Työpaikkaetuna jäsenyys uraäitien verkostoon

PwC Suomi tarjoaa ensimmäisenä yrityksenä MiBin jäsenyyden perhevapaalle jääville työntekijöilleen.

PwC Suomen toimitusjohtaja Mikko Nieminen höristi korviaan, kun kuuli yrityksen sisäisessä tilaisuudessa asiaa Mothers in Business –verkostosta. Äänessä oli juristi Sanna-Maria Lanki, vapaa-ajallaan MiBin hallituksen jäsen. Lanki kertoi kollegoilleen urasuuntautuneiden äitien verkostosta, joka tarjoaa toimintaa ja kiinnostavia tilaisuuksia pienten lasten äideille.

Nieminen innostui kuulemastaan. ”Verkostot ovat aina antoisia ja arvokkaita. Mothers in Business kuulosti kiinnostavalta, sillä se tarjoaa mielekästä tekemistä kehittymishaluisille äideille sekä luontevan linkin työelämään perhevapaidenkin aikana”,  Nieminen, itsekin kolmen lapsen isä, toteaa. Ei kulunut kauaakaan kun tilintarkastukseen ja konsultointiin erikoistunut PwC päätti lahjoittaa Mothers in Busineksen jäsenyyden kaikille perhevapaille jääville naispuolisille työntekijöilleen.

”Haluamme osoittaa, että välitämme myös vanhempainvapaalla olevista ja tuemme samalla hyvää paluuta työhön”, Nieminen sanoo. PwC Suomella yli puolet työntekijöistä on naisia ja keski-ikä on 36 vuotta. Tilastollisesti siis työntekijöistä moni kuuluu ikähaitariin, jolloin korkeasti koulutetut naiset perustavat perheitä. Mothers in Busineksen tarkoituksena on juuri tukea urahenkisiä äitejä työn ja perheen yhteensovittamisessa ja tarjota innostava vertaisverkosto.

”Harmittaa, etten itse voi osallistua”, Nieminen naurahtaa. ”Kuulen mieluusti vinkkejä isien vastaavista verkostoista!”

Daddies for Business odottaa vielä perustamistaan.

 

Teksti: Laura Seppälä