Kuukauden mibiläinen: Iida Mikonmaa

Lokakuun kuukauden mibiläinen on Iida Mikonmaa. Iida on uurastanut tänä vuonna MiBin 10-vuotisjuhlagaalan projektipäällikkönä ja samalla kasvattanut vatsassaan joulukuussa saapuvaksi odotettua perheen kuopusta. Verkostot ovat opettaneet Iidalle, että ura ei välttämättä ole kovin suoraviivainen: välillä on sallittua ja kannattavaa muuttaa suuntaa ja kokeilla uusia juttuja. Tulee aikoja, jolloin myös kunnianhimoisella ihmisellä uratavoitteet saavat olla pienemmällä prioriteetilla.

1. Kuka olet ja mistä sinut tunnetaan parhaiten?

Olen Iida Mikonmaa, Järvenpäässä asuva perheenäiti. Työurani olen tehnyt pitkälti työllisyysasioiden parissa ja tällä hetkellä työskentelen työllisyysasiantuntijana Keski-Uudellamaalla. Työuran ohella olen toiminut jo yli 10 vuotta eri järjestöissä aktiivina. MiBiläiset tuntevat minut ehkä parhaiten MiBin 10v gaalan projektipäällikkönä. 

2. Miten olet päätynyt nykyiseen työhösi? Mikä työssäsi on parasta?

Olen päätynyt nykyiselle alalle vähän vahingossa. Valmistuin korona-aikaan yliopistosta kansainvälisten ja Eurooppa-suhteiden maisteriksi ja työmarkkinoilla oli melko hiljaista. Minulle tarjoutui mahdollisuus Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistoon asiantuntijan tehtävään ja tartuin tilaisuuteen. Sen jälkeen työurani onkin kulkenut Pohjois-Pohjanmaalta Uudenmaan TE-palveluihin kehittämistehtäviin, Brysseliin harjoitteluun ja sen jälkeen kuntien edunvalvonnan tehtäviin työllisyysasioiden parissa. Nykyiseen tehtävääni päädyin hyvin perinteisellä tavalla hakemalla avointa työtehtävää. 

3. Miten äitiys on vaikuttanut uraasi ja työelämävalintoihisi?

Tällä hetkellä kun esikoinen on pieni ja odotan kuopustamme, päätin hakeutua nykyiseen tehtävääni, sillä halusin työllistyä lähelle kotiani. Juuri nyt oma urani ei ole elämässäni ykkösprioriteettina, mutta se on minulle täysin ok ja oma valinta. Tiedän, että ehdin luoda uraa hieman myöhemminkin, kun lapseni ovat vähän kasvaneet. Olen kunnianhimoinen ja tavoitteellinen, mutta tällä hetkellä uratavoitteet saavat odottaa. 

4. Mikä on ollut verkostoitumisen merkitys urasi kannalta?

Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja kuulla heidän uratarinoitaan. Olen itsekin vähän kuin vahingossa ajautunut omalle uralleni, ja on ollut hienoa kuulla vertaistukena muiden uratarinoita. Olen oppinut verkostojen kautta sen, että ura ei välttämättä ole kovin suoraviivainen, vaan on ihan ok muuttaa suuntaa ja kokeilla uusia juttuja. Urani kannalta verkostot ovat antaneet minulle hienoa vertaistukea ja uraesimerkkejä.

5. Minkä ura- tai verkostoitumisvinkin haluat jakaa MiBin jäsenistölle?

Erityisesti uran alussa kannattaa olla ennakkoluuloton ja pitää horisontit auki eri mahdollisuuksille. Olen todella tyytyväinen omaan alavalintaani tällä hetkellä, vaikka koulutustaustani kanssa urallani ei ole suoraan kytköstä. Verkostoitumiseen annan myös sen vinkin, että suosittelen tutustumaan ihmisiin matalalla kynnyksellä. Esikoisen vauva-aikana kävin paljon alueeni vauvaperheille suunnatussa toiminnassa, joka virkisti vauva-arjessa. Solmin ystävyyssuhteita muiden toiminnassa käyneiden äitien kanssa, ja äidit joihin silloin tutustuin, ovat olleet korvaamaton vertaistuki nyt kun olemme kaikki palanneet takaisin työelämään. Vaikka olemme eri aloilla töissä, uran ja perheen yhdistämiseen liittyvät kysymykset eivät ole alakohtaisia.


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. MiBin tavoitteena on tasa-arvoinen ja perheystävällinen työelämä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.

Liity jäseneksi