Tiesitkö, kuka on primus motor MiBin tarinan taustalla? MiB sai alkunsa, kun Emma Tullilla alkoi perhevapaalla vuonna 2014 ollessaan pohtia, kaipaavatko muutkin hänen lisäkseen perinteisten vauvakerhojen ohelle ammatti-identiteettiä ylläpitävää toimintaa, johon voi ottaa lapsen mukaan.
MiBin verkoston tuella oli myös osansa siihen, että Emma uskalsi perhevapaiden jälkeen lähteä yrittäjäksi. Nyt pääsemme tutustumaan tarkemmin MiBin perustajajäseneen!
1. Kuka olet ja mistä sinut tunnetaan parhaiten?
Hei! Olen Emma Tullila, espoolainen elektroniikka-alan diplomi-insinööri, japanilaiseen teknologiaan erikoistunut yrittäjä ja alakoululaisen äiti. Moni MiBin alkuvuosina mukana ollut saattaa muistaa minut yhdistyksen perustajajäsenenä ja ensimmäisten vuosien puheenjohtajana.
2. Miten olet päätynyt nykyiseen työtehtävääsi? Mikä työssäsi on parasta?
Yrittäjyyteni alkoi vähän vahingossa: huomasin, että osaamiselleni oli kysyntää, kävin yrittäjyyskurssin ja perustin oman osakeyhtiön. Nyt Hajime Solutions on toiminut jo 10 vuotta, saman verran kuin MiB rekisteröitynä yhdistyksenä.
Parasta työssäni on se, että saan yhdistää teknisen taustani, japanin kielen ja kulttuurin sekä kansainvälisen liiketoiminnan. Edistämällä japanilaisten innovaatioiden tunnettuutta Pohjoismaissa voin osaltani tukea myös paikallisten yritysten kilpailukykyä esimerkiksi ympäristölle parempien ratkaisujen kautta. Olen myös iloinen siitä, että olen voinut työllistää useamman työntekijän sekä muita yrittäjiä verkostossani.
3. Miten äitiys on vaikuttanut uraasi ja työelämävalintoihisi?
Paljonkin! En ollut lainkaan harkinnut yrittäjyyttä ennen kuin jäin perhevapaalle. Silloinen työpaikkani, japanilaisen yrityksen Suomen toimisto, suljettiin pian perhevapaalle lähtöni jälkeen, joten minulla ei ollut työpaikkaa, johon palata.
Kaipasin perhevapaan aikana vertaistukea muista uravalintoja pohtivista. Tästä nousi idea urahenkisten äitien verkostosta, jossa olisi hyvä käydä ammatillisia keskusteluja vaikka lapsi kainalossa. Uskon, että yhdistystä edeltäneen MiB-verkoston tuella oli osansa siihen, että uskalsin lähteä yrittäjäksi.
4. Mikä on ollut verkostoitumisen merkitys urasi kannalta?
Jälkikäteen katsottuna lähes jokainen merkittävä askel urallani on kytkeytynyt johonkin verkostoon – niin opiskelijana, työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Lisäksi verkostojen tarjoama vertaistuki on kantanut niin työssä kuin myös vanhemmuuden arjessa.
5. Mikä ura- tai verkostoitumisvinkin haluat jakaa MiBin jäsenistölle?
Kannattaa pysähtyä miettimään, mitä sellaista osaamista sinulla on, josta joku voisi olla valmis maksamaan. Osaatko esimerkiksi suunnitella nettisivuja tai oletko jonkun erityisalan asiantuntija? Voisiko siitä syntyä oma sivutoimi – tai ehkä jopa yritys?
Yrittäjyys ei sovi kaikille, mutta se voi tuoda uusia mahdollisuuksia monelle, ja MiBin kaltaisessa verkostossa sitä on hyvä lähestyä.
Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. MiBin tavoitteena on tasa-arvoinen ja perheystävällinen työelämä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.