Töissäkävijä: Mari Maunu, Liana Technologies

mari_maunu_800x1173.jpeg

Töissäkävijä-palstalla MiBin kumppaneiden työntekijät kertovat, kuinka he sovittavat yhteen perheen ja työelämän, ja antavat vinkkejä töihin palaaville ja paluuta suunnitteleville. Tällä kertaa kokemuksiaan jakaa Mari Maunu, Liana Technologiesin (aikaisemmin Koodiviidakko) markkinointipäällikkö. Hänen perheeseensä kuuluvat avopuoliso ja 2-vuotias tytär.

Koska palasit töihin ja kauanko olit kotona?

Palasin töihin tammikuussa 2018. Tein ensin puoli vuotta lyhennettyä työviikkoa. Työskentelin siis noin kolmena päivänä viikossa, ja tyttäremme oli isovanhemmilla hoidossa aina silloin kun menin käymään työpaikalla. Heinäkuusta lähtien siirryin kokopäivätöihin ja tyttäremme aloitti perhepäivähoidossa syyskuun alussa. Kotona olin täysipäiväisesti yhteensä noin vuoden ja kolme kuukautta. Tein kuitenkin myös tuona aikana kirjoitustöitä tuntitöinä iltaisin sekä silloin, kun lapsi nukkui päiväunia.

Kuinka on sujunut?

Olen erittäin kiitollinen työnantajalleni siitä, että pystyin aloittamaan työt vähitellen ensin tuntitöitä tekemällä ja sitten osa-aikaisena. Pääsin jo kotona ollessani nopeasti takaisin työvireeseen erilaisten kirjoitustöiden ansiosta. Kirjoitin muun muassa artikkeleita työnantajani blogiin sekä autoin sisältöjen tuottamisessa erilaisiin markkinointikampanjoihin. Pidin myös koko ajan yhteyttä työkavereihini, joten loppujen lopuksi paluu omaan tuttuun työyhteisöön sujui luontevasti.

Myös se, että isovanhemmat pystyivät hoitamaan tytärtämme silloin kuin tein lyhennettyä työviikkoa, toi arkeemme joustoa ja helpotti minun orientoitumistani töihin. Kun tiesin, että lapsellamme on tutut ja turvalliset hoitajat, minun ei tarvinnut murehtia, miten hänen päivänsä sujuvat.

Koetko äitiyden muuttaneen sinua työntekijänä?

Koen olevani aika samanlainen työntekijä kuin ennenkin. Tosin voi olla, että päätöksentekonopeuteni on parantunut, enkä jää odottelemaan asioiden tapahtumista yhtä pitkäksi aikaa kuin ennen.

Miten jaatte vastuuta arjesta puolisosi kanssa?

Yritämme jakaa vastuuta mahdollisimman paljon ruuanlaitosta ja kaupassa käynnistä lähtien. Suunnittelemme aina tulevan viikon ruokalistan yhdessä viikonloppuisin ja sovimme, käymmekö kaupassa yhdessä vai yksin. Ja jos tyttäremme sairastuu eikä häntä voi viedä hoitoon tai isovanhemmille, olemme vuorotellen hänen kanssaan kotona. Kummankaan työ ei ole toisen työtä tärkeämpi.

Kuinka työpaikallasi huomioidaan elämäntilanteesi?

Meillä on erittäin liukuvat työajat, ja työtä on mahdollista tehdä tarvittaessa myös etänä. Työnantaja on mahdollistanut meille erinomaiset etätyömahdollisuudet, ja lähes kaiken työn palavereista lähtien pystyy hoitamaan kotoa käsin. 

Mitkä ovat vinkkisi ja neuvosi töihinpalaajalle?

Suosittelen kysymään työnantajalta mahdollisuutta tehdä alkuun lyhennettyä työviikkoa, jos tämä vain on itselle taloudellisesti mahdollista. Esimerkiksi 60- tai 80-prosenttisen työajan tekeminen tuo arkeen yllättävän paljon joustoa, kun työpäivien määrä vähenee.

Kun lapsi aloittaa päivähoidossa, kannattaa sopia jo etukäteen puolison ja mahdollisesti isovanhempien ja muiden sukulaisten kanssa lapsen hoitokuviot siksi ajaksi kun lapsi sairastaa. Sairastumisia nimittäin tulee yleensä selvästi enemmän kuin kotihoidon aikana.

Jokaisen töihin palaavan on hyvä olla armollinen itselleen. Kaikessa ei aina tarvitse tehdä nappisuoritusta, kotityöt saa hyvällä omatunnolla jättää välillä tekemättä, ja omaakin vapaa-aikaa saa ja pitää vaatia.

Mitä “ruuhkavuodet” ovat opettaneet sinulle tai perheellesi?

Yritän muistuttaa itselleni, että monessa asiassa tärkeintä on positiviinen asenne. Sillä pääsee yllättävän pitkälle silloin, kun kaikki suunnitelmat menevät mönkään, koko perhe on flunssakierteessä ja töissä on samaan aikaan haastavia tilanteita.

Olen myös oppinut sen, että oma vapaa-aika kannattaa merkitä kalenteriin, jos haluaa päästä oikeasti rentoutumaan ja tekemään jotain pelkästään itse varten. Kaikelle löytyy aikaa, kun asiat suunnittelee etukäteen hyvin.

Milloin liityit MiBiin ja mitä koet saaneesi jäsenyydestä?

Liityin MiBiin lapsemme ollessa noin puolivuotias. Olen tykännyt erityisesti MiBin järjestämistä tapahtumista ja koulutuksista, joiden kautta olen päässyt tutustumaan samanhenkisiin äiteihin ja joiden avulla olen päässyt kehittämään omaa osaamistani. MiBin tapahtumat ovat myös tarjonneet hyvän hengähdystauon kaiken kiireen keskelle.