perheystävällisyys

aTalent näyttää esimerkkiä perheystävällisyydessä – vanhempainvapaisiin kannustetaan, perheellisyys ei hidasta urakehitystä

aTalent näyttää esimerkkiä perheystävällisyydessä – vanhempainvapaisiin kannustetaan, perheellisyys ei hidasta urakehitystä

aTalent selvitti vuoden 2022 perhe- ja työelämätutkimuksessa suomalaisten ajatuksia ja kokemuksia työelämän ja perheen yhteensovittamisesta. Iloiset perheuutiset ovat myös aTalentilla ajankohtaisia. Miten työelämän ja perheen yhdistämiseen suhtaudutaan aTalentilla? Kokemuksistaan kertovat vanhempainvapaalle jäävät Marketing Manager Mikko Matikka ja COO Mia Paatsalo, sekä vanhempainvapaalta palanneet HR Manager Annika Katajisto ja Key Account Manager Olli Hopeasaari.

Vähättelyä ei sovi mitätöidä – Henkiseen väkivaltaan liittyvää lainsäädäntöä tiukennettava

MiBin jäsenistöstä 42 % on kohdannut syrjintää tai epäasiallista kohtelua vuosi sitten tehdyn jäsenkyselyn mukaan. Vaadimme kolmikantaista työryhmää pohtimaan lainsäädännöllisiä uudistuksia ja uudenlaisia käytäntöjä syrjinnän sekä muun henkisen väkivallan vähentämiseksi työelämästä. Ehdotamme MiBissä uusia keinoja ja lainsäädännöllisiä uudistuksia myös vähättelevään vallankäyttöön puuttumiseen.