Muutama ajatus mentoroinnista

Aloittaessani aikanaan työni Suomen Mentoreilla tavoitteemme oli vaatimaton: ”koko Suomi mentoroi”. Voisi sanoa, että tämä ei-niin-pieni tavoite on koko ajan lähempänä, sillä viime vuosina mentoroinnista on tullut hyvin suosittua ja uusia mentoriohjelmia on pulpahtanut pintaan kuin sieniä sateella.

Mentoroinnin tavoitteet ovat monenlaisia. Usein mentorointiin liittyy jokin elämässä oleva epävarmuustekijä; alan vaihtaminen, työnhaku, perheen ja uran yhteensovittaminen.

Hoitopaikkaruljanssi – osa työssäkäyvän arkea

Hoitopaikkaruljanssi – osa työssäkäyvän arkea

Olin juuri valmistunut yliopistosta, kun hartaasti odotettu lapsi ilmoitti olevansa tulossa. Äitiysloman jälkeen vastavalmistuneena oli kiire päästä takaisin työmarkkinoille, joten kun työpaikka napsahti kohdalle vähän yllättäen, en ollut vielä oikein edes ajatellut, miten lapsen päivähoito järjestyy. Enkä ainakaan ollut ottanut selvää kotikaupunkimme hoitopaikkatilanteesta. Voisikin sanoa, että tässä tapauksessa nimenomaan ei kannata tehdä niin kuin minä tein, vaan tehdä kuten kirjoitan…

Vauvaystävällisen työyhteisön kriteerit

MiB on #Vauvanpäivän kunniaksi luonut vauvaystävällisen työyhteisön kymmenen kriteeriä, joita pääsin esittelemään tänään eduskunnassa ja Huomenta Suomen suorassa lähetyksessä. Miten nämä teidän työyhteisössä onnistuvat? 

Vauvaystävällisenä työyhteisönä toimiminen vaatii, että asetutaan myös vauvan asemaan, ja mietitään mitä vauva tässä tilanteessa toivoisi. Esimerkiksi ettei vanhemman tarvitsisi pelätä työsuhteensa puolesta, tai stressata töihin paluuta, ettei työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen olisi vanhemmille liian kuormittavaa, ja että vanhemmilta jäisi töiden ohella aikaa myös vauvalle.

VAUVAYSTÄVÄLLISESSÄ TYÖYHTEISÖSSÄ

1.      Perheystävällisyys näkyy johtamisessa ja arvoissa - koulutetaan esihenkilöitä perhevapaisiin liittyvistä hyvistä käytännöistä ja lainsäädännöstä, arvostetaan vauvoja myös asiakkaina tai yhteistyökumppaneina. Johtajat näyttävät esimerkkiä perhevapaiden käytössä.

2.      Kartoitetaan miten työyhteisössä voidaan tukea työn ja vauva-ajan yhteensovittamista niin isille kuin äideille. Mahdollistetaan työskentely osa-aikaisena, joustavat työajat, lyhyet tehokkaat kokoukset, ja etätyömahdollisuudet, joiden avulla työaikaa voi mitoittaa parhaalla mahdollisella tavalla vauva-ajan tai päiväkotiaikataulujen ympärille. Vauva-aikana molemmat vanhemmat voivat halutessaan tehdä 50% työaikaa, jolloin lapsi saa olla vanhempien kanssa kotona pidempään.

3.      Kannustetaan tasa-arvoiseen vanhemmuuteen. Tarjotaan isälle kunnon palkallinen isyysloma, ja kannustetaan sen käyttämiseen. Mahdollistetaan työnkuvan muokkaukset ja osittaiset hoitovapaat molemmille vanhemmille. Tasa-arvoinen vanhemmuus tarkoittaa myös sitä, että kumpikin vanhempi voi aivan yhtä hyvin olla kotona hoitamassa sairasta lasta.

4.      Perhetilanne ei vaikuta uralla etenemiseen: henkilövalinnat ja ylennykset tehdään aina pätevyyden ei elämäntilanteen ohjaamina. Sisäiset rekrytoinnit tiedotetaan myös perhevapailla oleville, ja perhevapaille jäävien määräaikaisia työsuhteita jatketaan, mikäli työtehtävät jatkuvat.

5.      Huomioidaan positiivisesti työntekijöiden raskaus- ja vauva-aika: järjestetään vanhemmalle läksiäiset ja juhlitaan uutta elämäntilannetta, kun vauva syntyy esimerkiksi kortin tai lahjan kautta.

6.      Sovitaan yhteydenpitokäytännöistä perhevapaiden aikana. Työntekijän niin toivoessa, hänelle voidaan esim. nimetä mieluisa yhteyshenkilö, jonka kanssa voi pitää yhteyttä ja vaihtaa työpaikan kuulumisia.

7.      Perhevapailta palatessa pidetään kehityskeskustelun tyyppinen tavoitekeskustelu ja panostetaan perehdytykseen varsinkin tehtävien muuttuessa. Kysytään tarpeesta muokata tehtäviä, muttei oleteta sille olevan tarvetta.

8.      Kutsutaan perhevapailla olevat työntekijät ja sylivauvat yrityksen vapaamuotoisempiin tapahtumiin kuten läksiäisjuhliin, pikkujouluihin, kesäjuhliin ja miksei myös isoimpiin koulutuksiin tai tiimipalavereihin.

9.      Annetaan perhevapailta palaavalle työntekijöille täysi kesäloma.

10.  Juhlitaan myös vauvojen suhdetta isovanhempiinsa: tarjotaan ylimääräinen vapaa (viikko) kaikille isovanhemmille vauva-aikana.

Annica Moore
Hallituksen puheenjohtaja, MiB ry

Kuva: Jaana Hirsikangas

42849296_267437660545648_4271731630302822400_n.jpg