Vauva syntyi ja niin synnyit sinäkin

Sinun ei tarvitse kadottaa itseäsi tullaksesi hyväksi äidiksi.
Eikä sinun tarvitse palautua entiseksi itseksesi.

Lapsen syntymä, etenkin esikoisen syntymä on naisen elämässä yksi isoimmista muutoskohdista. Muutos ei ole pelkästään fyysinen naisen kehossa vaan ennen kaikkea psyykkinen muutos, roolin ja identiteetin muutos. Osalle uusi rooli äitinä solahtaa helposti elämään, kun taas osalla muutos voi olla kivikkoisempi. Osa saattaa kadottaa itsensä äitiyteen, jolloin elämän muut roolit jäävät unohduksiin. Vauvan tulo muuttaa arjen. Ajankäyttö muuttuu, vastuut, ihmissuhteet, harrastukset kaikki mitä oli ennen lasta kokevat muutoksen. Pieni ihminen tarvitsee äitiä ja isää ympäri vuorokauden. Muutos ei ole pelkästään vauvan hoitamista. Myös keho ja mieli muuttuvat. Ei ole itsestään selvää, että muutos tapahtuu tuosta noin vaan.

Synnytyksen jälkeisestä palautumisesta puhutaan usein liian kapeasti.

Usein tarkastellaan vain fyysistä palautumista. Mietitään mahdollista vatsalihasten erkaumaa tai lantionpohjaan ja milloin ja miten liikunnan voi aloittaa. Nämä ovat toki myös tärkeitä asioita, mutta entäpä äidin fyysinen ja psyykkinen vointi kokonaisuutena? Tai parisuhde tai isompien lasten ja äidin välinen suhde? Odotamme naisen kehon palautuvan tilanteessa, jossa kuormitus usein kasvaa, kun unet ovat katkonaisia, ruoka-ajat saattavat olla mitä sattuu, omaa aikaa on vähän ja huoli siitä, miten kehoa uskaltaa kuormittaa synnytyksen jälkeen voi olla suurta. Ja tähän soppaan vielä some, joka on täynnä ristiriitaisia ohjeita, miten vauvaa tulisi hoitaa ja millainen äidin pitää olla, koska saa lankuttaa ja koska voi juosta, onko pulloruokinta pahasta ja niin poispäin. Tähän päälle kehossa vallitseva hormonimyrsky. Vähemmästäkin vierähtää poskelle kyynel.

Entä jos et tunnekaan itseäsi enää samalla tavalla kuin ennen? Mitä jos äitiys ei olekaan ihanaa vauvantuoksuista arkea vaunulenkeistä äitien kahvitteluhetkiin? Ennen vauvaa identiteetti on usein rakennettu opiskelujen, harrastusten, työn, vapaa-ajan, ystävien, parisuhteen ja oman seksuaalisuuden mukaan. Rooleja on ollut useita. Vauvan syntymän jälkeen äitiys voi vallata ensimmäisinä kuukausina ja vuosina valtavasti tilaa muilta rooleilta. Tunteet voivat olla hyvin ristiriitaisia ja vahvoja. Asioiden tärkeysjärjestys muuttuu ja ajatukset kuten ”kuka minä olen tämän kaiken keskellä?” tai ”miksi en enää tunnista itseäni?” voivat nousta pintaan. Saatat tuntea syyllisyyttä ajatuksista ja tunteistasi. On täysin hyväksyttävää kaivata entistä arkea tai haluta omaa aikaa. Se ei tarkoitat, ettetkö rakastaisi lastasi. Oman tilan kaipuu on normaalia. Osa tarvitsee sitä enemmän kuin toiset. Osa osaa ottaa omaa aikaa enemmän tuntematta siitä syyllisyyttä ja osalle tämä on taas vaikeampaa. Mutta eikö ole tärkeää, että jokainen tunnistaa oman tarpeensa? Äidin hyvinvointi ei ole ylimääräinen asia johon panostetaan, jos aikaa jää. Se on osa koko perheen hyvinvointia ja aivan yhtä tärkeää.

Äitiys tuo mukaan uudenlaisen kuormituksen ja etenkin metatasolla. Suunnittelet, ennakoit, tarkkailet, teet päätöksi, reagoit muiden tarpeisiin. Missä kohtaa muistat omat tarpeesi? Koska on sinun vuorosi? Oma palautuminen arjen kuormituksesta jää herkästi viimeiseksi. Vauvan nukkuessa hoidat jonkun kotiaskareen vaikka oleellisempaa olisi vaikka itse ottaa päiväunet. Lasten ollessa isompia saatat iltaan asti mennä askareesta seuraavaan ja kun kotona koittaa hiljaisuus, rojahdat sohvalle lopen uupuneena. Haluat hetken itsellesi vaikka tiedät, että järkevintä olisi mennä suoraan nukkumaan. Viikonloput eivät enää riitä arjesta palautumiseen. Töissä ratkot, selvität ja olet muiden saatavilla ja käytettävissä. Sama homma toistuu kotona. Jatkuvasti joku pyytää ja vaatii sinulta jotain.

Töissä olet muiden käytettävissä.

Kotona olet muiden käytettävissä.

Kuka on sinun käytettävissä?

Ei ole naisenkestävää puristaa itsestään viimeisiäkin mehuja jatkuvasti.

Palautuminen ei tarkoita paluuta entiseen.

Elämä on kokenut lapsen myötä muutoksen. Jotta pystymme elämään arkea kotona ja töissä kestävästi, on meidän tehtävä uudenlainen suunnitelma. Kyse on uudenlaisen tasapainon rakentamisesta. Rakennamme fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin uudelle pohjalle, uudelle identiteetille, jossa uutena roolina on äitiys.

Kaikkea sitä, mitä elämässä oli ennen lasta ei välttämättä voi ottaa sellaisenaan mukaan uuteen arkeen. Jos yritämme väkisin pitää kiinni kaikesta aiemmasta ja lisätä siihen vielä äitiyden, työelämän ja arjen uudet vaatimukset, voi lopputuloksena olla jatkuva riittämättömyyden tunne ja uupuminen. Siksi tarvitsemme priorisointia: mikä on minulle oikeasti tärkeää juuri nyt? Mistä haluan pitää kiinni ja mikä voi odottaa tai mistä voin luopua ainakin joksikin aikaa? Tunnistamme omat tarpeemme ja sovitamme ne yhteen toimintakykymme kanssa. Emme yritä väkisin mennä takaisin siihen kuka olimme ennen lasta, vaan menemme eteenpäin siihen kuka olemme nyt. Uuden ei tarvitse olla vanhan päälle liimattu lisäosa.

Tästä Baby-valmennuksesta on kyse!

Sinun ei tarvitse kadottaa itseäsi tullaksesi hyväksi äidiksi. Baby-valmennus on paljon enemmän kuin palaudu synnytyksestä-jumppaliikkeitä. Babyssä tarkastellaan muutosta kokonaisvaltaisesti. Babyssä tarkastellaan muutosta kokonaisvaltaisesti: synnytyksen jälkeistä fyysistä palautumista, kehon toimintaa, kuormitusta ja palautumista sekä ennen kaikkea identiteetin muutosta ja sitä, miten löydät oman paikkasi uudessa elämäntilanteessa. Tavoitteena ei ole mahduttaa elämääsi vielä yhtä asiaa lisää, vaan auttaa sinua ymmärtämään, mikä juuri nyt tukee sinun hyvinvointiasi, toimintakykyäsi ja jaksamistasi.

Äitiys ei myöskään pääty, kun vanhempainvapaa päättyy. Edessä on jälleen uusi vaihe, kun äitiyden ja työelämän roolit sovitetaan yhteen. Isoina kysymyksinä nousee usein esiin riittämättömyyden tunne: kuinka olla hyvä äiti ja samalla hyvä työssään? Miten oma energia ja jaksaminen jaetaan kahden vaativan maailman välillä? Miten työpäivän jälkeen ei aloiteta sitä toista työpäivää kotona? Myös tähän Baby-valmennuksessa halutaan antaa työkaluja, sillä äitiyden ja työn yhdistäminen on osa sitä uutta arkea, johon synnytyksen jälkeen vähitellen kasvetaan.

Jaksamista ei rakenneta sen varaan, että opitaan tekemään vielä vähän enemmän, vaanopitaan päättämään mikä on tärkeää ja mikä riittää!

Tervetuloa mukaan baby-valmennukseen!


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. MiBin tavoitteena on tasa-arvoinen ja perheystävällinen työelämä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.