raskaus

Vaikea raskauspahoinvointi vaikeuttaa perheen ja työn yhdistämistä

15.5. vietetään kansainvälistä hyperemeesipäivää.

Suurimmalla osalla äideistä on raskauspahoinvointia. Noin prosentilla odottajista pahoinvointi on kuitenkin todella voimakasta. Tällöin puhutaan hyperemeesistä (hyperemesis gravidarum), josta Suomessa kärsii noin 700 naista vuosittain. Hyperemeesi estää akuutissa vaiheessaan työnteon, mutta potilaan, työnantajan ja terveydenhuollon hyvä yhteistyö vaikuttaa olennaisesti siihen, miten pian odottaja palautuu työkykyiseksi.

On tärkeää ymmärtää, että hyperemeesi ei ole tavallista raskauspahoinvointia vaan sairaus. Se hankaloittaa pelkistä perusarjen tehtävistäkin suoriutumista merkittävästi. Käytännön asioiden hoitaminen ei enää onnistu. Suihkussa käyminen voi olla hyperemeesistä kärsivälle totaalisen uuvuttava kokemus, ja esimerkiksi autolla ajaminen on täysin mahdotonta ja vaarallista oksentelun ja pahoinvoinnin vuoksi. Joskus pelkkä puhelinsoitto tai tekstiviestin lukeminen on vaikeaa. Moni hyperemeesiodottaja on täysin petipotilas, ja aika kuluu kotona sängyn omana tai sairaalassa nesteytyshoidossa.

Hyperemeesi vaatii useimmiten sairaalahoitoa, eikä silloin ole ole mahdollista työskennellä. Hyperemeesi estää akuutissa vaiheessaan riittävän ravinnonsaannin ja nesteytyksen, mikä johtaa komplikaatioihin, kuten ravintoaineiden puutostiloihin, elimistön kuivumiseen, eletrolyyttien epätasapainoon, mahahaavoihin ja ruokatorven haavaumiin. Tärkein ja ensisijainen hyperemeesin hoitomuoto on suonensisäinen nesteytys. Huonosti hoidettu hyperemeesi on riski niin äidille kuin sikiölle.

Hyperemeesiraskaudessa neuvola tai asiaan erikoistunut yksityislääkäri voi olla työterveyshuoltoa parempi hoitava taho. Hyperemeesin harvinaisuuden ja erityisluontoisuuden vuoksi sen hoito ja arviointi voivat olla työterveyslääkärin osaamisalueen ulkopuolella. Kun odottaja saa kunnollista hoitoa, hänellä on suuremmat mahdollisuudet toipua nopeammin ja päästä loppuraskaudesta takaisin töihin.

Hyperemeesipotilailla myös palautuminen raskaudesta, synnytyksestä ja pikkulapsiarjesta vaatii paljon, jos hyvinvoinnin perustaso pääsee pahoinvoinnin aikana järkkymään pahoin. Kun hyperemeesiä hoidetaan asianmukaisesti, potilaalla on mahdollisuus toipua nopeammin ja palata töiden pariin.

Odottajaa ei pidä syyllistää sairauslomasta. Hyperemeesiodottaja ei ole valinnut olotilaansa. Hän haluaisi yli kaiken voida paremmin, mutta hän ei voi itse vaikuttaa asiaan. Työntekijä on kuin pitkäkestoisessa pahassa oksennustaudissa. Mitä sujuvammin sairausloma-ajan asiat saa sovittua työnantajan kanssa, sen mukavampi odottajan on palata töihin oireiden helpottaessa.

Hyperemeesi alkaa tavallisimmin raskausviikoilla 4–6. Vaikeimmat raskausviikot ovat usein 6–15, erityisesti 9–13, ja oksentelua saattaa olla jopa kymmeniä kertoja päivässä. Työnantajilla ei usein riitä ymmärrystä, kun vaikean pahoinvoinnin takia ollaan pitkään pois töistä. Useimmilla oksentaminen laantuu raskauden puoliväliin mennessä, mutta ympärivuorokautinen pahoinvointi saattaa myös jatkua läpi raskauden. Mikäli näin käy, työnantaja voi helpottaa asioita varmistamalla, että siirto palkalliselta sairauslomalta Kelan sairauspäivärahalle tapahtuu sujuvasti.

Kirjoittaja Laura Hyvärinen (ETM) on Mothers in Business ry:n perustajajäsen ja pääkaupunkiseudun ensimmäinen paikallisvastaava sekä Hyperemeesi ry:n perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja. Artikkelikuvassa Laura on yhdessä Johanna Sauna-ahon kanssa.

HYPEREMEESI – MIKÄ SE ON?

  • Hyperemeesi eli hyperemesis gravidarum on vaikea raskauspahoinvointi, joka useimmiten vaatii sairaalahoitoa.

  • Suomessa noin 1,2 prosenttia odottajista kärsii hyperemeesistä.

  • Akuuttivaiheen aikana potilas ei pysty tekemään juuri muuta kuin makaamaan ja oksentamaan. Tavallisistakin arkiaskareista tulee mahdottomia.

  • Hyperemeesipotilaat menettävät painostaan usein jopa 10 prosenttia alkuraskauden aikana ja kärsivät aliravitsemuksesta.

  • Tavalliseen raskauspahoinvointiin tehoavat keinot eivät auta hyperemeesiin.

  • Hyperemeesi uusiutuu noin 80 prosentin todennäköisyydellä seuraavassa raskaudessa.

  • Kansainvälistä hyperemeesipäivää vietetään 15.5.

Hyperemeesi ry on potilasjärjestö, jonka tavoitteena on tukea vaikeasta, sairaalahoitoa vaativasta raskauspahoinvoinnista (hyperemesis gravidarum) kärsiviä perheitä odotusaikana, synnytyksen jälkeen ja uutta raskautta suunniteltaessa. Järjestön tavoitteena on lisätä ajankohtaista, tutkimukseen perustuvaa tietoutta hyperemeesistä sekä edistää hyperemeesin hoitokäytäntöjen kehitystä ja vaikuttaa hoidosta vastaaviin tahoihin.

Tällä hetkellä hyperemeesi on yleisesti hyvin väärinymmärretty raskaudenaikainen sairaus. Diagnosointi, hoitoon pääseminen ja hoidon laatu vaihtelevat suuresti riippuen potilaan asuinpaikkakunnasta. Kun tietoa ja asianmukaista hoitoa ei ole riittävästi tarjolla, moni odottaja jää ilman apua yhtenä elämänsä vaikeimmista ajankohdista.

Jos haluat olla osaltasi lisäämässä tietoisuutta vaikeaa raskauspahoinvointia kohtaan, tervetuloa sosiaalisen median kanaviimme ja jakamaan viestiä eteenpäin. Kiitos!

Hyperemeesistä ja yhdistyksestä saa lisätietoa sivulla www.hyperemeesi.fi

Yhdistys on läsnä myös sosiaalisessa mediassa. Yhdistyksen Facebook-sivu on osoitteessa www.facebook.com/hyperemeesi, ja vertaistukiryhmä löytyy osoitteesta www.facebook.com/groups/hyperemesistukiryhma.

Instagram: www.instagram.com/hyperemeesi

Twitter: www.twitter.com/hyperemeesi