Raskauspahoinvointi töissä

Jonkinasteisesta raskauspahoinvoinnista kärsii jopa 90 % odottavista äideistä. Pahoinvointi voi vaihdella lievästä kuvotuksen tunteesta vaikeaan jatkuvaan oksenteluun, joka vaatii sairaalahoitoa. 

Raskauspahoinvointi ei katso aikaa ja paikkaa, ja moni nainen joutuu pohtimaan, mitä tehdä, jos pahoinvointi iskee töissä. Kokosimme yhteistyössä Hyperemeesi ry:n kanssa ja MiB ry:n jäsenten kokemusten pohjalta tähän blogikirjoitukseen vinkkipaketin raskausajan pahoinvoinnista kärsivälle työssä käyvälle äidille.

Milloin kertoa raskaudesta työpaikalla?

Huono olo, heikottaa ja oksettaa. Milloin työkaverit huomaavat, entä esihenkilö? Entä jos joudun rynnätä oksentamaan kesken aamupalaverin?

Raskauspahoinvoinnin vuoksi moni joutuu pohtimaan, missä vaiheessa raskaudesta pitää kertoa työpaikalla. Ensimmäiset raskausviikot ovat usein epävarmaa ja herkkää aikaa, ja pahoinvointi voi luoda paineita kertoa raskaudesta aiemmin kuin itse haluaisi.

Raskauspahoinvoinnista johtuvan työkyvyn heikkenemisen ei tulisi asettaa odottajille paineita kertoa raskaudesta aikaisemmin kuin itse haluaisi. Jos pahoinvoinnin vuoksi ei ole työkykyinen, on oikeus olla sairauslomalla. Asiaa ei tarvitse kommentoida sen enempää, ja lääkärintodistus on luottamuksellinen. Jos on työkykyinen, mutta oksentelee töissä, ei sitäkään tarvitse kommentoida tarkemmin, jos ei halua.

Työsuhteessa olevalla on velvollisuus ilmoittaa työnantajalle vanhempainvapaan käyttämisestä viimeistään kahta kuukautta aiemmin kuin vapaa alkaa. Muuten raskaus on yksityisasia, josta ei tarvitse aikaisemmin työpaikalla kertoa. Työnantajalla ei ole oikeutta kerätä tietoa raskaudesta, eikä raskauden perusteella saa syrjiä.

Raskaudesta ei siis ole pakko kertoa alkuvaiheessa, vaikka kärsisikin raskauspahoinvoinnista. Toisaalta moni saattaa kokea helpottavaksi kertoa tilanteesta esihenkilölle ja lähimmille kollegoille. Parhaassa tapauksessa vastaanotto on ilahtunut ja empaattinen. Eräs MiBin jäsen kertoo kokemuksestaan näin:

“Pahoinvoinnin takia kerroin työnantajalle heti, vaikka en varmasti muuten olisi kertonut niin alussa. Työnantajan puolelta oltiin kuitenkin todella ihania, ja sain jäädä käytännössä koko raskausajaksi etätöihin. Tietysti se oli heillekin vain hyvä, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut sairasloma.”

Joskus työpaikoilla ei ole osaamista ottaa raskausuutista aivan yhtä positiivisesti vastaan, mutta tästä ei kannata syyllistyä. Raskausuutisen tulisi olla iloinen asia, ja perhevapaille jääminen on jokaisen työntekijän oikeus. On työnantajan velvollisuus järjestää työtehtävät mahdollisen sairausloman ja perhevapaan ajaksi, eikä työntekijän tarvitse kantaa siitä huolta tai syyllisyyttä. Raskaussyrjintä on kielletty tasa-arvolaissa, eikä raskaus saa vaikuttaa työsuhteeseen, palkkaan tai esimerkiksi työntekijän asemaan työyhteisössä.

Lue lisää raskaussyrjinnästä.

Mikä auttaa pärjäämään raskauspahoinvoinnin kanssa töissä?

Raskauspahoinvointia voi yrittää helpottaa erilaisilla keinoilla. On hyvin yksilöllistä, mitkä asiat laukaisevat pahoinvoinnin ja mitkä taas tuovat helpotusta. Kokeilemalla löytää omat keinot, jotka toimivat.

Jos pahoinvointi on lievää, työpäivän lomassa voi kokeilla esimerkiksi seuraavia keinoja:

  • Tiheä syöminen ja juominen auttaa osalla

  • Varaa töihin pieniä välipaloja, joita voit syödä pitkin päivää

  • Varaa vierelle vesipullo, josta voi välillä hörpätä, jos huono olo iskee

  • Syö ja juo sitä, mikä pysyy sisällä. Kevyet syötävät, kuten hedelmät, jugurtit, jäiset ruuat, suolakeksit tai hapankorput saattavat toimia.

  • Imeskeltävät pastillit voivat helpottaa oloa

  • Jos voit, hakeudu tiloihin, joissa on hyvä ilmastointi

  • Oksennuspussi taskussa saattaa helpottaa oloa henkisesti, jos on riski, että pahoinvointi iskee yllättäen

  • Jos huono olo iskee, keskity hengittämään rauhallisesti

Myös työnantaja voi tarjota järjestelyjä, joilla voidaan helpottaa pahoinvoivan äidin oloa: 

  • Mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaan tai omaan työhuoneeseen tuo turvallisuuden tunnetta, kuten myös työskentelytilan lähellä oleva wc, jonne pääsee aina tarvittaessa

  • Mahdollisuus etätyöhön

  • Mahdollisuus pitää useita pieniä taukoja työpäivän lomassa

  • Töiden tai työnkuvan muokkaus: esimerkiksi asiakaspalvelutehtävistä siirtyminen väliaikaisesti muihin tehtäviin

  • Työntekijän tavoitteiden tarkastelu ja muokkaaminen jaksamista vastaavaksi

  • Työaikoihin vaikuttaminen, jos on mahdollista työskennellä niihin vuorokaudenaikoihin, kun pahoinvointi on lievempää

  • Esihenkilön ja kollegoiden ymmärrys ja empatia kantaa pitkälle

“Minua olisi helpottanut, jos esihenkilöni olisi vaikka kysynyt, kuinka jakselet, voimmeko jotenkin työn rytmityksessä tai työnkuvassasi huomioida pahoinvointisi ja korostaa, että huolimatta paineisesta, ainutkertaisesta projektista, työntekijöiden hyvinvointi on tärkeintä.”

“Koska palavereja päämiesten ja asiakkaiden kanssa oli paljon, sovimme, että jos täytyy lähteä oksentamaan, niin pistän vain mutelle ja videon pois, ja tiimiläiset paikkaavat sen ajan. Eli tiimityönä ajateltiin.”

Sairasloma raskauspahoinvoinnin vuoksi

Milloin sitten raskauspahoinvoinnin vuoksi voi jäädä sairauslomalle? Moni saattaa kokea korkeaksi kynnyksen hakea sairaslomaa raskauspahoinvoinnin vuoksi, varsinkin jos vointi aaltoilee ja on välillä ihan normaali. “Raskaus ei ole sairaus”, kuulee usein sanottavan, ja moni sinnitteleekin pahoinvoinnin kanssa pitkään.

Raskauspahoinvointi on tavallinen osa monen raskautta, mutta jos raskauspahoinvoinnin vuoksi ei ole työkykyinen, on oikeutettu sairauslomaan. Vaikka tavallinen raskauspahoinvointi ei edellytä lääketieteellistä hoitoa, se voi kuitenkin väliaikaisesti heikentää työkykyä. Jos työntekijä ei pahoinvoinnin vuoksi kykene tavanomaisiin työtehtäviinsä, eikä tehtäviä voida muokata, silloin hänen tulee työkyvyttömänä olla sairauslomalla.

Etenkin, jos oksentelu pitkittyy, oma olo heikkenee ja yleisvointi huononee, on syytä hakeutua hoitoon. Voimakkaassa raskauspahoinvoinnissa voi olla kyse hyperemeesi-sairaudesta, joka vaatii usein sairaalahoitoa. 

“Toivoisin, että yleisesti suhtauduttaisiin positiivisemmin siihen, että raskauspahoinvoinnin takia voi olla saikulla. Raskauspahoinvointi on ainoa tilanne, jossa ihmisen oletetaan kykenevän vaikka mihin, vaikka oksettaisi. Vähän armollisuutta itseä ja toisia kohtaan!”

Raskauspahoinvointi ja vaikeat tunteet

Raskauspahoinvointi voi aiheuttaa työssäkäyvässä äidissä hankalia tunteita, kuten syyllisyyttä, riittämättömyyden tunnetta ja alakuloa. Äiti, joka on aikaisemmin mennyt ja tehnyt ja ollut tehokas työssään, voi kokea kehonsa jopa jollain tapaa pettäneen itsensä, jos ei raskauspahoinvoinnin vuoksi kykenekään suoriutumaan työssään samalla energiatasolla kuin aiemmin. Syyllisyyden tunteita saattaa nostaa myös, jos kokee oman tilanteensa kuormittavan työkavereita.

Vaikeiden tunteiden iskiessä on tärkeää muistaa armollisuus itseään kohtaan. Raskaus on aina suuri henkinen ja fyysinen mullistus, jonka äärelle pysähtyminen voi välillä olla tarpeen. Itseltään ei kannata vaatia liikaa. On myös hyvä muistaa, että vaikka raskaus ei ole sairaus, se voi aiheuttaa työkykyä heikentäviä oireita, jotka ovat pätevä syy levätä ja panostaa omaan hyvinvointiin. Myös tavallista raskauspahoinvointia poteva tarvitsee armollisuutta ja lepoa.

Raskauteen ja äitiyteen liittyvien pärjäämismyyttien ja itseen kohdistuvien kovien odotusten vuoksi odottajan voi olla vaikeaa hyväksyä, että oma olo ei olekaan raskaana hehkuva. Samaan aikaan kuitenkin monella muullakin on kokemusta siitä, ettei raskaus aina ole pelkkää herkkua. Usein parhaiten auttaa, kun voi keskustella jonkun sellaisen kanssa, jolla on samoja kokemuksia. Myös neuvolassa kannattaa rohkeasti keskustella vaikeammistakin tuntemuksista.

Lisäksi työpaikoilla esihenkilöillä ja johtajilla on tärkeä rooli kohdata lasta odottava työntekijä empaattisesti niin, ettei kenenkään tarvitse kokea työelämässä syyllisyyttä tai syrjintää raskauden vuoksi. Muista, että jos raskauspahoinvointiin suhtaudutaan työyhteisössä negatiivisesti, se ei johdu sinusta eikä ole sinun syysi. Perheystävällisellä johtamisella voidaan helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista myös tilanteissa, joissa työntekijä kärsii raskauspahoinvoinnista.

Vaikea raskauspahoinvointi

Joskus käy niin, ettei raskauspahoinvointi missään vaiheessa helpotakaan. Yleensä odottaja itsekin havahtuu siihen, että tämä olotila ja oksentelun määrä ei voi olla enää normaalia. Tällaisessa tilanteessa kyse voi olla hyperemeesistä, vakavasta raskaudenaikaisesta pahoinvoinnista.

Hyperemeesissä olo on sairas, eikä mikään helpota sitä. Pahoinvointi ei tule ja mene, vaan se valtaa koko olotilan eikä jätä hetkeksikään rauhaan. Usein oksenteluja on kymmeniä kertoja päivässä. Mikään ei pysy sisällä, ja oikeastaan mitään ei edes enää halua sisälle. Tyhjä vatsakaan ei ole este oksentelun jatkumiselle. Elimistö alkaa kuivua ja nääntyä, paino alkaa laskea ja mieliala kääntyy toivottomaksi. Hyperemeesin oireilun yksityiskohdat vaihtelevat eri odottajien kohdalla, mutta hyperemeesissä on aina kyse sairaudesta ja selvästä toimintakyvyn heikkenemisestä.

Potilasjärjestö Hyperemeesi ry:n sivuilta löytyy taulukointi raskauspahoinvoinnin ja hyperemeesin eroista.

Lue lisää hyperemeesistä: Vaikea raskauspahoinvointi vaikeuttaa perheen ja työn yhdistämistä.


Tätä kirjoitusta varten on haastateltu Hyperemeesi ry:n hallituksen jäsen Elina Jääskeläistä. Hyperemeesi ry on potilasjärjestö, jonka tavoitteena on tukea vaikeasta, sairaalahoitoa vaativasta raskauspahoinvoinnista (hyperemesis gravidarum) kärsiviä perheitä odotusaikana, synnytyksen jälkeen ja uutta raskautta suunniteltaessa.

Kirjoittaja:
Susanna Bergendahl
Ohjelmavastaava
Mothers in Business MiB ry


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Meidän tavoitteenamme on perheystävällisempi ja tasa-arvoisempi työelämänä sekä naisten aseman parantaminen työelämässä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.