Johda itse omaa muutostasi - MiBin Webinaari

Johda itse omaa muutostasi - MiBin Webinaari

Syyskuussa huomasin, että MiBissä järjestetään Riikka Pajusen vetämä webinaari omien vahvuuksien tunnistamisesta. Riikka puhui inspiroivasti ja muistutti ainakin itseäni siitä, että kaikki on mahdollista, jos omaa aitoa innostusta ihmisiin ja asioihin sekä toimii aistiensa varassa. Webinaari sopii hyvin yhteen oman syyskauden teemani kanssa ”Dream big!” ja haluankin kannustaa jokaista ruudun toisella puolella olijaa samaan!

Vapaaehtoistoiminnan mahdollistajat

Mothers in Business MiB ry on kasvanut viimeisen vuoden aikana hurjasti monin eri tavoin. Tänä vuonna uusia jäseniä on liittynyt mukaan yli 1200 henkilöä, viime vuonna jäsenkasvu oli lähes 95 prosenttia, vapaaehtoisia on mukana noin 300 kymmenellä paikkakunnalla. Vuosittain järjestetään tapahtumia 250, joissa osallistujakertoja arviolta 2500. MiB näkyy ja kuuluu myös mediassa.