Työ/elämä - joustavia polkuja perhevapaalta töihin -hanke
Hankkeessa tuetaan perhevapaalta työmarkkinoille palaavia vanhempia Uudellamaalla työllistymään. Hanke on kolmivuotinen (04.2026-03.2029) ja sen toteutus mahdollistetaan Euroopan unionin osarahoittamana.
Suomessa perhevapaat kasautuvat edelleen voimakkaasti naisille, mikä pidentää heidän poissaolojaan työelämästä ja heikentää urakehitystä, palkkaa ja eläkekertymää. Monilla vanhemmilla ei ole perhevapaan jälkeen työpaikkaa, johon palata, ja työllistymisen esteenä on usein katkos urassa, verkostojen puute, työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet sekä raskauteen tai perhevapaisiin perustuva syrjintä.
Perhevapaalla olevat tai kotona lastaan hoitavat vanhemmat ovat työllisyyspalveluissa väliinputoajia, sillä heidät luetaan työvoiman ulkopuolella oleviksi, eivätkä he ole julkisten työvoimapalveluiden asiakaskuntaa.
Perhevapaalla olevien ja kotona lasta hoitavien työllisyyden edistämistä ei ole julkisissa palveluorganisaatioissa määritelty kenenkään tehtäväksi.
Työllisyyspalveluissa perhevapaalla olevat vanhemmat näyttäytyvät palvelua tarvitsemattomien ryhmänä, sillä heidän pääasiallinen tehtävänsä on hoitaa lasta kotona.
Hanke lisää sekä yksilöiden että työelämän tasolla hyvinvointia, tasa-arvoa ja kestävää työvoiman saatavuutta.
Hankkeen tavoitteet
1) Tukea perhevapaalta työmarkkinoille palaavia vanhempia työllistymään yksilö- ja ryhmävalmennusten sekä yrittäjyys- ja piilotyöpaikkavalmennusten avulla
2) Kohtauttaa työnhakijoita ja työpaikkoja yritysyhteistyön kautta
3) Kehittää työpaikkojen perheystävällisiä ja tasa-arvoisia käytäntöjä joustavien työnteon mahdollisuuksien ja rekrytointivalmiuksien lisäämiseksi sekä
4) Juurruttaa perheystävällinen työkulttuuri työelämään
Kenelle hankkeen toimenpiteet on suunnattu?
Uudenmaan alueella asuvat ja perhevapaalla olevat tai kotona lastaan hoitavat vanhemmat, jotka ovat valmiita sitoutuamaan koulutukseen ja,
jotka ovat siirtymässä takaisin työmarkkinoille ilman työpaikkaa, johon palata.
jotka ovat siirtymässä takaisin työmarkkinoille ja etsivät uutta työtä nykyisessä työssä koetun epävarmuuden tai työn ja perheen yhteensovittamisen haasteiden vuoksi.
jotka ovat siirtymässä takaisin työmarkkinoille ja pohtivat yrittäjyyttä työllistymisen vaihtoehtona ja kaipaavat rohkaisua ensimmäisten askelten ottamiseen sekä työkaluja oman osaamisensa kaupallistamiseen.
Erityisenä kohderyhmänä hankkeessa huomioidaan korkeasti koulutetut maahanmuuttaja-taustaiset äidit.
Lisäksi yrityksille, jotka haluavat a) kehittää perhemyönteistä työkulttuuria sekä työn ja perheen yhteensovittamisen käytäntöjään tukemaan perhevapaalta töihin palaavia vanhempia tai b) kehittää rekrytointikäytänteitään ja parantaa työnantajakuvaansa tavoittaakseen paremmin alalla aliedustettua sukupuolta.
Mitä hankkeessa tehdään?
Toimet ja ohjeet miten voit hakea mukaan, päivittyy hankkeen edetessä. Hanke tuottaa toimia sekä työnhakijoille että työnantajille.
Hankkeen aikana tuotetaan yksilö- ja ryhmäuravalmennuksia, yritysvierailuja työnnhakijan ja työnantajan kohtauttamiseksi, yritys- ja ja piilotyöpaikkahautomoja sekä avoimia webinaareja sekä työnhakijalle että työnantajalle.
Hankkeen aikana valmennussisällöt kootaan vanhemmille suunnattuun Perhevapaalta työelämään -työkirjaan ja julkaistaan verkossa.
🫱🏽🫲🏽 Hankkeen uravalmennuksiin ja hautomoihin voit hakea, jos asut Uudellamaalla ja olet perhevapaalla. Toiminta on maksutonta.
Uravalmennusryhmien sekä hautomoiden avoimien hakujen linkit löydät alta.
-
Ryhmävalmennukset (kesto 4kk)
2026
26.8.2026: 1. ryhmävalmennuskokonaisuus alkaa
3.12.2026: 2. ryhmävalmennuskokonaisuus alkaa
2027
huhtikuu 2027: 3. ryhmävalmennuskokonaisuus alkaa
syyskuu 2027: 4. ryhmävalmennuskokonaisuus alkaa ryhmävalmennus alkaa
2028
tammikuu 2028: 5. ryhmävalmennuskokonaisuus alkaa
toukokuu 2028: 6. ryhmävalmennuskokonaisuus alkaa
lokakuu 2028: 7. ryhmävalmennuskokonaisuus alkaa
Yksilövalmennukset
Sovitaan ryhmävalmennukseen osallistuvien kanssa erikseen.
-
Marraskuu 2026: Yrittäjyyshautomo 1
Marraskuu 2027: Yrittäjyyshautomo 2
Tammikuu 2027: Piilotyöpaikkahautomo 1
Tammikuu 2028: Piilotyöpaikkahautomo 2
-
2026
2.9.2026 | MiB Goes: Työ/elämä -hankkeen yritysvierailu, MiB x Reaktor
➡️Ilmoittaudu mukaan tästä (aukeaa 3.8.2026)
lokakuu 2026
marraskuu 2026
joulukuu 2026
2027:
tammikuu 2027
helmikuu 2027
maaliskuu 2027
huhtikuu 2027
toukokuu 2027
kesäkuu 2027
elokuu 2027
syyskuu 2027
lokakuu 2027
marraskuu 2027
joulukuu 2027
2028
tammikuu 2028
helmikuu 2028
maaliskuu 2028
huhtikuu 2028
toukokuu 2028
kesäkuu 2028
elokuu 2028
syyskuu 2028
lokakuu 2028
marraskuu 2028
joulukuu 2028
2029
tammikuu 2029
-
Avoimet Perhevapaalta työelämään -webinaarikoulutuksen työnhakijoille
marraskuu 2026
maaliskuu 2027
elokuu 2027
joulukuu 2027
huhtikuu 2028
syyskuu 2028
Avoin webinaarisarja työnantajille
joulukuu 2028: Perheystävällisen työpaikan rakennuspalikat
tammikuu 2029: Tasa-arvoinen rekrytointi
helmikuu 2029: Perheystävällinen johtaminen
-
Perheystävällisten työpaikkojen verkosto kokoaa yhteen valittuja organisaatioita, jotka haluavat omalla esimerkillään kehittää työelämästä perheystävällisempää.
Verkoston koulutusten ja tapahtumien kautta yritykset pääsevät jakamaan hyviä käytäntöjä ja oppimaan toisiltaan.
Perheystävällinen johtaminen vahvistaa yrityksen positiivista työnantajamielikuvaa ja vetovoimaa osaajien keskuudessa.
Verkosto on luotu yhdessä Great Place to Work:n kanssa.
Verkoston tapahtumat:
helmikuu 2027: Verkosto kick off
toukokuu 2027: Webinaari
syyskuu 2027: Webinaari
tammikuu 2028: Meet & Greet
huhtikuu 2028: Webinaari
syyskuu 2028: Verkostoitumistapahtuma
Hanke tuo uusia palveluita, joita kuntien työvoimapalvelut eivät vielä tarjoa
Perhevapaalle jääminen ja sieltä takaisin työmarkkinoille palaaminen on työuralla keskeinen nivelvaihe, joka aiheuttaa uraan lähes aina ainakin väliaikaisen katkon. Osalle vanhemmista, erityisesti naisille, katkolla on pitkäaikaisia seurauksia. Suomessa perhevapaat kasautuvat voimakkaasti naisille: naiset käyttävät noin 80 % vanhempainrahapäivistä, ja kotihoidon tuen saajista 91 % on naisia. Naisille perhevapaiden vuoksi kasautuvat pidemmät poissaolot työelämästä heikentävät naisten asemaa työelämässä, ura- ja palkkakehitystä sekä eläkekertymää.
Suomessa on vuosittain arviolta 100 000 perhevapaalla olevaa vanhempaa, joilla ei ole taustallaan työsuhdetta tai muuta elinkeinoa (Tilastokeskus, 2022). THL:n (2022) mukaan joka neljännellä äidillä ei ole äitiysvapaan alkaessa voimassa olevaa työsuhdetta tai yritystoimintaa. Perhevapaita käyttävien työllisyyttä haastaa myös synnyttäviin vanhempiin kohdistuva raskaussyrjintä: joka neljäs raskaana oleva on kokenut raskaussyrjintää, jonka tyypillisin muoto on määräaikaisen työsuhteen jatkamatta jättäminen raskauden tultua ilmi (STM 2024). Moni määräaikaisessa työsuhteessa ollut jää siis työttömäksi perheellistymisen myötä.
”Perhevapaalla olevien ja kotona lasta hoitavien työllisyyden edistämistä ei ole julkisissa palveluorganisaatioissa määritelty kenenkään tehtäväksi. ”
Työ/elämä - joustavia polkuja perhevapaalta töihin -hanke tuottaa konkreettisia uusia palveluja ja toimintamalleja: yksilö- ja ryhmävalmennusmallin perhevapaalta työelämään palaaville, yrittäjyyshautomon ja piilotyöpaikkavalmennuksen mallin vanhempien työllistymispolkujen tueksi, työpaikoille konkreettisia uusia perheystävällisiä käytänteitä, perheystävällisten työpaikkojen verkoston sekä Perhevapaalta työelämään -työkirjan ja koulutussarjan.
Hanke tuottaa lisäarvoa olemassa oleviin työllisyyspalveluihin yhdistämällä valmennuksen, yritysyhteistyön ja vertaistuen vanhemmille räätälöidyksi ja elämäntilannetta kokonaisvaltaisesti tukevaksi kokonaisuudeksi, jollaista ei tällä hetkellä ole tarjolla julkisissa palveluissa.
Tulosten avulla hanke vaikuttaa sekä yksilöiden että työpaikkojen tasolla helpottaen vanhempien työllistymistä ja edistäen työelämän perheystävällisyyttä ja tasa-arvoa.
Lisätietoja hankkeesta:
Viivi Kuja-Kyyny, Projektipäällikkö, p. 044 737 4750 , viivi.kuja-kyyny@mib.fi
Sanna-Maria Koskinen, Uravalmentaja, p. 044 771 3152, sanna-maria@mib.fi
MiB on verkosto äideille, jotka haluavat valita sekä perheen että uran. Uskomme, että naiset voivat olla yhtä aikaa kunnianhimoisia ja osaavia ammattilaisia ja rakastavia äitejä. Rakennamme parempaa työelämää, jotta ura ja perhe mahtuvat samaan arkeen.
