mibtapahtumat

MiBin tilaisuudet siirretään verkkoon/perutaan huhtikuun loppuun asti

MiBin tapahtumatoimintaa siirretään toteutettavaksi verkon välityksellä ja läsnöoloa vaativat tilaisuudet perutaan huhtikuun loppuun asti

Tapahtumat ovat keskeinen ja tärkeä osa MiBin toimintaa. Tänään 12.3. Valtioneuvoston kanslia on suositellut vahvan harkinnan käyttöä kaiken julkisen tapahtumatoiminnan osalta ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä COVID-19 -viruksen leviämiselle.

Haluamme toimia vastuullisesti, ja estää tartunnan leviämistä mahdollisimman hyvin. Siksi pyrimme siirtämään kaiken tapahtumatoiminnan virtuaaliseksi huhtikuun loppuun asti. Kaikki läsnäoloa vaativat kokoontumiset perutaan ainakin huhtikuun loppuun asti.

Koronaviruksen ehkäisy ja MiBin tapahtumatoimintaan osallistuminen

Koronaviruksesta huolimatta MiB ry:n tapahtumatoiminta jatkuu tavanomaiseen tapaan, ja toivomme jokaisen tapahtumaosallistujan ottavan huomioon seuraavat seikat.

Muistathan, että paras ehkäisy infektiolle on huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta (THL:n ohjeistus):

1. Pese omat ja lapsesi kädet juuri ennen tilaisuuteen tuloa ja sen jälkeen.
2. Suojaa suusi, kun yskit tai aivastat.
3. Peru osallistumisesi tapahtumaan, mikäli sinä tai lapsesi olet kipeä.

Myös MiB seuraa THL:n ohjeistuksia koronaviruksesta liittyen viruksen torjuntaan ja ottaa ne huomioon toiminnassaan.

*********************************

THL:n aineistopankki: https://aineistopankki.thl.fi/l/28Kmmw89m2Hn

MiB Helsingin Syysseminaari kannustaa: ole rohkeasti paras versio itsestäsi

Voiko epäonnistumisen kääntää voitoksi? Miten saada vähemmällä enemmän? Tarvitseeko perheen ja uran yhdistämisestä enää edes puhua? Muun muassa näiden kysymysten äärelle kokoontuu noin 150 urasuuntautunutta, korkeakoulutettua äitiä Mothers in Businessin (MiB) Helsingin paikallisjaoston vapaaehtoisvoimin järjestämään seminaariin 26.10.2019.

71199738_10157478022864719_7183859399910227968_n.jpg

Seminaarissa puhuvat kansanedustaja Eeva Kalli, kirjailija ja muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen ja valtakunnan viralliseksi epäonnistujaksi itseään tituleeraava yrittäjä Tomi Kaukinen. Lisäksi toimittaja Miina Lange ja muun muassa koomikkona ja tv- ja radiojuontajana tunnettu Lotta Backlund äänittävät suositun podcastinsa sadannen jakson seminaarin lavalla. Lisäksi seminaarin pääsponsorin FCG:n toimitusjohtaja Mari Puoskari kertoo omista urahypyistään. Puheenvuoron käyttää myös Hoivanet, joka on yksi MiBin pääkumppaneista. Seminaarin juontaa näyttelijä Jasmin Hamid. He kaikki rohkaisevat kuulijoita kehittämään itseään ja hyödyntämään potentiaaliaan perhearjen keskellä. Seminaarin teema nojaa MiBin missioon: 

- Tilastojen valossa naisten urakehitys usein hidastuu perheellistymisen myötä. Yhdistyksemme tukee ja kannustaa naisia pitämään kiinni urastaan ja paikastaan työelämässä perhe-elämän ohessa, kertoo MiBin hallituksen puheenjohtaja Annica Moore, joka myös puhuu seminaarissa.

MiBillä on pääkaupunkiseudulla jäsenilleen vuosittain toista sataa tapahtumaa, joista nyt pidettävä seminaari on merkittävin. Sen järjestää noin parikymmentä perhevapaalla olevaa tai jo työelämään palannutta vapaaehtoista. Tapahtumien järjestäminen ja muu aktiivitoiminta mahdollistaa äideille osaamisen kehittämisen moniammatillisessa verkostossa.

Työelämän perhemyönteisyyttä edistävä yhdistys elää niin kuin opettaa: Lapset ovat tervetulleita tapahtumiin, ja usein heidät huomioidaan niiden sisällössä ja järjestelyissä. Seminaarin paikoista noin kolmannes on varattu lapsensa kanssa tilaisuuteen osallistuville.

Annica Moore / Kuva: Studio Torkkeli

Annica Moore / Kuva: Studio Torkkeli

- Tapahtumissamme ja verkostoissamme voi pyörähtää kesken työpäivän tai huonosti nukkuneena vauvan kanssa, ja kummassakin tapauksessa sinut hyväksytään joukkoon. Tiedämme mitä on lapsiperhearki, ruuhkavuodet ja työn ja perheen yhteensovittaminen. Uskomme, että työ ja perhe kuuluvat samaan arkeen. Haluamme saada tukea siihen itsellemme mutta tuemme ja kannustamme myös toisiamme, Annica Moore kertoo.

MiB tekee myös vaikuttamistyötä ja mentorointia ja osallistuu julkiseen keskusteluun. Toimintaa on Helsingin lisäksi kymmenellä paikkakunnalla ja verkossa omissa keskusteluryhmissä. Seminaarin live-stream tavoittaa yhdistyksen jäsenet valtakunnallisesti.

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seminaariin. Ilmoittautuminen sähköpostilla perjantaihin 25.10.2019 klo 17.00 mennessä.

Yhteydenotot ja ilmoittautumiset: viestinta.helsinki@mib.fi

Seminaarin ohjelma ja perustiedot: https://www.mothersinbusiness.fi/tapahtumakalenteri/2019/10/26/la-2610-syysseminaari-ole-rohkeasti-paras-versio-itsestsi-stream

”Tasa-arvo lisääntyy, kun me isätkin olemme lasten kanssa kotona” – Myyttien murtamista, faktaa ja isien kokemuksia perhevapaista Tampereella 26.11.

Henri Ihalainen

Henri Ihalainen

- Perhevapaa syvensi suhdetta omaan tyttäreen ja tarjosi mahdollisuuden taukoon työelämästä ruuhkavuosien keskellä. Tasa-arvo lisääntyy, kun me isätkin olemme lasten kanssa kotona. Suosittelen sitä muillekin miehille. Tätä aikaa ei saa koskaan takaisin, kertoo Goforella ohjelmistosuunnittelijana työskentelevä Henri Ihalainen.

Tampereella järjestetään maanantaina 26.11. klo 16-18 avoin ja maksuton tapahtuma, Positiivista puhetta isien perhevapaista, jossa kahden lapsen isä Henri Ihalainen kertoo kokemuksistaan isyys- ja hoitovapaalla sekä lyhennetystä työajasta. Mothers in Business MiB ry:n, Väestöliiton ja Miessakit ry:n järjestämä tapahtuma murtaa isien perhevapaisiin liittyviä myyttejä sekä tarjoaa tutkittua tietoa muun muassa miesten pitämien perhevapaiden vaikutuksista perheen talouteen. Lisäksi ohjelmistoyhtiö Gofore kertoo perheystävällistä johtamiskäytännöistään. Tapahtuma on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita tapahtumaan.

Juho Hyytiäinen

Juho Hyytiäinen

Perhevapaakokemuksistaan kertoo myös Walkilla kehityspäällikkönä työskentelevä Juho Hyytiäinen, joka on tämän syksyn ajan kotona nuoremman lapsensa kanssa. Esikoistaan Hyytiäinen hoiti kotona aikoinaan puolisen vuotta.

- Kotonaolo lasten kanssa on tarjonnut joukon unohtumattomia hetkiä, joista muuten olisi helposti jäänyt paitsi. Parasta ovat olleet kiireettömät aamut, kun olemme voineet touhuta yhdessä kaikkea kivaa ilman aikatauluja. Samalla se on opettanut sovittamaan paremmin perhe- ja työelämän yhteen. Suosittelen perhevapaita lämpimästi kaikille miehille.

Tutkimus: Vapaiden jakaminen kannattaa myös talouden näkökulmasta

Raha on usein keskeinen tekijä, kun vanhemmat pohtivat, kumpi on lapsen kanssa kotona ja kuinka pitkään.  Perheen taloudellisen toimeentulon kannalta usein paras vaihtoehto on vapaiden jakaminen äidin ja isän kesken, selviää Väestöliiton Oxford Researchilla teettämästä vertailusta. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, miten perheen talouteen vaikuttaa, kun vanhemmat jakavat vanhempainvapaat keskenään.

- Vertailussa selvisi, että taloudellisesti kannattavin vaihtoehto on jakaa perhevapaat tasaisesti vanhempien välillä. Tämä johtuu siitä, että verotuksen progressio tasaa nettotuloja tehokkaasti, selvittää hankepäällikkö Lassi Köppä Väestöliiton Perheystävällisesti töissä -hankkeesta.

Vain silloin, kun vanhempien väliset tuloerot ovat hyvin suuret, suurituloisimman vanhemman ei ole taloudellisesti kannattavaa käyttää laajasti perhevapaita. Toisaalta suurituloisemman vanhemman kokonaan käyttämättä jättämät perhevapaat laskevat perheen nettotulotasoa kaikissa tuloluokissa. Perheen tulonmuodostukseen vaikuttaa tukien palkkatuloja kireämpi verotus sekä se, että tulojen kasvaessa vanhempainrahan suhde tuloihin pienenee. 

- Tarvitaan positiivisia esimerkkejä ja malleja, jotka rohkaisevat työnantajien ja perheitä isien perhevapaiden pitoon. Asenteet ja vanhat toimintatavat istuvat tiukassa. Isän perhevapaalla olo opettaa koko perhettä ja tukee myös lapsen kehitystä, parisuhdetta ja vanhempien hyvinvointia. Hyvinvoiva isä on myös tyytyväisempi työntekijä, sanoo projektipäällikkö Jonna Lampinen Mothers in Business -järjestöstä.

Tapahtuma: Positiivista puhetta isien perhevapaista 
Uraäitien valtakunnallinen verkosto Mothers in Business MiB ry järjestää valtakunnallisen tapahtumakiertueen yhdessä Väestöliiton ja Miessakit ry:n kanssa. Tampereen tilaisuuden yhteistyökumppanina on Gofore Oyj. Tapahtumalla halutaan jakaa käytännön esimerkkejä ja kokemuksia, joiden tarkoitus on rohkaista sekä työnantajia että perheitä isien perhevapaiden pitoon.  

Aika ja paikka: Ma 26.11.2018 klo 16-18 Gofore Oyj:n tiloissa, Technopolis Yliopistonrinne, Kalevantie 2, Tampere, D-talo, 8. krs, Pormestari-tila  

Aikataulu: Kahvit klo 16 alkaen, puheenvuorot klo 16.30-18  

Kenelle: Tapahtuma on maksuton ja tervetulleita ovat kaikki aiheesta kiinnostuneet: esikoistaan odottavat, perhevapaita suunnittelevat, isät, äidit, työnantajat. 

Osallistuminen edellyttää ilmoittautumista ennakkoonwww.lyyti.in/isapuhetre  

Somessa: www.facebook.com/events/366942027378053/

Mothers in Business MiB ry tukee korkeasti koulutettuja pienten lasten äitejä yhteensovittamaan uran ja perheen sekä tarjoaa tukea osaamisen kehittämiseen, verkostoitumiseen ja uran edistämiseen. MiB edistää uraäitien asemaa työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa. MiB on perustettu keväällä 2015, ja sen jäsenmäärä on kasvanut lyhyessä ajassa nopeasti. Jäseniä on yli 4000, joista lähes 750 Tampereella. Tapahtumatoimintaa pyörittää laaja vapaaehtoisten joukko yhdeksällä paikkakunnalla. Järjestöllä on kolme työntekijää.

Mediayhteydet

Ilmoittautuminen ja tapahtuman käytännön järjestelyt 
MiB Tampere vapaaehtoiset, paikallisvastaava Anne Sivula, 040 7174873, tampere(at)mib.fi  

 

Lisätietoja 

Lassi Köppä, hankepäällikkö, Väestöliitto, 040 759 3650
Jonna Lampinen, projektipäällikkö, Mothers in Business MiB ry, 040 7725299
Tomi Timperi, toiminnanjohtaja, Miessakit, 050 588 1687

Liitteet ja linkit

Kuvat 
- Henri Ihalainen, kuvaaja: Anni Roinila 
- Juho Hyytiäinen, kuva: Hyytiäisen kotialbumi

Lisätietoja Väestöliiton Oxford Researchilla teettämästä vertailusta sekä ladattavat, julkaisuvapaat infograafit laskelmista koskien isien perhevapaiden taloudellisia vaikutuksia (20.11.2018) www.hyvakysymys.fi/artikkeli/perhevapaalaskelmat/

MiB blogi: Rahan takii – kannattaako isän jäädä perhevapaalle? (16.11.2018)  www.mothersinbusiness.fi/blog/2018/11/16/rahantakii

MiB tiedote: Kärsiikö perheen talous, jos vanhempainvapaat jaetaan? (8.10.2018) www.mothersinbusiness.fi/tiedotteet-1/2018/10/8/krsiik-perheen-talous-jos-vanhempainvapaa-jaetaan

Tiedote ja kutsu medialle 22.11.2018
Julkaistavissa heti

Tiedote pdf-muodossa