventää perhesuhteita.

Sain myöhemmin kuulla, että nuori oli aloittanut työnteon ja tehnyt päätöksen sijoittaa osan ansioistaan. Tämänkaltaisen konkreettisen edistysaskeleen näkeminen on talousvalmentajalle paras mahdollinen palaute – se todistaa valmennuksen tuottaneen todellisia, positiivisia muutoksia koko perheelle.

Ikäkausittain räätälöidyt vinkit vanhemmille

Sijoittamisen ensiaskeleet

Kun tyttäreni sai rippilahjaksi rahaa, ehdotin, että hän sijoittaisi osan siitä. Tämä antoi hyvän tilaisuuden opettaa 'korkoa korolle' -ilmiöstä. Hän päätti muutaman päivän harkinnan jälkeen sijoittaa jopa 1 000 euroa. Valitsimme yhdessä sijoituskohteeksi Nasdaq100-indeksiä seuraavan ETF-rahaston. Tämä päätös on osoittautunut erittäin tuottoisaksi: hänen sijoituksensa arvo on jo kasvanut 400 eurolla. Tämä konkreettinen esimerkki vahvistaa, että talouskasvatuksen on hyvä sisältää sijoittamisen perusteet, sillä se opettaa nuorille käytännönläheisesti rahan arvon ja sijoittamisen mahdollisuudet.

Vanhempien rooli esimerkkinä

Kuten lentokoneen turvaohjeissa neuvotaan, ensin tulee laittaa happinaamari itselle ja vasta sen jälkeen auttaa muita. Samalla periaatteella taloudenhoidossa on ensin huolehdittava omasta taloudesta, jotta voi opettaa ja tukea muita. Tämä opettaa lapsille, että vastuullisen taloudenpidon perusta on itsestämme lähtöisin. Oman esimerkin voima on tehokkain tapa opettaa lapsille taloudellista viisautta. Kun rahasta puhuminen ei ole tabu, se avaa ovet keskusteluille ja uuden oppimiselle.

Miksi talousvalmentajaksi?

Päätin ryhtyä talousvalmentajaksi, koska haluan auttaa ihmisiä ymmärtämään ja parantamaan heidän omaa talouttaan. Uskon vakaasti, että jokaisen meistä tulisi omaksua säästämisen ja sijoittamisen periaatteet – sekä turvaamaan nykyhetkemme että rakentamaan tulevaisuuttamme. 

Tämän vuoksi on erityisen tärkeää opettaa lapsille ja nuorille myös taloustaitoja, antaen heille välineet parempaan taloudelliseen tulevaisuuteen. Tämä ajatus on minun mottoni ja se, mitä pyrin välittämään kaikille valmennettavilleni: Säästämällä turvaat nykyhetken, sijoittamalla rakennat tulevaisuuden.

Kirjoittaja: “Olen Nina Nordlund, ja aloitin sijoitusurani vuonna 1999. Vanhempainvapaani aikana vuonna 2010 syvensin osaamistani keskittymällä osakemarkkinoihin, asuntosijoittamiseen ja myöhemmin Airbnb-vuokrauksiin. Nykyään toimin talousvalmentajana, erikoistuen erityisesti rahasto- ja osakesijoittamisen valmennuksiin. Olen myös yksi Rahamania-podcastin perustajista.

Perheeseeni kuuluu aviomies ja kolme teini-ikäistä tytärtä. Mottoni 'Säästämällä turvaat nykyhetken, sijoittamalla rakennat tulevaisuuden' heijastaa näkemyksiäni taloudellisesta hyvinvoinnista. Matkustaminen on intohimoni ja yksi keskeisistä syistä, miksi sijoitan. Seuraa minua LinkedInissä ja Instagramissa käyttäjänimillä @raha.mania ja @nordlundnina, missä jaan vinkkejä ja oivalluksia taloudesta, sijoittamisesta ja vähän matkustamisestakin.” 


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Meidän tavoitteenamme on perheystävällisempi ja tasa-arvoisempi työelämä sekä naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia.Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.