Riittämättömyyden tunteminen ruuhkavuosissa on hyvin tavallista. Tunne syntyy, kun ihminen vaatii itseltään enemmän kuin mihin hän sillä hetkellä pystyy. Ihminen tarvitsee aikaansaamisen iloa ja sitä, että voi olla tyytyväinen itseensä. Jos sitä ei saavuta, uupuu helposti.
Jokaisen äidin ei tarvitse olla uraäiti
Puhumme paljon tasapainosta. Myös uran ja äitiyden välillä. Mutta entä, jos ajoittain tasapainoilu itsessään väsyttää enemmän kuin kumpikaan osa-alue yksinään? On tilanteita, jolloin paras ratkaisu ei ole jonglöörata kaikkia palloja yhtä aikaa. Joskus tasapainottavin teko on laskea pallot maahan hetkeksi ja miettiä, mitkä niistä ovat oikeasti omia. Mikä niiden tarkoitus on. Juuri nyt. Mahdollisesti tulevassa.
Miten organisaationne huolehtii resilienssistä?
Resilienssi on käsite, jota usein tarkastellaan yksilön näkökulmasta – sitä kuvaillaan kyvyksi sopeutua, palautua vastoinkäymisistä ja jatkaa elämässä eteenpäin. Työelämässä resilienssiä pidetään henkilökohtaisena ominaisuutena, jopa vaatimuksena, jota jokaisen pitäisi kehittää ja ylläpitää. Mutta onko resilienssi vain yksilön vastuulla, vai onko sillä paikka myös organisaatioiden rakenteissa ja kulttuurissa?
Kuukauden mibiläinen: Emma Tullila
Tiesitko, kuka on primus motor MiBin tarinan taustalla? MiB sai alkunsa, kun Emma Tullilla alkoi perhevapaalla vuonna 2014 ollessaan pohtia, kaipaavatko muutkin hänen lisäkseen perinteisten vauvakerhojen ohelle ammatti-identiteettiä ylläpitävää toimintaa, johon voi ottaa lapsen mukaan.
MiBin verkoston tuella oli myös osansa siihen, että Emma uskalsi perhevapaiden jälkeen lähteä yrittäjäksi. Nyt pääsemme tutustumaan tarkemmin MiBin perustajajäseneen!
Missä viettää lasten synttärit Helsingissä? Parhaat vuokratilat!
Lasten synttäreiden järjestäminen on hauska ja ikimuistoinen kokemus, mutta oikean juhlatilan löytäminen voi olla haastavaa. Joten missä järjestää lasten synttärit? Onneksi Helsinki ja sen lähialueet tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja, missä viettää lasten synttärit unohtumattomalla tavalla. Olitpa järjestämässä pikkulasten synttäreitä tai syntymäpäiväjuhlia kouluikäisille tai teineille, kiva tila tekee juhlasta helpon. Omaa kotia ei tarvitse siistiä ennen ja jälkeen juhlan, ja monessa listan tilassa on erityistä virikettä pienille juhlijoille.




