Nuoret naiset uupuvat työelämässä, työnantajilta toivotaan joustoja ja ymmärrystä

Urahenkisiä äitejä yhdistävä Mothers in Business -järjestö järjestää syyskuussa perheystävällisen työelämän teemakuukauden, joka huipentuu 2.10. järjestettävään avoimeen verkkoseminaariin. 

Jokaisessa organisaatiossa voidaan edistää perheystävällistä työelämää ja lisätä sitä kautta työntekijöiden työhyvinvointia ja työkykyä, Mothers in Businessin kampanja korostaa. Perheystävällinen työelämä edellyttää muutosta työnantajien asenteissa sekä käytänteissä. Varsinkin ylimmällä johdolla on suuri merkitys perheystävällisen työelämän ja -kulttuurin luomisessa ja ylläpitämisessä.

“On huolestuttavaa, että nuoret naiset uupuvat työelämässä. Perheen ja työn yhteensovittamisen keskeiset haasteet liittyvät äideillä kokemukseen ajanpuutteesta, omaan riittämättömyyden tunteeseen sekä työpaikan joustamattomuuteen tai kehnoon asenteeseen perhe-elämää kohtaan", Annica Moore perhevapaita ja töitä yhdistävä MiB ry:n toiminnanjohtaja kertoo. Jäsenkyselyymme vastanneista äideistä jopa yli kolmannes on harkinnut työpaikan vaihtoa työn ja perheen yhteensovittamisen haasteiden takia, ja lisäksi kaikista vastaajista 14 prosenttia kertoo jo joskus toteuttaneensa vaihdon tästä syystä.

Mooren mukaan perheystävällisen johtamisen kehittäminen organisaatiossa on osa työkyvyn ja työssä jaksamisen tukemista, työn tuloksellisuuden vaalimista, tasa-arvoisuutta ja eri-ikäisten työntekijöiden huomioimista. “Perheystävällinen työpaikka motivoi ja auttaa jaksamaan työssä ja työelämässä pidempään” Moore linjaa. 

Korona toi lisähaastetta työn ja perheen yhteensovittamiseen

Korona on tuonut monessa perheessä työt kodin piiriin ja häivyttänyt työn ja vapaa-ajan välisiä rajoja. Mothers in Businessin keväällä toteuttaman jäsenkyselyn mukaan kolme neljästä urahenkisestä äidistä koki koronatilanteen melko tai erittäin kuormittavaksi. Tuoreen kyselyn (MiB ry:n jäsenkysely 9/2020 n= 620) mukaan 69 prosenttia vastaajista kokee työn ja perheen yhteensovittamisen haasteita tällä hetkellä.

”Työnantajan tarjoamat joustot helpottavat lastenhoidon yhdistämistä työntekoon ja vähentävät perheellisten työntekijöiden kuormitusta. Työnantajilta toivotaan etenkin etätyömahdollisuutta, mahdollisuutta sijoittaa työaikoja joustavasti sekä empaattista suhtautumista työn ja muun elämän yhteensovittamiseen”, muistuttaa Moore. Nämä asiat tukevat työhyvinvointia ja jaksamista myös normaalitilanteessa.

“Ilman työnantajan tarjoamia joustoja, on selvää, että lastenhoidon yhdistäminen työntekoon kuormittaa perheellisiä työntekijöitä” Moore jatkaa. 

Mothers in Business viettää parhaillaan perheystävällisen työelämän teemakuukautta, ja haastaa työnantajat mukaan tekemään #perheystävällisiätekoja. Asenteiden ravistelun lisäksi kampanja nostaa esiin onnistumisia ja hyviä käytänteitä, joista voi oppia lisää 2.10. järjestettävässä avoimessa Perheystävällinen työelämä -verkkoseminaarissa. 

 

Lisätietoja ja ilmoittautuminen
https://www.mothersinbusiness.fi/perheystavallinentyoelama

_DSC9167.jpg

Annica Moore
MiB ry toiminnanjohtaja (perhevapaalla)
p. 0503525347

tai

Jonna Lampinen
MiB ry toiminnanjohtaja (sij)
P. 0407725299

 #perheystävällisiätekoja


Kansiossa kuvia Annica Mooresta, perhevapaata ja töitä yhdistävästä MiB ry:n toiminnajohtajasta. Kuvaaja: Aleksi Kallioja


Seminaarin toteutuksesta vastaa Mothers in Business MiB ry. MiB on urasuuntautuneiden äitien verkosto, joille työn ja perheen yhdistäminen sujuvasti on yhteinen tavoite. Me tarjoamme mahdollisuuden työelämätaitojen ja oman osaamisen kehittämiseen ja edistämme äitien asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa.