Aktiivisuus palkitaan – kolme mibiliäistä kertovat MiB:stä

Halusimme esitellä aktiivi mibiläisiä. Pyysimme heitä kertomaan miksi he ovat MiB:ssä mukana ja mistä he siinä nauttivat. Hanna Kopra (Päijät-Hämeen MiB), Elina Jolma (Helsingin MiB) ja Rimma Ahonen (Tampereen MiB) kertovat pintaa syvemmältä heidän MiB aktiiviudesta. MiB tarjoaa todella monimuotoista toimintaa ja tekemistä äideille.

Jos yksi tulee mukaan MiB:in aktiiveihin halutakseen tasapainottaa vauva-arkea, niin toinen haluaa oppia uusia asioita sekä kehittyä jopa uusille urille vanhempainvapaan jälkeen. Syitä on vähintään yhtä monia kuin tekijöitä, ja näihin kesteihin mahtuu lisää väkeä tekemään ja juhlimaan.

 

Hanna Kopra

23698345_10156749064022388_949564750_o-397x400.jpg

Hanna Kopra / 3 lasta / Maahantuontiyrityksen monitoiminainen (mm. myynti, markkinointi)

MiB aktiivi / Päijät-Hämeen MiB / viestintä & markkinointi

Twitter/Insta: @HannaKopra

 

 

 

Olen urahenkisen äidin tytär, mummot ovat painaneet pitkiä päiviä ja tiedän itsekin perheyrityksessä jälleen työskentelevänä, kolmen lapsen äitinä haasteet, joiden kanssa jokainen mm. työssäkäyvä äiti painii. Vuorokaudessa kun on kuitenkin vain 24 tuntia.

Voimien ja osaamisen yhdistäminen mm. verkostojen kautta onkin tärkeää. Niin minulle, minun ystävilleni kuin tunnetusti ihan kaikille. Se helpottaa elämää, voimaannuttaa ja luo mahdollisuuksia. Minulle itselle tärkeää on myös ns. Isompi Kokonaiskuva. En ole MiBissäkään mukana yksin oman talousalueen takia, enkä yksin MiBin äitien yhdistyksen elinvoimauttamisen, kasvun ja kehityksen takia, vaan ihan laajemmalla tasolla. Pienet teot muuttuvat isoiksi teoiksi. Maailmassa pitää olla muutosvoimaa.

Päijät-Hämeen MiBin myötä olen voinut hyödyntää omia jo olemassa olevia verkostojani yhteisen hyvän eteen ja mahdollistaa meille mm. pro bono mingle-pisteet Lahden Messujen Business Day ja M-päivä -tapahtumiin, glögiminglen Lahden Messujen ravintolaan ja vinkata MiBistä The Guardianin toimittajalle.

Oman osaamiseni olen voinut valjastaa MiBinkin osalta graafisena työnä rollupien ja logon modifioinnin osalta – kuten niin monessa yhteydessä olen aiemminkin tehnyt ja teen. Tuottaa paikalliseen tarpeeseen heti tasokasta ja tyylikästä materiaalia, kuten meidän minglejen sisällötkin ovat olleet – meidän äidit järjestää alueen parhaat minglet. Brändiä ei synny, ellei sitä kauaskatseisesti aleta rakentamaan.

Vapaaehtoistyötä on monenlaista ja monella tapaa tuleekin edistää maailmaa. Siitä saa hyvän olon tunteen, kokee että teoilla on merkitys. Merkityksellisyys on jokaiselle tärkeää. On ilo tsempata ja tulla tsempatuksi. On aina hienoa tehdä yhdessä ja nauttia kehityksen hedelmistä yhdessä. Me teemme tätä yhdessä, emme vain itseämme varten. Luottamus toisiin ja itseensä on tärkeää, kun rakennetaan yhdessä, vaikkakin erillään, yhteistä hyvää. Se on kaiken yhdessä tekemisen peruskivi.

Päijät-Hämeen aktiivina plusmiinus kymmenen henkinen porukka on osin tuntenut entuudestaan, pitkälti ei. Silti roolitukset ovat löytyneet, tuki toisille on olemassa ja keskinäinen erilaisuus on koettu voimavarana ja vahvuutena.

Reilun puolenvuoden aikana olen saanut uusia ystäviä, kavereita, vähintäänkin tuttuja. Olemme onnistuneet yhdessä ja saaneet siitä voimaa. Olemme huomanneet toistemme vahvuuksia (emme toki vielä varmaankaan kaikkia) ja voimme tukea toisiamme ja paikallista toimintaa, jotta Päijät-Hämeen alueella äideille syntyisi lisää mahdollisuuksia toteuttaa ja kehittää itseään, josta syntyisi talousalueelle enemmän mahdollisuuksia ja elinvoimaa, vahvistaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja kasvaa niin alueelliseksi kuin kansalliseksi vaikuttajatahoksi.

Kaikki me Päijät-Hämeen äidit olemme heti halunneet antaa toisillemme parasta mitä meillä on toisillemme tarjota, koska me ansaitsemme sen. Se on myös huomattu, sitä on osattu alueella arvostaa ja olemme sen ansiosta saaneet jo ensi vuodelle hyviä yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voimme aidosti ja konkreettisesti edistää äitien opiskelun ja/tai uran tahtotiloja ja voimaantua – yhdessä.

Koska meissä on voimaa, jota pitäisi paremmin hyödyntää. Ei yksin meidän äitien takia, vaan yhteisen edun nimissä.

 

Elina Jolma

24209069_1529863177132060_231692261_o-450x600.jpg

Elina Jolma / 1 lapsi / Strateginen portfoliopäällikkö OP:lla, vastuualueena vakuutuksen ja terveyden kehityssalkkujen hallinta. Liiketoiminnan kehittämisen sekä tuotejohtamisen monitoiminainen, jolla on taustaa myös myynnin ja asiakkuuksien kehittämisestä.

MiB aktiivi / MiB Helsinki / viestintävastaava

LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/elina-jolma-18724b5b/

Instagram: https://www.instagram.com/elinajolma/

 

 

Olen Elina ja toimin MiBin viestintävastaavana Helsingin alueella. Aloitin aktiiviroolissani loka-marraskuussa 2017. Hain aktiiviksi, koska haluan ylläpitää ammatillista osaamistani vanhempainvapaiden aikana ja haluan antaa ärsykkeitä harmaille aivosoluilleni. MiBin toiminta antaa mahdollisuuden matalan kynnyksen osallistumiseen yhdessä vauvan kanssa ja tämä on minulle tärkeää. Ainahan ei voi ennalta tietää minkälainen päivä tai viikko pikkuisen kanssa on edessä. Mietin muitakin vapaaehtoistyön muotoja, mutta muissa järjestöissä toimintaan osallistuminen yhdessä pienen lapsen kanssa ei ollut mahdollista.

Viimeisimmät vuoteni työelämässä ovat liittyneet tuote- ja palvelukehityksen johtamiseen sekä esimiestyöhön. Olen johtanut projekteja, vastannut kehityyssalkkujen hallinnasta, tehnyt strategista kehityssuunnittelua ja toiminut tuote- ja palvelukehitysyksikön sekä tiimien esimiehenä. Minulla on kuitenkin taustaa sekä koulutusta viestinnän ja markkinoinnin parista, joten koin MiBin viestintävastaavan roolin antavan minulle mahdollisuuden päivittää aiempi osaamiseni uudelle tasolle. Kenties tätä kautta löytyy väylä myös työtehtävien laajentamiseen vanhempainvapaiden jälkeen.

Viestintävastaavana pidän huolta Helsingin Facebook-ryhmästä ja jäsenille kohdennetuista viesteistä, päivitän uutiskirjettä ja verkkosivuja pääkaupunkiseudun tapahtumien osalta sekä ideoin viestintään liittyviä juttuja. Halutessani voin myös osallistua erilaisiin projekteihin sekä järjestää tapahtumia. Viestintävastaavan roolia voin hoitaa helposti kotoa käsin läppärillä ja puhelimella. Parasta MiBin toiminnassa on se, että sitä on mahdollisuus kehittää. Kaikkeen ei ole vielä olemassa selkeitä sapluunoita ja se tekeekin toiminnasta varsin mielenkiintoista. Hommia tehdään työparin kanssa, joten tehtäviä on mahdollisuus jakaa ja tämä antaakin juuri sitä liikkumavaraa mitä vauva-arjen keskellä tarvitaan.

Rohkaisen kaikkia vähänkään kiinnostuneita hakemaan aktiivirooleihin. Porukka ympärillä on mahtavaa, ihmisten osaaminen on huikeaa ja kaveria ei jätetä. Bonuksena saat mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi ja pääset verkostoitumaan upeiden tyyppien kanssa. Tule rohkeasti mukaan toimintaan!

 

Rimma Ahonen

Rimma-Ahonen-CVkuva-400x600.jpg

Rimma Ahonen / 2 lasta / Opiskelen HAMKissa tradenomiksi International Business -koulutusohjelmassa

MiB aktiivi / MiB Tampere / tapahtumakoordinaattori

LinkedIn: www.linkedin.com/in/rimma-ahonen

 

 

 

 

 

 

Ensimmäisen äitiyslomani aikana koin olevani jumissa harsojen ja hoitopöydän välissä. Onneksi puolisoni otti kodin vastuulleen vanhempainvapaakauden puolivälissä, ja minä pääsin lataamaan akkuja töihin. Toivottu toinen plussa pärähti tikun näyttöön syystalvella 2016. Olinkin uusien haasteiden edessä: Miten ihmeessä saisin kulumaan kuukaudet vaipparallin ja lyhyiden päälauseiden maailmassa?

Keväällä 2017 vaapuin MiB Tampereen järjestämän kuntavaalipaneelin yleisöön paikallisesta ostoskeskuksessa. Otin vastaan karkkia ja esitteen. Porttiteorian mukaisesti löysin itseni aktiiviroolista. Tunsin oloni kotoisaksi. Olin seurassa, jossa sain ääneen toivoa uusia haasteita kasvavasta vatsasta huolimatta. Syksyllä osallistuin vauva kainalossa  voimauttavimpaan järjestöaivoriiheen, jonka olen kokenut, kun aktiiviseminaari järjestettiin Viking Gracella.

Olen estoitta suositellut jäsenyyttä niin ystäville kuin kollegoillekin. Muutamaa olen kannustanut harkitsemaan aktiiviksi hakemista. Parasta on, että osallistumisen määrää ja syvyyttä voi säädellä itse ja oman jaksamisen rajoissa. Kaikki työ otetaan kiitoksella vastaan. Yhdistyksen aktiivina voi tehdä hyvässä seurassa unelmaduunia äitiyslomalla.

Mothers in Business verkoston vahvuus sekä jäsenille että aktiiveille on rajaton moniammatillisuus. Humanistina ihailen MiB-kollegoideni rohkeutta kuvata vapaaehtoistyötä asiakaspalvelun kehittämisen termein. Toimintaa kehitetään kuin jäsenistö olisi asiakaskuntaa. Kuluttajarajapinnassa työskentelevänä myyjänä nautin siitä, että tapahtumatoiminta tuo osaamisportfoliooni B2B-toiminnan työkaluja.

Olen iloinen ja ylpeä siitä, että saan olla mukana kehittämässä yhdistyksen tapahtumatoimintaa Tampereella. MiB tarjoaa jäsenilleen työpajoja, yritysvierailuita ja vapaamuotoista toimintaa tutkinto- ja ammattitaustasta riippumatta. Edes lasten ikä ei erota, kun mukana menossa painavat sekä teinien että taaperoiden äidit. Rakkaus uraan ja perheeseen tekee meistä kollegoita.

 

TULE SINÄKIN MUKAAN MIB:N TOIMINTAAN

MiB tarjoaa mm. verkostoja, yhdessä tekemistä ja oman osaamisen kehittämistä. Me tykätään MiB:ssä saada joukkoomme lisää tekijöitä, jotta voimme tehdä MiB:stä vielä paremman. Tule mukaan tekemään MiB:iä.

Ympäristövastuuta työyhteisöön

Jokaisen omalla toiminnalla on vaikutuksensa ympäristöön. Jos saamme työyhteisömme toimimaan ympäristövastuullisesti, on positiivinen merkittävyys moninkertainen. Nykyään vastuullisuudesta puhutaan paljon. Minulle on kuitenkin merkitystä sillä, että omalla työpaikalla oikeasti toimitaan ympäristöä vaalien.

MiB vieraili lokakuussa WWF:llä tutustumassa Green Office -ohjelmaan, jonka parissa olen juuri itse aloittanut työt. Oli ilo huomata, että tilaisuus herätti paljon kiinnostusta MIB verkostossa.

 

Vastuullisuuskulttuuri tukee positiivista työnantajamielikuvaa

Toimistoympäristöissä työskentelee hurja määrä henkilöitä ja me voimme tehdä paljon hyvää. Energiansäästöjä syntyy esimerkiksi sammuttamalla koneet ja laitteet, kun niitä ei tarvita, sekä suosimalla uutta teknologiaa, kuten automaattivalaistusta ja -ilmanvaihtoa. Materiaaleja voimme säästää valitsemalla monitoimilaitteita ja ostamalla vain tarpeeseen. Toimistokalusteita uusittaessa voidaan varmistaa niiden alkuperä ja kierrätettävyys.

Liikenne aiheuttaa noin 20 % suomalaisen hiilidioksidipäästöistä. Työpaikat voivat etäneuvottelumahdollisuuksien lisäksi kannustaa julkisen liikenteen käyttöön, pyöräilyyn ja yhteisautoiluun. Suuri merkitys on myös vastuullisen kulttuurin luomisella. Parhaimmillaan se edistää työhyvinvointia ja työnantajamielikuvaa.

 

Vihreät ninjat syöksyvät apuun

Siirryin vanhempainvapaalta työelämään muutama viikko sitten ja pääsin heti osaksi toimistomme ympäristötiimiä, Vihreitä Ninjoja. Tiimissä tavoitteemme on nostaa ympäristötietoisuutta ja ohjeistaa toimimaan. Apuna käytämme huumoria, ohjeistuksia sekä keppiä ja porkkanaa.

Esimerkkinä haastoimme kaikki kollegamme käyttämään portaita hissin sijaan edes kerran viikon aikana. Tämä toteutui ja kaikki palkittiin korvapuusteilla. Eniten portaita käyttänyt sai myös diplomin.

 

Ruokahävikkiä voi ehkäistä jo ennen sen syntymistä

Paras kokemus viimeisen kolmen viikon työuralta tapahtui lounaalla, kun kaksi kollegaani tilasivat hampurilaiset ja pyysivät puolittamaan yhden sämpylän. He tiesivät, että hampurilaisen hattu jäisi syömättä ja säästivät näin kokonaisen sämpylän joutumasta jätteeksi. Jokainen suomalainen heittää keskimäärin 24 kg syömäkelpoista ruokaa pois vuosittain.

Oli myös ihanaa huomata, että lihan syöminen ei ole kiellettyä ympäristöjärjestössäkään – lihankulutuksen vähentäminen ja fiksujen ruokavalintojen tekeminen sen sijaan on tärkeää. Onneksi lounasraflassamme on superhyvää kasvisruokaa, joten lihan määrää on helppo vähentää. Ympäristövaikutusten pienentämisen lisäksi lihankulutuksen vähentäminen edistää myös omaa terveyttä.

 

Green Office auttaa vastuullisuuskulttuurin luomisessa

Jokainen meistä voi tehdä helppoja vastuullisuustekoja joka päivä ja kukapa ei tuntisi ylpeyttä työskennellessään vastuullisesti toimivassa työpaikassa. Meille toimistotyöläisille Green Office on matalan kynnyksen ohjelma. Sen käynnistykseen ei tarvita vahvaa ympäristöosaamista, vaan ainoastaan valmiutta toimia.

Ympäristöjärjestelmän rakentaminen aloitetaan muodostamalla tiimi, joka arvioi toimiston nykytilan, valitsee seurattavat mittarit ja määrittää ympäristöohjelman vuodeksi. Kaikkeen tähän Green Office -ohjelma tarjoaa valmiit ohjeet ja työkalut.

WWF-vierailulla aikuista yleisöä kiinnosti Green Office -järjestelmän vaikuttavuus, käytännön toimet ja WWF:n luonnonsuojelutyö. Huolta aiheutti se, miten saada johto sitoutumaan ympäristöjärjestelmän käyttöönottoon. Siinä me voimme olla apunasi.

 
blogi1-600x400.jpg

Anniina Virta-Toikka on juuri työelämään palannut kahden lapsen äiti sekä ympäristö- ja yritysvastuuosaajaa. WWF:llä hän toimii Green Office -asiantuntijana.
WWF Green Office on käyttäjäystävällinen ympäristöjärjestelmä, jonka avulla voit edistää niin toimistosi vastuullisuutta, henkilöstökokemusta kuin yrityskuvaa. Green Office vastaa moniin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja tuo ympäristövastuun osaksi arkea. www.greenoffice.fi

MiBin perhevapaamalli – mitä, miten ja miksi?

MiBin edunvalvonnan ohjelmapäällikkö ja perhevapaatyöryhmän vetäjä Kristiina Paavola selvittää, miten MiB päätyi esittämään tasa-arvoon perustuvaa perhevapaamallia 9+9.

Syyskuussa 2017 MiB ry:n sähköpostiin kilahti yllättäen viesti Sosiaali- ja terveysministeriöstä. MiB kutsuttiin mukaan kertomaan oma kantansa koskien ministeriön työn alla olevaa perhevapaauudistusta. Myönnettäköön, olihan tätä kuulluksi tulemista lobattukin yhdistyksen edunvalvontatiimistä.  MiBin edunvalvontaohjelman yksi kulmakivi on perhevapaajärjestelmän uudistaminen. Näin oli itsestään selvää, että halusimme tarttua tähän kutsuun.  

 

Voimakas viesti tasa-arvoisemman järjestelmän puolesta

MiB kokosi nopealla aikataululla työryhmän miettimään kantaa uudistukseen. Perhevapaatyöryhmään oli tärkeää saada monipuolinen edustus ja siksi haimme jäsenet avoimen kutsun kautta. Työryhmä päätyi ehdottamaan uudistuksen pohjaksi omaa MiBin mallia. Rakensimme koko mallin yhden nimittäjän pohjalle. Se nimittäjä on tasa-arvo. Olimme myös aiemmin MiBin nimissä ottaneet kantaa perhevapaiden rohkeaan uudistamiseen, joten haimme rohkeutta itsekin. Päädyimme ratkaisuun, jossa uudistuksen kanta tulee olla alleviivattu, jotta varsinainen viesti tulee ymmärretyksi ja huomatuksi. Päädyimme työryhmässä yksituumaisesti rakentamaan sellaista mallia, joka perustuu perhevapaiden täydelliseen jakamiseen 9+9 -mallin mukaisesti. Hyväksytimme ehdotuksen hallituksella, ennen kuin jatkoimme työskentelyä rakentaaksemme koko esityksen perusteluineen ja laskelmineen.

Viestimme on siis ennen kaikkea voimakas. Päällimmäisenä siitä kannattaa lukea kuitenkin tasa-arvoisemman ja joustavamman järjestelmän tarve. Kävimme huolella läpi yhdistyksen hyväksymän MiBin edunvalvontaohjelman sekä siihen sisältyvät vaikuttamistyön toimenpide-ehdotukset. Samoin otimme huomioon juuri toteutetun jäsenkyselyn tulokset, jossa oli erikseen kysytty perhevapaiden uudistamista koskevia mielipiteitä. Lisäksi kaivoimme esiin MiBin perhevapaita koskevat julkilausumat, kannanotot ja muut yhdistyksen virallista näkemystä koskevat dokumentit. Totesimme, että näiden kautta yhdistyksen ääni tasa-arvoiseen perhevapaajärjestelmään tuli selkeästi ja yksiselitteisesti esille. Laadimme näiden tietojen pohjalta ja niiden antamalla mandaatilla MiB ry:n perhevapaamallin esityksen kattavine laskelmineen ja yksityiskohtineen. On huomattava, että ministeriö oli antanut tiukat raamit ja reunaehdot, jotka ovat herättäneet hämmennystä, mutta jotka tuli huomioida esityksessä.

 

Miksi näin voimakas tasa-arvon viesti?

Lähdimme siitä, että perhevastuiden jakaminen on keskeisin keino saavuttaa tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. On lapsen, isän ja äidin etu, että perhevapaat jakautuvat tasaisemmin. Työelämän ja hoivan osallisuus ja vastuut kertautuvat vaikutuksissaan muille elämänalueille. Perhevapaat ja kotihoidontuki nykymuodossaan ovat keskeinen epäsymmetriaa ylläpitävä järjestelmä yhteiskunnassa. Työelämän tasa-arvoa on mahdoton tavoitella ilman yhtäläistä vastuuta hoivasta. Suomi on myös jäänyt pahasti tasa-arvossa jälkeen muista pohjoismaista, vaikka tasa-arvo onkin asetettu tavoitteeksi kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Ja mikä tärkeintä, syyskuisessa jäsenkyselyssä perhevapaiden tasaisempi jakaminen oli tavoite, joka nähtiin uudistuksessa kaikkein keskeisimmäksi. Tämä viimekädessä sitoi perhevapaatyöryhmän linjausta ja nosti sen myös viestin ytimeksi.

 

Tavoitteena myös joustavampi järjestelmä

Perhevapaiden tasaisemman jakamisen ohella otimme kantaa myös järjestelmän joustavoittamiseen. Edellytämme, että perhevapaan päiviä voi pitää joustavammin yksittäisinä päivinä ja myös osa-aikaisesti. Myös etuuden tasot tulee olla yhdenmukaiset molemmille vanhemmille. Ansiosidonnaiset perhevapaat päättyvät mallissamme (9kk + 9kk) lapsen ollessa noin 18 kk ikäinen. Mibin mallissa äidillä on erikseen synnytysvapaa. Vertailun vuoksi, nykyjärjestelmässä ansiosidonnaiset etuudet päätyvät lapsen ollessa 11,5 kk. MiBin mallissa ansiosidonnaisen etuusjakson pituus on sama, kun on tällä hetkellä keskimääräinen aika hoitaa lasta kotona. Hoitovapaa-oikeus lapsen kolmivuotispäivään säilyy. Tämä järjestely tarkoittaa samalla myös sitä, että painotuksenamme on, että varhaiskasvatuksessa tulee panostaa erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten hoitoon pienien ryhmien ja turvallisen hoitoympäristön keinoin. Samoin ehdotukseemme kytkeytyy vaatimus työpaikkojen perheystävällisyyden ohjeistamista ja toteuttamisesta tasa-arvo-ohjelmissa.

 

Työelämän ja vanhemmuuden tasa-arvon lisääminen keskiössä

Monelle on tuttu THL:n 10 vuotta sitten lanseerama 6+6+6 malli. MiBin malli perustuu THL:n malliin, mutta meillä yhteinen vapaa on jo jaettu, mikä on myös 6+6+6 mallin lopullinen tavoite. Hyppäsimme vain tämän vaiheen yli! Miksi päädyimme näin? Totesimme, että perhevapaiden taustalla on vallitsevia arvoja ja asenteita, jotka sekä ohjaavat että muokkaavat päätöksentekoa. Tästä syystä halusimme nimenomaan tuoda vaikuttavuuteen voimakkaan sisällön. Olisi myös ollut vaikeaa esittää tasa-arvoon pohjautuvaa viestiä, jos esityksemme ei olisikaan noudattanut tätä.

Työelämän ja vanhemmuuden tasa-arvon lisääminen oli siten keskeistä. Kumpikaan vanhemmista ei tule olla toissijainen suhteessa lapseen. Ymmärrämme, että perhevapaat ovat poikkeuksellisen sensitiivinen aihe, josta on monenlaisia näkemyksiä. Ja näin on varmasti myös jäsenkunnassamme. On kuitenkin mahdotonta tuottaa mitään mallia tai linjausta, joka vastaisi yksimielisesti 3000 äidin kantaa. Valitsimme tämän viestin, koska tasa-arvo on MiBille tärkeä tavoite emmekä näe mitään syytä, mikä estäisi jakamasta oikeuksia todella tasan. Yhtäaikaisesti toteutetut työelämän perheystävällisyyden käytännöt sekä panostus pienten lasten hoivan laatuun, tulee kuitenkin pitää päätöksenteossa koko ajan rinnalla.

 

24133663_10155874811331354_2005180170_n.jpg

Kristiina Paavola, YTM työpolitiikan väitöskirjatutkija
Mib ry Edunvalvonnan ohjelmapäällikkö ja perhevapaatyöryhmän vetäjä

MiBin 26.9.2017 Smolnassa käyttämä puheenvuoro http://videonet.fi/web/stm/20170926/ 
Lisätiedot edunvalvonta(at)mib.fi ja paavola.kristiina(at)gmail.com

Haave, joka elää vieläkin

Muistan, kuinka pienenä tyttönä vierailin kummisetäni työpaikalla. Aamun olin odottanut ja jännittänyt vierailua sekä harkinnut äitini kanssa vaatteeni hyvin tarkkaan. Kun kummitätini vihdoin ajoi pihaamme ja nouti minut sekä siskoni kyytiin, en meinannut pysyä housuissani.

Kummisetäni työpiste sijaitsi toimistokerroksen kulmahuoneessa. Huoneesta kohosivat suuret ikkunat tehtaan pihalle. Tarjolla oli maailman parhaimpia keksejä, fläppitaulu oli puhdistettu meidän piirroksia varten ja pöydällä oli limsoja lasipulloissa. Tuosta vierailusta on aikaa jo yli kaksikymmentä vuotta, mutta muistan edelleen sen tunteen joka valtasi minut lähdettyäni pois kummisetäni työpaikalta: sinne minä vielä joskus haluan töihin.

 

Valinnat näyttävät suunnan

Yli kymmenen vuotta myöhemmin olin yrityksessä töissä kesätyttönä. Sain työpaikalta kokemuksen lisäksi hyvän ystävän. Vielä tänäkin päivänä haave elää, ja haluan jäädä eläkkeelle kyseisen yrityksen palveluksesta. Tästä myös vitsailemme aina, kun tapaan ystävääni.

Leikittelen välillä ajatuksella, että olisin vieraillut vanhempieni töissä. Äitini on sairaanhoitaja ja isäni sähköasentaja. Jos olisin nähnyt ja kokenut heidän työnsä, olisiko urani ja ammatinvalintani ollut erilainen? Kenties. Nyt kuitenkin ennemminkin pyörryn nähdessäni verta ja saan sähköiskun aina kun edes yritän vaihtaa lamppua. Näin vuosien jälkeen voin sanoa, että tuo muutaman tunnin vierailu kummisetäni työpaikalla on vaikuttanut useimpiin valintoihini: koulutukseeni ja työhistoriaani. Olen tietoisesti tai tiedostamatta hakeutunut asioiden pariin, jotka kuljettavat minua kohti haaveeni täyttymistä.

 

Ota lapsi mukaan töihin

Työ ja vapaa-aika muodostavat ihmisestä kokonaisen. On tärkeää, että lapset näkevät vanhempien työn ja toisaalta on myös tärkeää, että työnantaja näkee työntekijöidensä lapset. Vain tällä tavalla työnantaja voi nähdä alaisensa kokonaisuutena.

Tänään perjantaina vietetään Lapsi mukaan töihin -päivää. Oma lapseni on vasta muutaman kuukauden ikäinen, eikä tapahtuma ole vielä itselleni ajankohtainen. Mutta muutaman vuoden kuluttua haluan ehdottomasti ottaa lapseni mukaan töihin ja näyttää hänelle, mitä päivisin teen. Kenties hän seuraisi jalanjälkiäni urallaan tai muodostaisi omia haaveita päivän päätteeksi.

 

Kirjoittaja: Elina Vahtera

 

JmSU1tK6_400x400.jpg

Elina (@ElinaVahtera) on äitiyslomaa viettävä kotiäiti, joka nauttii kotielämästä ja elää täysillä elämäänsä. Hän työskentelee viestinnän suunnittelijana viestintätoimisto Brunnen Communicationissa ja asettaa itselleen jatkuvasti uusia tavoitteita ja unelmia. Hänet löytää usein vaunulenkkeilemästä Tampereen kaduilta tai ostoksilta lähi Prismasta.

Takaisin työelämään! – Kolme keinoa vahvuuksiesi tunnistamiseen

Onko töihin paluu pian ajankohtaista? Huolettaako se, onko ammatillinen ydinosaamisesi ruostunut? Haluatko kirkastaa vahvuutesi ja osaamisesi?

Muistan omaltakin kohdaltani äitiysloman lopulla päässä pyörineen kysymyksen: Onko minusta enää mihinkään? Muistanko enää mitään? Miten saan arjen rullaamaan töissä ja pienen lapsen kanssa yksinhuoltajana? Ystäväni kysyi silloin minulta ratkaisevan kysymyksen: Mitä hyvää töihin paluu tuo tai voi tuoda tullessaan. Oivalsin, että hyvää on paljon enemmän kun huolia. Olennaista on nähdä itse oma arvonsa, tunnistaa vahvuutensa ja uskaltaa toimia niiden mukaisesti.

Oma valintani oli juuri ennen synnytystä aloitetun yritystoiminnan, rakkaan Montevistani, jatkaminen. Jollain toisella se voi olla työpaikan vaihtaminen tai opintojen aloittaminen. Kenties mielessä kutkuttaa alanvaihto? Jokaisessa tilanteessa näistä vahvuuksien ja osaamisen tunnistamisen vinkeistä voi olla hyötyä:

 

1. Arvosta itseäsi

Kun uskot itseesi, muutkin uskovat. Kun arvostat omaa osaamistasi, muutkin arvostavat. Kun olet myötätuntoinen itseäsi kohtaan, muidenkin on helppo olla myötätuntoisia sekä sinua että itseään kohtaan. Kehu ja kiitä itseäsi. Anna itsellesi ja muille lupa loistaa! Käännä mielessäsi vanhat uskomukset sinua
paremmin palvelevaksi: ”Joka kuuseen ei kurkota, elää katajapensaassa koko ikänsä.”

Harjoitus: Listaa 10 asiaa, joita arvostat itsessäsi. Jos tehtävä tuntuu vaikealta, sitä enemmän pysähdy sen äärelle.

 

2. Löydä vahvuudet omasta elämäntilanteestasi

Mikä seuraavista kuulostaa tutulta?

  • Priorisointikykysi on huipussaan – Pystyt tekemään entistä enemmän asioita kerrallaan

  • Voit tehdä saman asian kymmeniä kertoja – kyllästymättä.

  • Pystyt tekemään kaikenlaista melkoisen sujuvasti tarvittaessa myös ”väärällä” kädellä.

  • Luovuutesi on huipussaan: pystyt keksimään haastavissa tilanteissa lauluja, loruja, ilmeitä, ääniä, liikkeitä, joita et tiennyt osaavasi.

  • Elät voimakkaammin hetkessä kuin koskaan ennen.

  • Käyt toisinaan hitaalla, mutta reagointikykysi on samaan aikaan huipussaan.

  • Tietyt tehtävät hoituvat tarvittaessa nopeammin kuin tiesit sen olevan suorituskyvyllesi edes mahdollista.

  • Huomaat uusia yksityiskohtia, koska käytät aikaasi eri tavoin.

  • Osaat suunnitella viikkoaikataulujasi

  • Osaat tehdä realistisia aikatauluja, koska olet oivaltanut, että kaiken tekemiseen menee aina enemmän aikaa, kun alun perin ajattelee

Harjoitus: Listaa asiat, joissa olet hyvä, koska olet ollut juuri vanhempainvapaalla.

 

3. Tee itsellesi osaamis- ja vahvuuskartta

Kokoa kaikki osaamisesi, taitosi, vahvuutesi, lahjasi, persoonasi parhaat puolet ja luonteenvahvuutesi yhteen paikkaan ja täydennä karttaa jatkuvasti. Mieti otsikot laajasti koko elämään ulottuen, ei pelkästään työelämän
osaamiset.

Harjoitus: Kysy muilta, mitä vahvuuksia ja osaamista he sinussa näkevät. Saatat yllättyä! Kysy kymmeneltä (tai enemmän!) sinut hyvin tuntevalta lähipiirisi henkilöltä: ”Mitä osaamista ja vahvuuksia minulla mielestäsi on?”
Ja lisäkysymykset:

  • Mitä minä teen paremmin kuin mitään muuta?

  • Mitä minä teen paremmin kuin muut ihmiset?

  • Mitä minä teen ilman ponnistelua?

  • Mitä minä teen ilman, että kukaan pyytää minua tekemään sitä?

  • Mitä minä teen ilman, että kukaan maksaa minulle siitä?

Kerää vastaukset yhteen ja katso, oletko samaa mieltä! Lisää heidän vastaukset osaamiskarttaasi kohtaan: Muiden näkemys vahvuuksistani. Tämä on myös tyypillinen työhaastattelukysymys: ”Miten muut kuvailisivat sinua?” Voitkin vastata tarinan muodossa, sillä sinähän olet niin oma-aloitteinen, että kysyit heiltä jo!

Kirjoittaja: Riikka Pajunen, Happy at work -valmentaja, toimitusjohtaja, Montevista Oy

Riikan intohimona on auttaa jokaista löytämään oma unelmatyönsä. Kivijalkana on oman arvon, vahvuuksien ja intohimojen tunnistaminen. Riikka vetää Montevistassa valmennuksia niin yksityisille henkilöille kuin ryhmille. Seuraava Pysähdy itsesi äärelle Helsingissä -valmennusilta on 1.12 Saat niistä työkaluja arjen haltuunottoon ja omien voimavarojen varmistamiseen. Sinä olet tärkeä.

Juttu on julkaistu alunperin Montevista blogissa 28/09/2017.

 
Riikka-kasvokuva-13.6.2017_edited-600x400.jpg

Riikka Pajunen, Montevistan perustaja, valmentaja, 5-vuotiaan Minttu-tytön onnellinen äiti, intohimoinen onnellisen työelämän rakentaja. Oppinut kantapään kautta mitä on ja ei ole työskennellä omista vahvuuksista käsin. Suosittelee vahvuuspolkua!