Stressi ja palautuminen ruuhkavuosissa

Ihana ensikosketus vanhemmuuteen

Tulin ensimmäisen kerran äidiksi kesällä 2008. Esikoisemme oli “täydellinen vauva”, joka alkoi nukkua kokonaisia öitä noin puolen vuoden iässä, söi ja kasvoi normaalisti sekä oli täysin terve. Kahvittelin viikoittain muiden äitien kanssa, kävin säännöllisesti jumpalla vauvan ollessa lapsiparkissa ja nautin äitiydestä kaikin puolin. Elämä oli varsin leppoisaa ja aloin kaivata pian jotain haastavampaa tekemistä.

Aloitin opinnot avoimessa yliopistossa ja opiskelin iltaisin. En palannut vanhempainvapaalta takaisin aikaisempaan työpaikkaani, sillä pääsin sisään tutkinto-opiskelijaksi hallintotieteen opiskelijavalinnassa syksyllä 2009. Opintojen ohella hakeuduin kuitenkin takaisin työelämään, sillä paloin halusta päästä soveltamaan oppimaani. Ennen kaikkea halusin päästä käymään ammatillisesti kehittäviä keskusteluja aikuisten kanssa, sillä koulussa näitä tilaisuuksia oli liian vähän. Aloitin tutkimusapulaisena Tampereen teknillisellä yliopistolla ja suoritin opinnot loppuun työn ohessa. Elämässä tuntui olevan mukava draivi päällä.

Alkuvuonna 2013 saimme kuulla odottavamme kaksosia. Perheenlisäys oli toki ollut haaveissa, mutta monikkoraskaus tuli täysin odottamatta ja yllätyksenä.

Ilon ja kauhun sekaisissa tunnelmissa sovimme puolisoni kanssa, että kumpikaan ei ehdota avioeroa seuraavaan kahteen vuoteen. Jo esikoisen aikana olimme ymmärtäneet, kuinka tärkeä voimavara riittävä yöuni ja palautuminen on perheen hyvinvoinnille. Aloimme siis henkisesti valmistautua haastavaan ajanjaksoon, mutta sen rankkuus yllätti meidät silti.

Tuplakuormittava arki

Ensimmäiset kolme ja puoli vuotta monikkoperheenä olivat puhdasta suorittamista ja selviytymistä, joka meinasi viedä meidän vanhempien voimavarat.

Ensimmäinen vuosi vauvojen kanssa oli henkisesti helppo, mutta fyysisesti raskas. Kaksi ei mene siinä kuin yksi, jos tavoitteena on, että molemmilla on vaippa- ja vaatetuspuoli kunnossa. Luojan kiitos, lapsemme nukkuivat ja söivät “synkronisesti”, johon pääsimme hyvin järjestelmällisillä rutiineilla. Lapsentahtisuus, jota esikoisen kanssa noudatimme, oli enää hauska muisto vain.

Vauvavuoden jälkeen ajattelimme, että nyt helpottaa, sillä niinhän oli käynyt esikoisemmekin kanssa. Vaan eipä helpottanut. Sen jälkeen, kun tuplat saivat jalat alleen, saimme useimmiten pelätä heidän henkensä tai muiden omaisuuden puolesta. Kehomme oli jatkuvassa hälytystilassa ja valmiina reagoimaan. Koti oli oikeastaan ainoa mielekäs paikka oleilla lasten kanssa, mutta seinät tuntuivat ajoittain kaatuvan päälle. Kirsikkana kakun päällä sairastelimme vuoden verran nuorimpien aloittaessa päivähoidon.

Töihin palattuani olin onneni kukkuloilla, sillä sain vihdoin keskittyä edes johonkin asiaan rauhassa ja juoda lämmintä kahvia. Viikonlopun jälkeen saatoin huokaista TGIM!

Alkuvuonna 2016 minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä osakkaaksi Moodmetriciin, joka on suomalainen hyvinvointiteknologian startup. Tiesin, että ajankohta oman jaksamiseni kannalta olisi luultavasti huonoin mahdollinen, mutta en halunnut jättää tilaisuutta väliin. Olin haaveillut yrittäjyydestä ja uskoin vahvasti yrityksen mahdollisuuksiin. Yrittäjyys toi mukanaan valtavaa innostusta ja uusien taitojen opettelua. Tutkijan keskittynyt työskentely vaihtui lennossa varsin nopeatempoiseen ja dynaamiseen työskentelyyn.

Nuorimmaiset ovat nyt neljä vuotta ja maailman suloisimpia veijareita. Esikoinen on ihana kolmasluokkalainen, joka kaipaa vanhemmalta enimmäkseen kuuntelevaa korvaa. Arjen rytmi on mielekäs ja työpäivän jälkeen on mukava siirtää ajatukset kotiasioihin ja lapsiin. Suurin kuormituspiikki näyttäisi olevan ohi.

Raivokohtaukset

Joskus pikkulapsiaika venyttää jaksamisen äärimmilleen.

Olen kiitollinen monikkoarjesta pikkulapsiaikana, jota en kuitenkaan kaipaa takaisin. Jos esikoinen olisi jäänyt ainoaksi lapsekseni, olisin saattanut pitää itseäni varsin kärsivällisenä vanhempana. Kerrat, jotka menetin malttini esikoisen kanssa, voidaan laskea yhden käden sormilla.

Pikkulapsiaika venytti jaksamiseni kuitenkin äärimmilleen. Raskaimpina aikoina minusta saattoi kuoriutua sekunnin sadasosassa ihmishirviö, joka räjähtää huutamaan lapsille. Lapset saattoivat purskahtaa itkuun ja kertoa, että heitä pelottaa. Onneksi yksikään raivokohtaukseni ei jäänyt käsittelemättä, vaan pystyin pyytämään lapsilta anteeksi. Sanomatta lienee selvää, että raivokohtaukset olivat suorassa suhteessa kuormittuneisuuteni määrään.

Stressi

Stressi on ihana asia, kun sitä on sopivasti ja sen määrää voi itse säädellä. Ruuhkavuodet asettavat kuitenkin haasteita palautumiselle ja monet pienten lasten vanhemmat ovatkin ajoittain ylikuormitustilassa.

Fysiologisessa mielessä stressireaktio käynnistyy, kun yksilö kokee fyysistä, emotionaalista tai kognitiivista kuormitusta. Sympaattinen hermosto aktivoituu ja taistele-tai-pakene-reaktio menee päälle. Mikäli palautumista ei tapahdu riittävästi, saatetaan käydä ns. ylikierroksilla ja stressi kroonistuu. Autonominen hermosto ei saavuta tasapainotilaa, joka on terveen ja mielekkään elämän edellytys.

Ruuhkavuosiarki sisältää usein univelkaa, sairasteluja, tunteiden vuoristorataa, paineita vanhemmuudesta, hervotonta multitaskausta lasten hoidon ja kotitöiden välillä sekä tasapainoilua työn ja oman ajan kanssa. Se kaikki on sekä fyysisesti, emotionaalisesti että kognitiviisesti kuormittavaa.

Riittävä ja laadukas uni on hyvän stressinhallinnan lähtökohta. Pikkulapsiperheessä uni on kuitenkin usein varsin häiriöherkkä palautumisen lähde: yösyötöt, sairastelut, yölliset heräilyt ja aikaiset herätykset ovat lähes kaikille vanhemmille tuttuja tilanteita. Toisaalta moni vanhempi on valmis nipistämään omista yöunista saadakseen edes hetken omaa aikaa lasten mentyä nukkumaan.

Innostuminen on myös stressitila

Stressi mielletään usein negatiiviseksi, mutta se voi olla myös positiivista. Esimerkiksi innostuminen näyttäytyy elimistön näkökulmasta korkeana virittyneisyytenä ja on siten stressitila. Työlleen omistautuvat ja korkeasti motivoituneet ovatkin usein vaarassa uupua, jos palautumisen merkitystä ei ymmärretä.

Stressi pitäisikin nähdä pikemminkin energiana. Sen avulla saadaan asioita aikaiseksi. Huippusuoritus, oli se sitten kotona, työssä tai kaikessa mitä tekee, löytyy sopivasta määrästä stressiä. Mitä enemmän kuormitusta, sitä enemmän tarvitaan palautumista vastapainoksi.

Homman haastavuus tulee kuitenkin siinä, että jokaisen kuormituksen sieto on erilainen ja kykymme palautua vaihtelee. Jokaisen olisi hyvä löytää oma optimaalinen stressin ja suorituskyvyn kombinaationsa. Metsään mennään, jos vertailukohtaa haetaan kollegasta tai esimerkiksi muista äideistä. Vain omilla rajoilla on merkitystä, ja esimerkiksi lasten lukumäärä ei kerro siitä, kuinka kuormittavaa juuri sinun elämäsi on.

Suvantovaihe

Kirjoitan tätä kansainvälisenä isovanhempien päivänä. Meillä on kolme ihanaa isovanhempaa, jotka auttavat parhaansa mukaan, vaikka kaukana asuvatkin. Puolisoni mahdollisti minulle vapaa viikonlopun viedessään lapset 600 km päähän isovanhempien luo. Saan hetken nauttia täydellisestä hiljaisuudesta, haravoida pihaa sieluni kyllyydestä ja valmistella lasten vaatevarastoa tulevaa talvea varten. Voit lukea lisää meidän perheen hyväksi koetuista stressinhallintakeinoista LinkedIn postauksestani viime kesältä.

Olen kuullut kokeneemmilta vanhemmilta, että teini-ikä tuo aivan toisenlaisen ulottuvuuden kuormitukseen. Meillä siihen on vielä muutama vuosi aikaa ja nyt haluan ottaa kaiken irti siitä, että elämä tuntuu mahtavalta ja energiaa riittää vaikka mihin. En enää edes muista, koska olisin viimeksi huutanut lapsilleni.

Minusta vanhempien jaksamisesta tulisi puhua enemmän. Mikään ei ole niin tärkeää kuin hyvinvoivat vanhemmat. Tai no, aamulla viereen kömpivät maailman rakkaimmat unenpöpperöiset lapset ovat.

Kirjoittaja: Henna Salonius

Henna Salonius toimii yrittäjänä Moodmetricissä ja on kolmen lapsen äiti.

Henna (@HennaSalonius) on yrittäjä ja kolmen lapsen äiti, joka saattaa huokaista viikonlopun jälkeen ”TGIM!”. Hänellä on omakohtaista dataa siitä, että arki lasten kanssa on usein kuormittavampaa kuin töissäkäynti – ainakin jos pitää siitä, mitä tekee. Henna on osakkaana suomalaisessa hyvinvointiteknologian startupissa Moodmetricissä, jonka vaatimattomana missiona on pelastaa maailma krooniselta stressiltä. Moodmetric valmistaa älysormusta ja mobiilisovellusta, joiden avulla stressiä ja palautumista on helpompi hallita. Henna on aiemmin työskennellyt tietojohtamisen tutkijana Tampereen teknillisessä yliopistossa, ja pyrkii edelleen säilyttämään tieteellisen otteen kaikessa tekemisessään.

Kun uranainen pysähtyy, mutta ura ei

Kun kaikki ei mennytkään niin kuin piti

Kymmenen vuotta tiivistä työelämää ja edessä äitiys. Jo ennen perhevapaalle jääntiä ajatukset ovat jo äitiyslomassa ja töihin paluussa. Miten ihmeessä jaksan olla kotona niin pitkään? Mihin kaikki aikuiskontaktit katoaa, menevätkö päivät vaippoja vaihdellen ja pyykkiä pesten? En ainakaan mihinkään mammakerhoihin lähde keskustelemaan imetyksestä tai sormiruokailusta, haluan että elämässä on muutakin kuin vauva. Kenen kanssa keskustelen päivän polttavista uutisista tai kenen kanssa pohdin yhteiskunnan tilaa, kuuntelisiko vauva?

Ehkä käymme vauvan kanssa ravintoloissa syömässä, shoppailemme, tapaamme kavereita ja kerrankin on aikaa käydä sukulaisten luona kyläilemässä. Ehkäpä ajasta voikin nauttia ja ottaa se pienenä lomana ja henkäyksenä työelämän keskelle?

Vauva syntyy ja vanhempainvapaan loppu alkaa häämöttää. Istahdan ja mietin mennyttä 8 kuukautta. Asiat eivät tainneet mennäkään ihan niin kuin ajattelin. Meille syntyi normaalin ja hyvin menneen raskauden päätteeksi 1 pisteen vauva. Elämän alkutaipaleet vietettiin sen ajatuksen ympärillä, saadaanko me edes vauvaa koskaan kotiin asti, saatiin me, onneksi! Ensimmäinen puoli vuotta meni hahmottaessa omaa roolia äitinä. Piti oppia pysähtymään, elämään hetkessä. Vietettiin normaalia vauva-arkea ja nautittiin.

Kotiarki

Päivää ennen pojan täyttäessä kuusi kuukautta, pysähdyttiin. Pysähdyttiin sen asian äärelle, että meidän lapsella on synnynnäinen ja vaikea liikuntavamma, joka tulee vaikuttamaan koko perheen loppuelämään. Kaksi päivää tästä, pojallemme puhkesi erittäin harvinainen imeväisikäisten epilepsia (infantiilispasmi oireyhtymä).

Vanhempainvapaasta meni kaikkiaan kolme kuukautta sairaalajaksoilla tai kotona karanteenissa epilepsiaan liittyvien rankkojen hoitojen vuoksi. Päivät kuluivat milloin sairaanhoitajan, siivoojan, laborantin tai Kelan virkailijan roolissa. Työstä se kävi. Se oli niin rankkaa aikaa, muistikohan silloin edes, että on olemassa myös työkin, johon tulisi joskus palata.

Kun oma lapsi on synnynnäisesti sairas tai vammainen, tai jos lapsi myöhemmin vakavasti sairastuu tai vammautuu, on elämässä aina vain yksi tärkein ja se on se oma lapsi ja hänen terveys. Kaikki keskittyy siihen, ja uraputket, sosiaaliset verkostot ja omat harrastukset unohtuvat. Se on meihin ihmisiin sisäänrakennettu ominaisuus ja äitiyden perusta, suojella jälkeläisiä, aina, tapahtui mitä tahansa.

Kun hoidoille sitten saatiin vaste, päästiin ihmisten ilmoille ja käsiksi normaalimpaan vauva-arkeen muistui mieleen myös työ, johon olisi tarkoitus palata jollain aikataululla. Vaikka erityislapsiperheen arki on erilaista ja joskus hyvinkin rankkaa, ei se missään nimessä tarkoita sitä, että oma ura, työelämä ja arki unohdetaan. Arki erityisen lapsen kanssa on ihan samaa arkea kun kaikilla muillakin, joitain asioita vaan tehdään vähän eri tavalla. Heti kun oli mahdollista, aloitettiin muskari ja kerhot. Käytiin kaikkialla, eikä rajoitettu elämää, vaikka meillä vammainen lapsi olikin. Hetki nautittiin siitä normaalimmasta arjesta, kunnes oli vuorossa töihin paluu.

Paluu töihin on tabu

Erityislapsen äidin töihin paluu on tabu, siinä missä ennen äitiysloman virallista loppumista töihin palaaminen. Siitä puhutaan harvoin. Moni äiti ei uskalla palata työelämään ensimmäisten vuosien aikana tai koskaan. On liian suuri riski leimatuksi tai syrjityksi tulemiselle, ei haluta sitäkin taakkaa kannettavaksi, että ollaan sitten työelämässäkin jotenkin erilaisia, poikkeustapauksia ja muka liian vaikeita. Milloin pitäisi tehdä mitäkin erityisjärjestelyitä, osa-aikaista työpäivää tai -viikkoa, päästä kesken päivän lääkäriin tai pitää puhelin päällä koko ajan.

Mikä on ongelma? Suhtautuminen. Pelätään tuntematonta ja ei osata suhtautua asioihin realistisesti. Ihan normaaleja äitejä ja vanhempia me ollaan siinä missä ”tavis”-lastenkin vanhemmat. Yhtä lailla heillä on samat oikeudet erityisjärjestelyihin ja joka päivä on oltava päivystystilassa, kun lapsi kuitenkin on lähtökohtaisesti hoidossa muualla kun omalla huoltajalla.

Toinen iso töihin paluuseen vaikuttava asia on yhteiskunnan tukitoimet, jotka erityislapsiperheille on valitettavan huonolla tolalla, vaikka hyvinvointiyhteiskunnassa elämmekin. Tämä luo suurta eriarvoisuutta, siinä missä toisessa kunnassa asuva erityislapsen vanhempi voi huoletta käydä töissä, niin toisessa kunnassa asuva ei saa arkeen riittäviä tukitoimia työssäkäynnin mahdollistumiseksi. Näin se ei tietenkään saisi olla!

Haluan kannustaa jokaista erityislapsen äitiä taistelemaan oikeuksistaan ja samalla haluan motivoida ja kannustaa jatkamaan työelämää, luomaan uraa ja toteuttamaan haaveitaan. Teistä on siihen, olen siitä aivan varma!

Kirjoittaja on parhaillaan äitiyslomalla, 4 kuukautisen tytön kanssa kotona päiviään kuluttava kehitysinsinööri ja vuoden 2017 epilepsiateko-palkinnon voittanut, 2014 syntyneen erityislapsen äiti ja omaishoitaja Karita Miettinen.

Mibiläinen se on esimurkunkin äiti

Keväällä sain puhelun, jossa minulta tiedusteltiin kiinnostaisiko lähteä rakentamaan Lahden alueelle omaa MiB-paikallisjaostoa. Tietenkin kiinnosti. Meidän Päijät-Hämeen MiB on jo muutamassa kuukaudessa saanut hyvin homman rokkaamaan ja aktiiviporukka koostuu useammasta naisesta.

Minulla ei käynyt mielessäni, etteikö Mothers in Business olisi minulle juuri sopiva yhdistys, vaikkei korkeakoulututkintoa olekaan, vaikka olen kohta 40-vuotias ja vaikka nuorin lapsistani “on jo 7-vuotias”. Sittemmin olen törmännyt hämmästyttävän usein ajatukseen, että MiB on vain pienten lasten äitien juttu.

Minä ja trio pian vuosi sitten Kiinan työmatkalla. Kyllä kuudenpäivän Kiinan matka aina joulun aluksi on hyvä.

Itse olen saanut paljon voimaa ja vertaistukea, mentorointia toisilta äideiltä. Monet joilla on vanhempia lapsia kuin minulla (eivätkä nämä äidit ole iältään välttämättä minua vanhempia) ovat osanneet valaa uskoa itseeni, arkeen ja tulevaisuuteen. Siinä huomaa, että asioilla on tapana tapahtua, elämä kantaa, sellaista se lapsiperheen arki vain on ja että asiat ovat kuitenkin mahdollisia.

Meitä kokeneemmat äidit ovat meille mentoreina kullanarvoisia. On arvokasta saada mukaan myös niitä, joiden lapset ovat jo vanhempia.

Usvan takaa siintää uudet ajat

Odottaessani viimeisimmilläni esikoistamme tein serkkupojan kanssa Helsingin Euroviisuihin Eurovision Queen -mallistoa, olin mukana Osku Pajamäen vaalityöryhmässä ja taitoin Erkki Tuomiojan vaalimateriaaleja. Se oli päälleni tärkeää, vaikka pidin samalla raskausajan blogia ja päivitin supistuksia lopulta aika tiuhaan.

Kun lapset ovat pieniä, niin he ovat pieniä ja tarpeet heillä ja univaje äidillä usein suuria. Rappujen nousu neljänteen kerrokseen voi kestää taaperon kanssa tunnin – kokemusta on – ja kestäköön. Kunhan on vastapainoa ja vertaistukea.

Kuten muutamat vanhempien lasten äidit vakuuttivat silloin minulle ja kuten itse nyt vakuutan heille, joilla on pieniä lapsia: “Kato, ne kasvaa. Toi on vain vaihe, jota seuraa uusi”. Ja vaikka koulun myötä kurahousurumba on vähentynyt – on sen tilalle tullut vaikkapa harrastuksiin viemisiä. Aikani on edelleen kortilla.

Kun muutimme Lahteen oli tärkeää tehdä juttuja – joku kutsuisi niitä töiksi – että sain täytettyä jonkin tarpeen syvällä minussa. Pian löysin itseni paikoista, joissa taidoilleni ja osaamiselleni oli käyttöä. Steinerpäiväkoti ja myöhemmin -koulu ovat aina paikkoja, missä ihmiset kytkeytyvät toisiinsa, mutta me äidit aloimme tarkoituksella puhua ammatillisista asioista.

| “Mitä sä siis teet – noin perheen ulkopuolella?” 

Vastaukset eivät välttämättä liity yksin palkkatyöhön tai yrittämiseen, se liittyy muihinkin kiinnostuksen kohteisiin. Sieltä jostain niitä löytyy: rajapintoja.

Kun minulla on ollut ns. halju olo tai olen kokenut että olen aivan ruuhkavuosien yliajama ovat he olleet siinä: nuo ihanat vertaisryhmäläiseni, jotka ovat osanneet nauraa mustaa räkäistä vertaistukinaurua syyskuun tihkusateessa lähi-Salen parkkipaikalla tai valaa uskoa kykyihini – usein samassa hetkessä. Ja kun minulla on ollut virtaa jaettavaksi olen sitä jakanut. Meistä on jokaisesta jokaiseen rooliin.

Joskus kuva kertoo itsellekin enemmän kuin tuhat sanaa. Tämä Prisma-sovelluksella kikkailtu kuva herätti myötätuntoa, jopa itsessäni.

Ideologisesti aktiiveja

Huomasimme, että ympärilläni on kiinnostavia ja osaavia tyyppejä! Verkostoiduimme niin sanotusti ja päätimme verkostoitua lisää. Aloimme jakaa tietämystämme, osaamistamme, omia verkostojamme. Toteuttamaan asioita kuten HeiLahti-kaupunkidesignkartta tai Päijät-Hämeen oma MiB, monien mm. ei-ammatillisten projektien lisäksi.

Itse olen istunut erään rautaisen myyntitykin vieressä kuuntelemassa, kun hän soittaa asiakkaita läpi, minä olen auttanut graafisissa jutuissa, kolmas valokuvaukseen liittyvissä asioissa, neljäs paasaa kuinka hoitotestamentit pitäisi meidän hoitaa tahoillamme kuntoon, viidennen kanssa on puhuttu sukupolven vaihdoksista, kaikkien kanssa perheen ja työn yhdistämisestä, kuskattu toistemme lapsia sinne ja tänne, että opiskelu/kokous/ylityö olisi mahdollista ja vähemmän – jokaista äitiä huonoäiti-fiiliksellä kuormittavaa.

Oma äitienpiirini kostuu kaiken ikäisistä äideistä, joilla on kaiken ikäisiä lapsia. Osa on saanut ensimmäisen verrattaen nuorena, osa viimeinen ihanana yllätyksenä kun ei enää osannut edes lasta odottaa. Osalla on yksi, monella monta, joillain ns. ihan älyttömän monta. Osa on kotona, osa yrittäjiä, osa yrittäjiä kotona, osa reissaa paljon, osa opiskelee työn ohessa… Joukko on ihanan kirjava ja siinä sen voima onkin.

Tulla tuetuksi ja olla tueksi

Tärkeää on tukea äidiksi haaveilevia ja äideiksi pian tulevia. On äitejä, joiden perheessä on lapsi, jonka äiti nainen ei välttämättä biologisesti tai virallisestikaan edes ole, mutta jonka arkeen lapsi vaikuttaa – aivan kuten kuuluukin vaikuttaa.

Perhe ei saa olla uhka, vaan mahdollisuus. Tulevaisuudessa työssäkäyvien äitien ja isien pitää osin myös kantaa vastuuta omista vanhemmistaan. Soitella heidänkin perään, että onko muistettu ottaa avaimet mukaan, että “kuule kyllä sulla pitäisi olla kunnon kengät jalassa” ja ties mitä kaikkea. Ja osalla se meistä on jo osa arkea.

Naistenketju ennen minua

Itse mietin usein edesmennyttä mummoani sekä isotätejäni. Kaisa-mummollani oli 28-vuotiaana viisi lasta, kaksi työtä, ei ajokorttia, ei niin osallistuva -aviomies, villasukat ja poppanat kudottuina sekä aina hyvää kotiruokaa. Maire-isotätini oli pitkään Elanon pääluottamusmies ja majoitti Lappeenrannasta sodan jälkeen Helsinkiin muuttaneet sukulaiset viikoista vuosiksi. Kuinka he 1920–30-luvuilla syntyneinä ovat osa vahvaa naistenketjua, joka on raivannut meille tämän maailman. Miten suuressa kiitollisuudenvelassa minä olen heille. Koska ilman sitä vahvaa rintamaa eivät naiset olisi voineet käydä samallalailla töissä, hankkia omaa omaisuutta, tai saada jalansijaa työelämässä.

MiB on minulle myös yksi kanava kunnioittaa mummoani ja isotätejäni sekä kaikkia niitä, jotka ovat edistäneet äitien ja samalla myös lasten asemaa yhteiskunnassamme. Toki se on myös isien etu, sitä olisi hölmöä kieltää tai leikkiä etteikö se sitä olisi.

Minä kannan mukanani sukuni naisten perintöä ja toivon, että sillä rakennetaan enemmän siltoja myös minun tyttärilleni ja pojalleni ja heidän tulevaisuudelleen. Kunhan tyttäreni ovat aikuisia toivon, että heillä on sama tarve jatkaa naistenketjua.

Toivon myös, että vanhempana olen yhä osa MiBiä, mutta vain toisenlaisessa roolissa kuin tänään. Silloin minulla on erilaiset resurssit ja erilainen kokemuspohja, mistä ammentaa yhteisen hyvän eteen.

Kirjoittaja: Hanna K. H. Kopra

Hanna (K. H. Kopra) on 39-vuotias kolmen alakouluikäisen lapsen äiti ja yrittäjän puoliso Lahdesta. Hanna työskentelee maahantuontia harjoittavassa perheyrityksessä myynnin, markkinoinnin ja joskus myös logistiikan parissa. Lisäksi Hanna on mukana mm. HeiLahti-designkaupunkikartassa, Lahden Steinerkoulun viestinnässä, markkinoinnissa ja johtokunnassa sekä Jalkarannan Martoissa. Hanna aloitti tänä syksynä myös Taidon ja harjoitteleekin nyt mm. takaperinkuperkeikkaa.

Haastattelussa uraäiti: Tanja Piha

”Rakastan viedä suomalaisia konsepteja maailmalle ja houkutella ihmiset myymään niitä. Kasvu syntyy näistä elementeistä.”

Nimi: Tanja Piha, 41
Koulutus: KTM, MBA, tradenomi (ruotsiksi)
Työpaikka: Growth Booster, Fondia Oyj ja Boardprofessionalsin hallituksen jäsen
Perhe: poika 11 v.
Harrastukset: juoksu, surffaus ja hyväntekeminen Run for Good -yhteisön kautta

Kirjavinkki: Daniel Pink To sell is human inspiroi ”kaikki myy”-ajatukselle. Kaikkien uraäitien pitäisi lukea Sheryl Sandbergin kirja Lean In, olethan lukenut sen jo? Tanja lukee muutenkin paljon, viimeisimmäksi Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan, ihana! Tanja oli muutama vuosi sitten Akateemisen
kirjakaupan esilukijana ja vinkkasi heidän asiakkailleen kiinnostavista kirjoista, tämän tavan hän haluaisi elvyttää!

Lomavinkki: Tanja on hurahtanut surffaamiseen. Viimeiset kaksi kesää hän vietti surffaten Biarritzissä. Tanja haaveilee myös talven surffimatkasta!

Tanja on huomannut, että liian moni viihtyy liiaksi perinteisissä tukifunktioissa ja kaihtaa esimerkiksi myynti- tai liiketoimintavastuullisia tehtäviä.

Terveiset uraäideille: Hakeudu tukifunktioiden sijaan bisnesvastuullisiin rooleihin. Ainut tie siihen, että saamme tasaveroisesti naisia johto- ja hallitustehtäviin on se, että nuoresta pitäen hakeutuu positioihin, joissa menestystä mitataan sillä, miten yrityksen avainluvut kehittyvät. Tanja on huomannut, että liian moni viihtyy liiaksi perinteisissä tukifunktioissa ja kaihtaa esimerkiksi myynti- tai liiketoimintavastuullisia tehtäviä. Äitiyslomalla
kannattaa opiskella! Tanja on itse ihastunut edX:n kurssitarjontaan ja näin digitalisaation aikana on poiminut Columbia Universityn Artificial Intelligence -kurssin sekä muita aiheeseen sopivia huippuyliopiston kursseja.

Tanja kuitenkin muistuttaa, että vauva-aika on ihanaa ja siitä nauttii eniten silloin, kun myös äiti saa levätä: ”Salli itsellesi päiväunet silloin, kun vauva nukkuu, äläkä stressaa kaikista villakoirista ja likaisista hiuksista. Jos yöunet ovat katkonaisia, niin heittäydy sohvalle Netflixin kera ja anna unen tulla vauvan kanssa! Itse katsoin, tosin silloin kymmenen vuotta sitten dvd:ltä, kaikki Greyn anatomiat ja Prison Breakit ja muistelen noita aikoja lämmöllä.”

Haastattelua varten tapasin Tanjan Fondialla. Hän esitteli ylpeästi yrityksen ja sen värikkäät tilat. Tanjasta huokui myyntihenkisyys heti kättelyssä. Hänellä on monipuolinen työkokemus, ja hän on tehnyt töitä jo lapsesta saakka. Tanjalla on kolme eri koulutusta ja lista avoimessa yliopistossa suoritettuja kursseja. Nykypäivänä hän kouluttautuu huippuyliopistojen professoreiden avustuksella Internetissä mm. edX-platformin kursseja hyödyntäen.

Itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen on Tanjalle tärkeää. Tanja aloitti uransa 90-luvun lopussa Finnairilla asiakaspalvelussa. Niihin aikoihin Finnair koki ensimmäisen brändiuudistuksen, ja Tanja pääsi eturiviin Finnairin markkinointiosastolle seuraamaan muutosta. Seuraavaksi hän siirtyi IT-alalle ja pääsi vetämään kansainvälistä tiimiä Nokian IT-hankkeissa. Tämä kokemus vastasi korkeakoulun tasoista opetusta: kasvatti luottamusta ihmisiin ja opetti liiketoiminnasta. Koodareiden kanssa toimiminen opetti johtamisesta paljon.

”YRITYSTEN TÄYTYY LUODA KULTTUURI, JOSSA HYVÄKSYTÄÄN VIRHEIDEN MAHDOLLISUUS.”

Muutaman vuoden kuluttua Tanja siirtyi Soneralle B2B-markkinointiviestintään. Tanja turhautui pelkästään markkinointiviestintään, sillä liian usein se tarkoitti pelkkien markkinoinnillisten mittareiden seuraamista liian etäältä oikeasta liiketoiminnasta. Hän mietti, mikä olisi moderni tapa vetää markkinointia ja myyntiä. Tanja myös pureutui siihen, kuinka sitouttaa ihmiset omaan työhön, ja samalla hän loi asiakkaille uutta tarjoamaa, jonka avulla tehtiin hienoja tuloksia. Tanjan vetämän liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 12 kvartaalia putkeen. Asioita tehtiin kimpassa – tiimi oli kuin pieni yritys ison yrityksen sisällä. Kasvun kannalta avainasemassa oli se, että ei tarvinnut koko ajan kysellä ja varmistella asioita johdolta. Tanja muistuttaakin, että yritysten täytyy luoda kulttuuri, jossa hyväksytään virheiden mahdollisuus.

”SUOMALAISTEN TÄYTYY OPETELLA PUKEMAAN ERINOMAISTA TYÖTÄÄN SANOIKSI.”

Seuraavaksi Tanja halusi saada kansainvälistä kokemusta ja nähdä, miten työtä tehdään muualla kuin Suomessa. Hän pääsi Norjan Telialle kaupalliseksi johtajaksi. Tässä oli kova paikka päättää, miten perhe ja ura yhdistetään ja muuttaako koko perhe Norjaan. Vaakakupissa painoi Tanjan pojan ystävät ja suhde isovanhempiin – Tanja lähti Norjaan yksin. Hän sinnitteli edestakaista matkustamista vuoden, jonka jälkeen irtisanoutui tyhjän päälle. Kokemus opetti Tanjalle siitä, miten ammattimaisesti asioita hoidetaan Suomessa ja kuinka paljon paremmin norjalaiset osaavat hehkuttaa tekemisiään. Suomalaisten täytyy opetella pukemaan erinomaista työtään sanoiksi.

”LAKIMIEHISSÄ ON POTENTIAALIA VAIKUTTAA ASIAKKAISIIN ÄLYKKÄÄLLÄ KESKUSTELULLA TUPUTTAMATTA PALVELUITA.”

Suomessa Tanja pääsi keskustelemaan Fondian kanssa siitä, voisiko hän auttaa Fondiaa kasvamaan. Tehtävä oli haastava, sillä lakialan yritykset eivät perinteisesti ole myyntiorganisaatioita. Fondian halu muuttua oli kuitenkin vahva ja niinpä lakimiehet houkuteltiin myyntihommiin. Vaikka lakimiehet eivät tavallisesti ole myyntihenkisiä, on heissä paljon potentiaalia vaikuttaa asiakkaisiin älykkäällä keskustelulla tuputtamatta palveluita.
Tanja on ylpeä siitä, miten hienosti viime keväänä listautunut Fondia on kasvanut ja toimitusjohtaja kiitteli ensimmäisessä puolivuotiskatsauksessaan, että kasvu on tehty hankkimalla uusia asiakkaita ja myymällä lisää vanhoille. Juristien oma tausta vaikuttaa siihen, miten asiakkaita etsitään: osalle on luontevaa lähestyä kiinnostavia asiakkaita kylmäsoitoilla ja osa lähestyy mieluummin omaa verkostoaan. Kaiken kaikkiaan työ juristien kanssa on
opettanut Tanjalle sen, että ei ole yhtä ainoata tietä Roomaan – ihmisten arvostelukykyyn täytyy luottaa.

”KANNUSTAN NAISIA OTTAMAAN TULOSVASTUUTA JA TESTAAMAAN RIITTÄVÄTKÖ RAHKEET LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN.”

Mitä tulee nais- ja miesmyyjiin, Tanja ei koe, että myyjiin suhtaudutaan eri tavalla sukupuolen perusteella. Ongelma on ennemminkin siinä, että yhä liian harva nainen hakeutuu vastuullisiin positioihin ja myyntitehtäviin. Suomessa on myös vähän hyviä roolimalleja ja Tanja toivookin, että esimerkkejä nostettaisiin enemmän esille. Hän kannustaa naisia ottamaan tulosvastuuta ja testaamaan riittävätkö rahkeet liiketoiminnan kasvattamiseen.

”ÄITIYSVAPAA ON OIVA PAIKKA OPINTOJEN SUORITTAMISEEN JA AMMATILLISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN.”

Siirtyminen myyntiin ei ole aina itsestäänselvyys tilanteessa, kun kokemusta ei vielä ole. Tanja opastaakin naisia harkitsemaan myyntityön aloittamisen vapaaehtoistyön kautta, sillä työ kuin työ opettaa. Ura on aloitettava jostakin, eikä se onnistu heti huipulta. Ei pidä myöskään miettiä liikaa pystyykö myyntiin, vaan rohkeasti edetä kohti tavoitetta. Täytyy kääriä hihat ja ryhtyä uteliaasti toimeen. Naisilla äitiysvapaa voi myös olla oiva paikka opintojen suorittamiseen ja ammatillisen osaamisen kehittämiseen – sillä ehdolla, että vauva ja tilanne sallii.

Mitä tulee uran ja perheen yhdistämiseen on Tanjalla hyvä tukiverkosto ja fantastinen poika. Poika lähtee hänen mukaansa lenkille, jolloin saadaan yhteistä aikaa liikunnallisin keinoin. Liikunnan ohella hyvä yöuni on reunaehto sille, että Tanja pysyy energisenä. Aina elämän palapelin rakentaminen ei ole helppoa ja silloin täytyy miettiä mistä arjessa voi karsia. On osattava johtaa itseään ja huolehdittava hyvinvoinnistaan. Onneksi Suomessa on hyvä päivähoito ja upeita työpaikkoja.

Teksti: Olessia Manner, MiB-aktiivi sekä Fennovoima Oy:n lakimies
Kuva: Tanja Piha

Lupaava ura nousuun perhevapaan jälkeen

Töihinpaluu mietityttää, ja syystä: tiimissäsi on ehkä tapahtunut kaikenlaista, tai kenties jopa koko työyhteisösi on käynyt läpi ison muutoksen. Kun jäit perhevapaalle, urasi oli hyvässä vauhdissa. Paluu kiinnostaa, mutta toivoisit uudenlaisia – jopa haastavampia tehtäviä kuin ennen perhevapaata. Kuulostaako tutulta? 

Mietit samoja ajatuksia kuin monet muutkin: miten löydän jälleen vanhan tutun työminäni ja kehitän uraani, kun pelkästään ulkoiluhousujen vaihtaminen palaverijakkuun tuntuu suurelta muutokselta? Miten käy toiveilleni haastavista tehtävistä työn ja perheen kanssa tasapainoillessa, jos jo kotona ollessa päivät tuntuvat täysiltä? Huh! Saisiko tähän jostakin sparrausta?

Nämä ovat juuri niitä kysymyksiä, joita pääset pohtimaan sekä työnantajasi edustajan että samassa tilanteessa olevien palaajien kanssa Fambitionin FAM Back -töihinpaluuohjelmassa.

Hyvin johdettu töihinpaluu on kaikkien etu

Kunnon perehdytys on aina tarpeen, mutta me uskomme, että hyvin johdettu töihinpaluu on sekä sinun että työnantajasi etu. Työnantajasi saa paluuohjelman myötä motivoituneen palaajan lisäksi työkaluja perhevapaalta palaamisen johtamiseen.

Seuraava FAM Back alkaa Helsingissä 28.11. Mikäli olet palaamassa töihin vuoden vaihteen aikoihin, nyt on oikea aika ilmoittautua. Tiedämme, että kotona ollessa on vaikea löytää aikaa muotoilla ajatuksiaan selkeästi edes siivousfirmalle, saati sitten esimiehelle. Koska haluamme auttaa sinua, rakas mibiläinen, omistajamme, niin täältä pääset helposti lähettämään viestin esimiehellesi.

Me uskomme ohjelmaamme ja olemme nähneet sen positiiviset vaikutukset sekä palaajiin että heidän työnantajiinsa. Siksi juuri nyt on hyvä aika pyytää esimieheltä tämä panostus sinun urakehitykseesi ja teidän yhteiseen tulevaisuuteenne. Työnantajasikin arvostaa, kun osoitat olevasi oma-aloitteinen ja motivoitunut palaamaan töihin sekä johdat omaa uraasi.

Fambition Consulting Oy on Mothers in Business MiB ry:n ensimmäinen spin-off ja MiB on yrityksen suurin omistaja. Fambition auttaa ratkaisukeskeisillä palveluillaan edelläkävijätyönantajia tekemään perheystävällisyydestä kilpailuedun.