Jäsenhankinta ja viestintäkampanjat

MiBin viestinnän tavoitteita ovat MiBin sanoman näkyvyyden ja tunnettuuden lisääminen, työelämän asenneilmapiirin muuttaminen perheystävällisemmäksi, jäsenpysyvyyden tukeminen ja uusien MiB-jäsenten hankkiminen. Näitä tavoitteita kohti menemme muun muassa erilaisten vuosittain tapahtuvien viestintäkampanjoiden kautta sekä aktiivisella jäsenhankinnalla. Kiinnostavilla sisällöillä tavoitamme yhä enemmän ihmisiä ja siten myös vaikutustyömme vahvistuu!


Jäsenhankinta

Jäsenhankinta on osa viestintää ja yhdistyksen perustoimintaa. MiBin strategiset tavoitteet sisältävät kasvutavoitteen, joka edellyttää uusien jäsenien hankintaa ja jäsenpitoa. Kasvua saadaan aikaan innostavalla jäsensisällöllä ja läpinäkyvällä toiminnalla = viestinnällä!

Innostava jäsensisältö on

  • Mielenkiintoista tapahtumatoimintaa

  • Viestintää ajankohtaisista ja tietoisuutta kasvattavista asioista

  • Toiminnan tuomista ihmisten lähelle vertaistukea tarjoamalla ja verkostoitumisen mahdollistamisella

Paikallista jäsenhankintaa tukemaan MiBillä on useita jäsenhankinnan konsepteja. Aina myös saa ideoida uusia keinoja uusien jäsenien houkuttelemiseksi! Konsepteja ovat esimerkiksi

  • Toiminnan suosittelu kaverille. Tämä on kaikista tehokkainta!

  • Erilaisten tapahtumien ja minglejen järjestäminen avoimena tilaisuutena

  • Somettaminen ja bloggaaminen

Lue lisää konsepteista ja niiden käyttövinkeistä 24.1.2024 pidetyn jäsenhankinnan koulutuksen tallenteesta ja esitysmateriaalista.

 

Viestintäkampanjat


Vuosijäsenmaksu

Yhdistyksen vuosijäsenmaksun laskutusaika alkaa vuosittain tammi-helmikuun vaihteessa. Vuosijäsenmaksu peritään niiltä yhdistyksen jäseniltä, jotka ovat liittyneet jäseniksi ennen edellisen vuoden lokakuun viimeistä päivää (31.10.). Vuonna 2024 vuosijäsenmaksulasku lähetetään 29.1.2024 sähköpostitse kaikille maksuehdot kohtaaville jäsenille. Vuosijäsenmaksun hinta on 40 euroa.

Yhdistyksen työntekijät lähettävät laskut ja hoitavat jäsenlaskutuksen. Lisäksi työntekijät tekevät laajamittaista sisäistä viestintää niin sähköpostitse kuin somekanavissa. Viestinnän kärkiteemoja ovat:

  • miksi jäsenyydestä kannattaa maksaa?

  • mitä jäsen saa jäsenmaksulla?

Paikallisjaostot ja aktiivit voivat auttaa viestinnässä a) maksamalla itse jäsenmaksun, b) kehottamalla jäseniä maksamaan jäsenmaksun sekä c) viestimällä jäsenmaksun maksamisen tärkeydestä paikallisilla sometileillä sekä omissa henkilökohtaisissa kanavissaan. Alla olevan painikkeen kautta pääset katsomaan vapaasti jaettavia someplansseja.

Lisätietoja jäsenmaksukampanjasta: soile.pylsy(at)mib.fi

 

Loppuvuosi maksutta -kampanja

Loppuvuosi maksutta -kampanjaa vietetään joka vuosi alkaen lokakuun loppupuolella ja kestäen vuoden loppuun. Kampanja on tarkoitettu heille, jotka eivät ole kyseisellä hetkellä MiBin jäseniä, (mutta ovat voineet olla aiemmin.) MiBin jäsenmaksut menevät kalenterivuosittain.

Kampanjan aikana liittyneet eivät maksa meneillä olevasta vuodesta jäsenmaksua, vaan he maksavat suoraan seuraavan vuoden jäsenmaksun, saaden meneillä olevan vuoden viimeiset kuukaudet maksutta. Lasku lähtee heti jäsenyyden hakemisen jälkeen.

Kampanjan aikana mainostetaan jäsenyyttä paljon, teemalla “Liity jäseneksi nyt - saat loppuvuoden maksutta.”

 

Perheystävällinen työelämä

Perheystävällinen työelämä -kampanja koostuu seminaari-tapahtumasta ja sitä edeltävästä ennakkomarkkinoinnista. Perheystävällinen työelämä -seminaaria vietettiin ensimmäistä kertaa 2.10.2020 virtuaalisesti, ja osallistujia oli linjoilla yli 300 kpl. Seminaarin nimi oli: Perheystävällinen työelämä seminaari- Ratkaisun avaimet asenteiden ravisteluun.
Ennakkomarkkinointi: Seminaaria edeltävänä kuukautena syyskuussa 2020 vietimme perheystävällisen työelämän kuukautta, jolloin mm. jaoimme perheystävällisiä vinkkejä työpaikoille. Jaoimme myös blogissamme haastatteluja perheystävällisistä työpaikoista. Ja toki mainostimme tulevaa seminaaria koko ajan. Lue lisää seminaarista ja ennakkomarkkinoinnista.

Vuonna 2020 lanseerasimme Perheystävällisen työelämän päivän, joka on joka lokakuun ensimmäinen perjantai.

 

Vauvan viikko

Valmiit kuvat, videot ja tekstit liittyen Vauvan viikkoon.

Tällä jakolinkillä voit itse mukauttaa materiaaleja. Mukana myös lyhyitä videoklippejä, jotka voit tallentaa jakolinkistä.

Mitä aktiivi voi tehdä? (ei projektitiimissä)


#MiBäiti 8.5.-15.5.2022

Kampanjan idea

Tänä aikana kannustamme jäseniämme ja vapaaehtoisiamme jakamaan omassa henkilökohtaisessa somessaan MiB-henkisen postauksen hashtagilla #mibäiti. Kampanjan on tarkoitus kasvattaa MiBin tunnettuutta ja saada uusia huippuja äitejä joukkoomme. Kampanjan päätteeksi järjestämme arvonnan kaikkien heidän kesken, jotka ovat jakaneet someensa sisältöä hashtagilla #mibäiti kampanjan aikana. Palkintoina MiB-tuotteita ja hotellilahjakortti!

Miten osallistun?

Tee postaus someen! Esim. Linkedin toimii hyvin. Olemme tehneet tätä varten valmiita kuvia ja tekstin. Valmis teksti kertoo MiBistä ja kannustaa liittymään jäseneksi. Jos haluat kirjoittaa oman tekstin, voit kertoa vaikkapa miksi sinä liityit MiBiin ja mitä jäsenyytemme on tuout elämääsi tai mitä ikinä keksitkään. Minkälainen on sinun MiB-tarinasi? Muista aina ohjata MiBin nettisivuille tai somekanaviin. Muista myös hashtag #mibäiti ja osallistut kampanjan päätteeksi arvontaan. Saatamme jakaa julkisia postauksia esimerkiksi MiBin Instagram-tilillä.

Miksi kannattaa osallistua?

Levität eteenpäin tärkeää sanomaamme, jolloin voimme vaikuttaa aina vain vahvemmin työelämän perheystävällisyyteen -ja tasa-arvoon. Postaus on hieno keino tuoda esille omia arvojaan ja mielenkiinnon kohteitaan. Jos tuskailet hiljaisen Linkedin-seinän kanssa, tämä on juuri sinne hyvin sopivaa sisältöä!

Ryhmäkuva MIB tapahtumasta tekstillä me olemme MIB äitejä

Materiaalit

Miten muuten voit ottaa osaa kampanjaan?

  • Käytä MiB-äiti tarroja instagram ja facebook tarinoissa, joissa kerrot MiB-äidin elämästä ja tägää "@mib_ry.

  • Kuvaa video Instagramin stooriisi, jossa kerrot MiBistä ja miksi sinä olet jäsen ja muidenkin kannattaa olla. Tägää MiBin IG @mib_ry ja jaamme videosi.

  • Voit kuvata videon ja jakaa sen myös suoraan MiBin toimistolle lähettämällä sen työntekijän Vilma sähköpostiin vilma(a)mib.fi. Kuvaa video pystysuunnassa, max minuutti on hyvä pituus. Muista esitellä itsesi aluksi! Jaamme MiBin IG-tilillä näitä.

Aktiiville!

Paikallisvastaavat ja viestintävastaavat: Huolehtikaa #mibäiti -kampanjan viestinnästä omassa jaostossanne ja kannustakaa jäseniä ja aktiivejanne osallistumaan jakamalla oma #mibäiti -postaus.

MiB-äiti kampanjaa on pidetty aiemmin kahdesti

  • Vuonna 2020, 10-15.5.

  • Vuonna 2021, 12.-18.4.2021

Vuonna 2020 MiB-äiti-kampanja toi 199 uutta jäsenhakemusta kampanjan sisällä, ja kampanjan aikana sekä nettisivuillamme että somessa oli kävijöitä reilusti normaalia enemmän. 2020 mukana oli myös alennettu jäsenmaksun hinta.
Katso tarkemmat tilastot täältä.

Esimerkkikuvia Aiempien vuosien postauksista vieressä.